Jarkko Iso-Heiko

Tarvitsemmeko enää toisiamme?

Elämme aikaa jossa tarvitsemme yhä vähemmän sidosryhmiä ja apua toisiltamme, ja luulen että tämä etäännyttää ja syrjäyttää meitä toisista ihmisistä. Se että tulemme toimeen itsenäisesti on toki hieno asia, varsinkin jos sillä pääsee pois vaikkapa hyväksikäyttävästä parisuhteen osapuolesta. Itsenäistymistä ja omillaan tulemisen mahdollistaa esimerkiksi kehittynyt sosiaaliturva, kaupungistuminen ja esimerkiksi kerrostaloelämisen helppous verrattuna maatalousaikaan, mahtavaa.

Toisaalta tällä on myös kääntöpuoli, kun kaikesta voi selviytyä yksin ja loput voi ostaa palveluina, ja tämän yhdistää suomalaiseen “ei tartte auttaa” -mentaliteettiin, tuloksena on yhä enemmän yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Itsekin olen syyllistynyt tähän, se että haluaa todistaa itselleen ettei tarvitse muilta apua pärjätäkseen ei lopulta hyödytä ketään. Minulla on hienoja muistoja tapahtumista joissa olen päässyt auttamaan ystäviäni esimerkiksi muutossa, enkä koe että niistä kukaan olisi minulle jäänyt mitään velkaa.

Täytyy siis unohtaa ylpeys, ja antaa muillekin mahdollisuus auttaa itseään, ja tälläisestä vuorovaikutuksesta syntyy yhä parempia ja merkityksellisempiä ystävyyssuhteita. Toivottavasti tämä on monille muille itsestäänselvää, mutta itselleni se ei todellakaan aina ole ollut.