Jarkon oma blogi

Menestyjän harha

Mä en ole vielä perinyt yhtään mitään. Kaikki se mitä minulla on sellaista minkä eteen olen tehnyt töitä. Ja se tarkoittaa myös sitä että olen kasvanut, ehkä toisin kuin ajatellaan, ihan tavalliseen perheeseen jossa on neljä lasta. Luksusta on ollut se että mun äitini on saanut olla kotona meidän isän tehdessä ympäripyöreitä päiviä. Yritys oli pieni, siinä oli 9 ihmistä töissä. Eikä voi puhua sellaisesta arjesta, jokainen meistä lapsista teki töitä kaiken sen eteen mitä me saatiin. 50 senttiä siitä että silitti viikon pyykit, tai siitä että siivosi kotia.

 

Ne oli pieniä ne rahat, ja kaikki piti itse ansaita. Mä olen tottunut siihen, että kaikki mitä mä olen saavuttanut, sen eteen mä olen tehnyt töitä. Mutta on totta, että se että isäni teki paljon töitä, mun isoisäni teki paljon, niin mahdollisti sen että mä sain tulla sitten perheyhtiöön töihin.

 

Anne Berner, Perjantai ohjelmassa joka esitettiin 1.4.2016, kohdasta 15:40 eteenpäin

Yllä oleva on ministeri Bernerin vastaus Pekka Vahvasen kysymykseen siitä, että kuinka kiitollinen Berner on asemasta, johon hän on osittain päässyt perimällä. Vastaus heijastelee tyypillistä asennetta melkeinpä kelle tahansa menestyneelle ihmiselle; menestyvä asema ei ole tullut sattumalta, vaan se on käytännössä vain seurausta omista toimista aseman saavuttamiseksi, ansaittu palkinto omasta kovasta työstä ja erinomaisuudesta.

Ohjelman myöhemmässä vaiheessa jopa vähäinenkin nöyryys katoaa perittyä asemaa kohtaan, kun Berner kertoo kuinka hän on antanut työtä ensin yhdeksälle, sitten kahdellekymmenelle, sitten sadalle ja nyt 140:lle ihmiselle (linkatussa Perjantai-jaksossa noin kohdassa 45:00 eteenpäin). Nyt hänen isoisänsä 1935 perustaman yrityksen ansiot ovatkin jo täysin hänen omiaan, vaikka hän siirtyi yrityksen työntekijäksi vasta 1986 (ja eteni nähtävästi täysin omilla henkilökohtaisella erinomaisuudellaan, eikä perityllä statuksella, yrityksen johtoon kolme vuotta tämän jälkeen).

Yllä kuvailemani ilmiö on mielestäni hyvin mielenkiintoinen, ja se laittaakin pohtimaan mistä se kumpuaa. Yksi yleinen selitys on ihmisen sisäisen toiminnan tyypillinen ajatusharha siitä, miten mielemme selittää vaistonvaraisesti epäonnistumiset ympäristön syyksi, mutta onnistumiset taas selitetään pääasiallisesti ansaituiksi palkinnoiksi omista ponnisteluista ja erinomaisuudesta. Lisäksi Jani Kaaro puhuu kolumnissaan niin sanotusta rahamoodista, mikä vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta:

Vohs on kokeillut tutkimusasetelmaa kaikenlaisissa tilanteissa ja osoittanut, että rahalla pohjustetut pitävät kahdenkeskisessä tilanteessa suurempaa fyysistä etäisyyttä haastattelijaan; lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen; työskentelevät mieluummin yksin kuin ryhmässä; kestävät paremmin fyysistä kipua; ja tuntevat vähemmän kärsimystä joutuessaan ryhmän ulkopuolelle.

 

Vohsin mukaan raha virittää ihmismielen ainutlaatuiseen psykologiseen tilaan. Raha saa ihmiset ajattelemaan tavoitteellisesti ja rationaalisesti ja asettamaan oman etunsa yhteisen edun edelle. Kun ihmiset ovat rahamoodissa, he tuntevat vähemmän empatiaa toisia ihmisiä kohtaan ja tunne yhteenkuuluvuudesta muun ihmiskunnan kanssa heikkenee. He tuntevat olevansa omavaraisia eivätkä tunne tarvetta ottaa muita ihmisiä huomioon. Itse asiassa, muut ihmiset muuttuvat rahamoodissa olevalle häiriötekijäksi – elleivät he sitten palvele tämän omia etuja.

Tähän rahamoodiin siis kolumnin mukaan pääsee yksinkertaisesti olemassa rikas, voittamalla toistuvasti monopoli-pelissä, tai jopa ihan yksinkertaisesti näkemällä kuvia seteleistä.

Näistä kumpuava “menestyjän harha” (termi oma keksimä, saa käyttää) on uskoakseni yksi kulmakivi sille miksi poliitikoista puhuttaessa nousee hyvin usein ajatus siitä, kuinka eliitti on vieraantunut normaalin kansan arjesta. Ja eritoten kun asioita ajattelee tästä “menestyjän harhasta” katsottuna, yhtäkkiä tämänkin hallituksen toimet esimerkiksi “työttömien aktivoimiseksi” vaikuttavat täysin loogisilta. Koska päättäjät itse mielestään ovat silkalla tahdonvoimalla nousseet menestyvään asemaan, niin selvästi työttömiin pitää vain istuttaa tahtotilaa olla yhtä menestyviä kuin päättäjät itse ovat.

Seurauksena sitten on sitten esimerkiksi tämän hallituksen aikaansaama työttömien aktiivisuusmalli, jonka perustason ajatus on rankaista työttömiä epäaktiivisuudesta työnhaun tai aktivointitoimien suhteen. Tämä siis sen sijaan että olisi esim. poistettu tukien aiheuttamia kannustinloukkuja. Tästä voimme varmastikin päätellä että hallituksen mielestä työttömyys ilmiönä on seurausta työttömien asenteesta, haluttomuudesta työllistyä. Mikä tietysti täältä tavallisen kansan parista katsottuna on yhtä hevonkukkua, todellisen syyn nähdäkseni ollessa esim. työllistämisen korkeissa sivukuluissa, kannustinloukuissa sekä jäykissä työmarkkinoissa (osin työmarkkinajärjestöjenkin hinnoitellessa työn minimihinnan sellaiseksi että tietty osuus ihmisistä ei voi olla niin tuottavia mitä kyseinen palkkataso vaatisi).

“Check you privilege”, eli tunnista omat etuoikeutesi, toimii hyvin tässäkin. Itsekin varmasti kuvittelen edelleen omaavani realistisen kuvan työttömyyden, opiskelijoiden ja muiden tulomarginaalin alapäässä elävien elämästä, mutta epäilemättä tämä viimeisin n. 4 vuotta jotka olen viettänyt kokopäiväisessä työelämässä on vaikuttanut hyvin paljon omiin asenteisiini. Vähintäänkin se tulee mieleen miten opiskeluaikainen minäni katsoisi hyvin halveksivasti miten ruokamenoni ovat räjähtäneet käsistä tänä aikana, esimerkiksi valmissalaatit ovat oikeasti järjettömän kalliita, mutta silti niitä tulee helppuden nimissä ostettua ajoittain työpäiville lounaaksi 😐

Jos eliitin harha ja rahamoodi ovat niin voimakkaita mitä Jani Kaaron kuvailusta voi päätellä, niin täytyy vain toivoa että tuloerot ja kansakuntamme eriarvoistuminen ei räjähdä käsistä. Muuten voinee pitää todellisena pelkona että poliittisen maailmamme realiteetit liukuvat kohti sitä tilaa missä ne ovat Yhdysvalloissa…