Jarkon oma blogi

Urheilusta, ja veren mausta

Aloitin juoksuharrastamisen taas syksyllä pitkän tauon jälkeen. Tai ehkä hölkkä on parempi termi, normaalit lenkit minulla on jotain 3km pyrähdyksiä johonkin 8 – 8,5km/h vauhtia. Olen yrittänyt nyt pitää lenkkejä mielekkäinä, siis etten ole lähtenyt lenkkien pituutta tai nopeutta lisäämään radikaalisti kunnon kasvaessa, vaan pyrkinyt säännöllisyyteen. Muutenkin yrittänyt pitää lenkkejä sellaisina ettei siihen mene ihan hirveästi aikaa, ja etteivät ne olisi mitään hirveää repimistä. Siis tavoite olisi että urheilemisen saisi pysyväksi osaksi elämää, ja logiikkana on että parhaiten tämän saavuttaisi jos se olisi säännöllistä, ja ainakin jollain tasolla nautinnollista.

Ensimmäisillä kerroilla jo yhtämittainen kilometrin juokseminen tuntui aivan hirveältä. Nyt kun katson kyseisiä harjoituksia minulla näytti olevan aivan liian kova vauhti, nopeus oli ehkä 9km/h juostessa, parempi olisi ollut yrittää pitää vauhti esim. tasan 8km/h. Lisäksi virhe oli vetää itsensä aivan rajoille noilla juoksupyrähdyksillä, ja se oli aivan hirveää. Tuntui ikäänkuin että tajunta alkaa hämärtyä, ajatus ei kulje ja alkaa päässä huimata. Toki unohtamatta että tuntui että jalat pettää alta ja keuhkot repeää. Onneksi kaverilta tuli hyvää vinkkiä että vauhtia kannattaisi hiljentää, ja pituutta kasvattaa jos oikeasti tavoitteena on peruskunnon parantaminen. Samalla hommasta tulee nautittavaa, kun ei rääkkää itseään tavalla joka saa toivomaan nopeaa kuolemaa.

Ylipäätään tuollainen “no pain, no gain” ajattelumalli kuntoilusta on varmasti perua ihan peruskoulusta. Ala-asteen hiihtämiset oli juuri tuollaista, itse huonokuntoisimpana aina sai ponnistella että pysyi muiden vauhdissa. Sitten ne juoksutestit, ala-asteella 800m juoksu ja sen jälkeen cooperit, joissa aina on itse vetänyt itsensä aivan rajoille että saa edes minkäänlaisen tuloksen (armeijassa oli 2400m, ylä-asteella ehkä juurikin 2000-2400m välissä), ja jonka suorituksen jälkeen hyvä että pystyy kävelemään.

Ymmärrän että koulussa on vaikea vetää mitään oikeasti järkevää kuntoilu-ohjelmaa, koska on niin paljon oppilaita per opettaja, ja oppilaiden kuntotasot ovat niin hirveän erilaiset. Mutta väitän että nuo hiihtokisat ja juoksutestit ovat tehneet paljon enemmän tuhoa kuin hyvää. Minut se oli opettanut että juokseminen ja hiihtäminen on sitä että sitä tehdään, ja sitten tuntuu että kuolee, kunnes se kidutus sitten on ohitse. Ei kovinkaan hyvä lähtökohta kyllä saada nuorta ihmistä innostumaan kyseisistä asioista harrastuksena 😐

Onneksi ylä-asteella ja lukiossa meillä oli noita kuntotestejä lukuunottamatta erinomainen opettaja, enimmäkseen sählyä, jalkapalloa ja pesäpalloa, mukavia joukkuelajeja. Kiitos Nahka!

Vinkkejä juoksemisen aloittamiseen

Disclaimer: En ole mikään asiantuntija kuntoilun/juoksemisen suhteen, joten ottakaa seuraavat neuvot “suolan kera”

Moni ajattelee, että treenin pitää todella tuntua, sykkeen hakata ja hien virrata, jotta treenistä on hyötyä. Näin ei asia todellakaan ole, fysioterapeutti ja personal trainer Jussi Sievälä sanoo. Päinvastoin.

 

Helsingin Sanomat – Fysioterapeutin mukaan suurin osa kuntoilijoista treenaa aivan liian kovaa – neuvoo ottamaan mallia Iivo Niskasesta

Jos joku on miettinyt kuntoilun aloittamista, niin suosittelen Sports Tracker softaa kännykkään. Spotify soimaan korvanappeihin tai sportti-kuulokkeisiin, ja Sports Tracker päälle ennen lenkille lähtöä. Siitä vielä päälle puheohjaus, josta laittaa päälle että se kertoo keskinopeuden 30sec välein. Koittaa sitten sen avulla pitää juostessa vaikka 8km/h nopeutta, sitten kun alkaa vähänkään vastustamaan se touhu siirtyä ihan vain kävelyyn. Aivan turha repiä yhtään itseään yhtään sinne tuska-zonelle, siitä saa itselleen vain paskan maun koko touhuun.

Tuolla tavalla kun tekee vaikka 2-3km lenkkejä pari kertaa viikossa, niin siitä se paranee kerta toisensa jälkeen, pikkuhiljaa juokseminen on aina vain helpompaa, ja sitä voi tehdä pidempään. Itselläni aloitus oli tosiaan 1,2km juoksemista, sitten kävelyä, sitten juoksemista jonkin matkaa, sitten kävelyä. Ja tuo oli oikeasti jälkikäteen ajateltuna aivan liian kovaa tahtia, ainakin 9km/h juoksunopeuden suhteen mitä tein. Nyt pisin lenkki jonka olen tehnyt on ollut 4,5km yhtämittaista juoksemista, mikä on aivan varmasti pisin yhtämittainen juoksu mitä olen koskaan tehnyt (väitän että ennen tätä syksyä se on ollut alle 2,5km).

Pukeutumisessa itselläni on parantamisen varaa kyllä, en ole vielä panostanut siihen osaan käytännössä yhtään. Lenkkarit jalassa mitä käytän muutenkin vuoden ympäri (tiukasti sidottuna jalkaan), näin pakkaskeleillä pitkät kalsarit ja verkkarit. T-paita, ja puuvillainen kollegepaita josta roikkuu heijastin, päässä pipo ja käsissä tollaiset ohuet hanskat. Jos kylmempää kuin -5c niin vedän päälle vielä hupparin kollegepaidan päälle, ja vaihdan hanskat paksumpiin. Varmasti aika paska varustus, mutta pointtina on että ei sen juoksemisen mielestäni pitäisi olla siitä kiinni ettei ole satojen eurojen urheiluvaatteita kaapissa. Mitä tulee vaatteiden määrään kuulin jostain vinkin että juoksulenkille kannattaa pukeutua kuten pukeutuisi muuten, jos ulkona olisi +10c lämpimämpää.

Nykyisin lenkille lähtö ei tunnu laisinkaan pahalta, toisin kuin alussa. Enemmän sen näkee nykyisin vain positiivisena, juoksemaan lähtee mielellään, ja sen jälkeen tulee paljon energisempi olo tehdä kotonakin muutakin mitä ilman lenkkiä ei oikein jaksaisi. Lisäksi paino on tänä aikana tippunut ehkä 4kg (tästä ehkä isompi osuus kuuluu parempiin ruokatottumuksiin, mutta väitän että sekin on seurausta siitä että on enempi energiaa panostaa niihin asioihin). Suuri kiitos tästä kaikesta kaverilleni joka neuvoi laskemaan tahtia juostessa, ja muutenkin sai aikaan koko kipinän taas aloittaa juokseminen, you da real mvp!