Jarkon oma blogi

Addiktion algoritmi

Petopistiäisnaaras tuo koloonsa saaliin, jonka se on pistollaan lamauttanut. Naaras jättää saaliin hetkeksi kolon ulkopuolelle, sillä sen on ilmeisesti ensin tarkastettava, että kolossa kaikki on paikallaan. Vasta sitten se vetää saaliin peremmälle.

Tutkijat tekivät sellaisen tempun, että kun naaras oli tarkastamassa koloaan, saalista siirrettiin muutama sentti sivummalle. Kun naaras palasi ulos, se huomasi, että saalis oli kadonnut. Se löysi saaliin kuitenkin muutamassa sekunnissa ja kiskoi sen takaisin kolon suulle. Meidän mielestämme ei ole mitään järkeä mennä tarkastamaan koloa uudelleen, mutta juuri niin naaras tekee.

Saalista kiskoessaan naaras palasi omassa ohjelmassaan edelliseen vaiheeseen. Se jättää saaliin ulos ja meneen koloon katsomaan, onko kaikki kunnossa. Tämä toistui neljäkymmentä kertaa, kunnes tutkija kyllästyi siirtämään saalista yhä uudelleen muutaman sentin päähän kolon suusta.

– Richard Dawkins kirjassaan Viesti miljardien vuosien takaa

Sinä olet petopistiäisnaaras, ja sosiaalisen median jätit ovat tutkijoita.

Hyönteisten toimintamallit ovat suhteellisen yksinkertaisia, ja niitä on aika helppo naruttaa, tai muuten saada toimimaan haluamillaan tavoilla. Iso kysymys on, kuinka helppoa sitä on tehdä ihmisille?

Nykyiset sosiaaliset mediat on lähtökohtaisesti suunniteltu nimenomaan yhtä päämäärää silmälläpitäen: Niiden tulee koukuttaa käyttäjänsä mahdollisimman tehokkaasti. Ja se toimii pelottavan hyvin. Yhä useampi kokee ahdistusta jos ei pääse tarkastamaan puhelintaan 10 minuutin välein [1].

Nykyisten koukuttaviksi suunniteltujen palveluiden ja pelien suunnaton suosio ja niiden aiheuttamat ilmiöt on pelottavasti kertomassa, että me käyttäjät olemme nielaisseet addiktiota aiheuttavien sovellusten ja palveluiden syötin koukkuineen.

Yuwal Harari teki vakuuttavan argumentin kirjassaan Deus Homo sen puolesta, että ihmisenkin toiminta on pohjimiltaan algoritmejä. Huomaamme sitä itse tai emme, me otamme tietyt muuttujat ympäristöstämme, ja teemme niiden pohjalta johtopäätökset joiden pohjalta teemme ratkaisuja. Ja älypuhelinten addiktoivat palvelut tuntuvat löytäneen keinon hyväksikäyttää niitä meitä määrittäviä algoritmeja sellaisella tavalla, joka saa meidät palaamaan niiden pariin yhä uudestaan, ja yhä intensiivisemmin.

Addiktion kaava

Kuinka nämä palvelut sitten saavat meidät koukkuun, kuinka meistä tulee älypuhelinaddikteja? Seuraava 13min kestävä video kertoo sen paremmin kuin pystyn tiivistämään asian tuhannella sanalla, joten suosittelen sen katsomista:

Video jolla selitetään yksityiskohtaisesti kuinka modernit sovellukset suunnitellaan koukuttamaan käyttäjänsä

Henkilökohtainen addiktioni

Hei, nimeni on Jarkko, ja olen älypuhelinaddikti. Tarkastan yleensä ensimmäiseksi aamulla Redditin uudet viestiketjun heti kun herään, ja vastaavasti monesti illalla viimeinen asia ennen nukahtamista on lukea sisältöä Redditistä, esimerkiksi artikkelin Aleksis Kiven elämästä, tai vaikka potentiaalisen kumppanin älykkyyden vaikutuksesta parinmuodostukseen. Eikä se rajoitu vain Redditiin, tarkastan uusia sisältöjä säännöllisesti myös Hesarista ja Yleltä. Saatan tarkastaa myös sähköposteja, irkkiä ja pörssikursseja useita kertoja päivässä. Kun tulen töistä, syön, siivoan pöydän, keitän teen, saatan ihan hyvin vajota yli puoleksi tunniksi lukemaan erinäisiä asioita matkapuhelimellani. Ennenkuin huomaankaan, kello on jo puoli kahdeksan, ja ihmettelen vain mihin aika katosi.

Se ei ole sattumaa, tai harvinainen yksittäistapaus että näin tapahtuu. Mikä minua koukuttaa tällä hetkellä on Reddit, mutta ihan yhtä hyvin se voisi olla Facebook, Instagram, Snapchat, Discord, Slack 9gag, Imgur, Riemurasia, hs.fi, vaihtoehtoja on mielettömästi ja useat niistä on älyttömän suosittuja. Kaikki ne ovat pyrkineet kehittämään sovelluksistaan mahdollisimman palkitsevia, tavalla joka johtaa siihen että me käyttäjät olemme ehdollistuneet liittämään ne tiettyihin tunnetiloihin. Vähitellen olet ehdollistunut siihen, että kun olet ikävystynyt, kaivat älypuhelimen taskustasi sen enempää miettimättä. Tämä taas vahvistaa sitä addiktiota, sitä suunniteltua kehää joka saa meidän palaamaan kyseisen sisällön pariin yhä uudestaan.

Jos olet ikävystynyt kassajonossa, on liian helppoa kaivaa puhelin taskusta, ja löytää keinoja saada pieniä dopamiini-annoksia jonkin sovelluksen avulla. Tarkastaa ehkä sähköpostit, ja merkitä ne luetuksi. Noin, siitä sait tunteen että olet tehnyt jotain merkittävää, ja aivosi palkitsemiskeskus antaa sinulle vähän hyvänolon hormoneja; ikävystyminen on korjattu!

Kaiken tämän mahdollistaa älypuhelin. Se tarjoaa erittäin nopean ja matalan kynnyksen alustan näille sovelluksille, jotka sitten luovat addiktiota. Koukuttavia pelejä ja muita sovelluksia on toki luotu ennenkin (esimerkiksi World of Warcraft on pilannut usean elämän, ja vielä useamman parisuhteen), mutta useimmille ne eivät ole olleet kovinkaan kohtalokkaita, sillä ne ovat vaatineet ihmisen juurtumista sen tietokoneen, hedelmäpelin tai minkä lie ääreen. Mutta nyt meillä on jokaisella se hedelmäpeli ja World of Warcraftin vastine taskussamme.

Vielä yksi lyhyttarina r/nosleep:istä ennen päiväunta

Mitä on tehtävissä?

Mieleeni tulee neljä taktiikkaa:

  1. Poista “tyhjäkäynti” arjestasi, eli pidä itsesi kiireisenä. Hanki vaikka lapsi, joka on oiva keino vähentää luppoaikaa arjesta 😉
  2. Älä käytä älypuhelinta addiktioiviin alustoihin (eli käytä sitä esim. vain läheistesi kanssa kommunikointiin, mutta älä esim. lue uutisia)
  3. Vaikeuta addiktoivien alustojen käyttöä
  4. Tiedosta ongelma, ja pyri tietoisesti välttämään houkutusta kaivaa se puhelin taskustasi

Lisäksi taipumus addiktioihin vaihtelee erittäin suuresti yksilöittäin, mutta en paneudu siihen nyt tässä sen enempää.

Itse olen koittanut yhdistelemällä kaikkia edellä mainittuja keinoja, mutta eritoten mitä väsyneempi olen henkisesti, sitä helpompi on vain antautua viettien vietäväksi. Apple tarjoaa keinoksi sisäänrakennettua ominaisuutta jolla voi valvoa ja rajoittaa ruutuaikaa päivässä. Mielestäni tuo ei kuitenkaan ole todellinen ratkaisu, kierron voi aina ohittaa, ja pelkäänkin että se tarjoaa täten vain mielipahaa “ylitin taas ruutuaikarajoitteeni tänään, olen ihan paska ja minun täytyy yrittää kovempaa!”. Siinä missä alkoholistille toimiva taktiikka ei ole aina kantaa pientä viinapulloa taskussaan, ei älypuhelinaddiktille ruutuaikarajoitus ole mikään todellinen ratkaisu.

Minä en halua olla petopistiäisnaaras. Kun mietin asiaa isommassa mittakaavassa, tulee minulle mieleen päihteet, ja erityisesti päihdeaddiktiosta käytetty termi “Catch the dragon”, jonka South Park osuneesti tiivisti. Addiktio antaa tunteen että tehty asia on merkityksellistä, ja toisaalta se antaa tunteen että jonkin suuren oivalluksen, tunteen tai saavutuksen saaminen on ihan kulman takana. Mutta se tavoite, lohikäärme, ei ole todellinen, eikä sitä koskaan voi saavuttaa tai saada kiinni. Mutta sillä ei olekaan merkitystä saavutammeko sitä vai emme, koska se tunne itsessään antaa meille tunteen että olemme tehneet jotain merkityksellistä, vaikka järjellä ajateltuna tiedämmekin sen valheeksi. Haluan pyrkiä eroon tästä valheesta.

Olenkin suunnanut katseeni kohti alustojen käytön vaikeuttamista. Jos en voi katsoa Redditiä kassajonossa, tai se on todella vaikeaa, niin kyllä se jää tekemättä. Yritin jo ottaa käyttöön vanha Symbian-puhelimen, mutta koska merkittävä osa viestinnästä läheisteni kanssa tapahtuu Whatsapilla, ei jättäytyminen siitä kokonaan pois tuntunut realistiselta vaihtoehdolta. Nyt olenkin suunnannut katseeni “Dumbphones” kategoriaan, eritoten KaiOS-puhelimiin, sillä ne sisältävät Whatsapp-tuen, mutta ovat muuten tarpeeksi askeettisia ja epämiellyttäviä ettei esim. Hesaria tai vastaavaa tekstisisältöä niiden pieneltä ruudulta lue mielellään. Eritoten uudet Nokia 2720 ja 800 puhelimet vaikuttavat erittäin potentiaalisilta vaihtoehdoilta.

Suunnitelma nyt onkin käydä hipistelemässä kyseisiä puhelimia Gigantissa kunhan niitä tulee hyllyille, ja mahdollisesti ostaa tuollainen pääpuhelimekseni. Haluan ainakin kokeilla minkälainen vaikutus sillä on ajankäyttööni. Toivottu lopputulos on että saan päivässä enemmän aikaa toteuttaa asioita jotka koen merkityksellisiksi isommassa mittakaavassa (kuntoilla, lukea kirjoja, tavata ystäviä, pelata Dotaa kavereiden kanssa, kirjoittaa blogia), sen sijaan että pyrin hakemaan hetkellistä merkityksellisyyden tunnetta ja mielihyvähormoneja matkapuhelimen tarjoamilla rutiineilla. Rutiineilla jotka on keinotekoisesti luotu ilman mitään sellaista päämääriä jotka itse koen merkittäväksi. Addiktiolle ja alitajuntaisesta psykologiasta kumpuavalle tavalle, joka perustuu valheelle.

Hyvästi rakkaat kahleet?