Maailmankuvani käännekohtia

Tämmöinen tuli esiin eräässä whatsapin ryhmäkeskustelussa, ja ajattelin että voisi olla aivan hauska hieman pohtia mitä isoja mullistuksia omassa maailmankuvassa on tullut, ja minkä innoittamana.

Lukion filosofian kurssi (n. 2004)

Tällä kurssilla peloteltiin etukäteen, että moni ei pääse siitä läpi sen ollessa niin vaikea. Itselleni kyseinen kurssi oli tietynlainen oivallus paristakin näkökulmasta, sillä en ollut aiemmin juurikaan uhrannut ajatuksia sille että miten maailmassa tulisi olla, ja kuinka siihen tulisi suhtautua. Ja nimenomaan sen suhteen, miten vähän oikeasti tiedämmekään. Suoriuduin kurssista hyvin, ja se antoi minulle alkusysäyksen pohtia ja kyseenalaistaa asioita niiden juuritasolta lähtien. Kuka minä olen, mitä todella tiedämme maailman luonteesta? Miksi asiat toimivat kuten toimivat, ja miksi vaikkapa yhteiskunta toimii kuten toimii?

Kurssilla opin ennenkaikkea itsestäni jotain: Pidän tälläisten asioiden pohtimisesta, ja uuden oppimisesta.

Kirja ”1984” (n. 2010)

Tunnen erittäin suurta nöyryyttä vieläkin kun ajattelen tätä kirjaa. Toki sen dystooppinen kuvaus on pelottava, mutta minulle kirja jätti pysyvän jäljen sen suhteen, että oivalsin sen myötä jotain järjestelmien luonteesta. Spoilerivaroitus! Kirjassa kun selviää, tai ainakin annetaan ymmärtää(?), ettei ketään ”isoveljeä” edes ole olemassa, vaan yhteiskunta on itsesäätelevä ja kaikkia alistava järjestelmä, jonka johdossa ei ole kukaan yksittäinen ihminen jolla olisi jokin suuri suunnitelma, tai joka voisi jotenkin edes kääntää järjestelmän toimintaa. Kuka ikinä astuukin järjestelmän tielle, tulee tuhotuksi, vaikka järjestelmä itsessään onkin kauhistuttava kaikille sen jäsenille. Isoveli on symboli kaikelle sille järjestykselle, joka jollain mekanismilla on päässyt syntymään. Ja se jauhaa palasiksi kenet tahansa joka tulee sen intressien tielle, missä asemassa hän sattuukaan olemaan järjestelmän sisällä.

Kirja muutti tapaani tarkastella hyvin monenlaisia dynamiikoita, eritoten yhteiskunnallisissa asioissa. Oivalluksen myötä filosofiset laimealta kuulostavat heitot kuten ”Käytämmekö öljyä, vai käyttääkö öljy meitä” saivat aivan uudenlaisen merkityksen, ja todellisen näkökulman aiheisiin. Filosofiassa puhutaan intersubjektiivisista asioista, jotka kuvaavat asioita jotka eivät ole mitään kosketeltavissa olevia asioita, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa koska ihmiset uskovat kyseisiin asioihin. Asiat kuten kapitalismi, Toyota, raha ja arvonlisävero ovat olemassa, koska ihmiset suurella joukolla uskovat kyseisten asioiden olemassaoloon. Ja juuri tälläiset intersubjektiiviset asiat näyttävät pitävän todellista valtaa. Toki ne ovat olemassa vain ihmisten mielissä, mutta niiden vaikutukset ihmisiin, ja täten kaikkeen todellisuuteen ovat kaikkea muuta kuin keksittyjä. Toyota on olemassa käytännössä vain ihmisten mielikuvituksessa (Toyota voi vaihtaa koko henkilöstönsä, siirtää kaikki tehtaansa, mutta se on silti Toyota), ja siltikin kyseinen yritys tuottaa kymmenen miljoonaa autoa vuodessa.

Samaten vaikkapa poliittiset ajatukset ja ideologiat kuten neoliberalismi tai kommunismi ovat todellisia asioita, joilla on todellista valtaa ihmisiin nähden. Elämme nyt vahvasti neoliberaalissa maailmassa, missä valta on tavallaan neoliberalismilla itsellään. Tämä koska lähestulkoon kaikkien ajattelu nojaa vahvasti sen taustaoletuksiin esim. siitä mitä mihin meillä on varaa ilman että ajaudumme vakavaan talouskriisiin (joka sekin johtuu neoliberaalista talousjärjestelmästämme luonteesta ja yksityiskohdista itsestään). Meidän on edes vaikea kuvitella mitään muunlaista suurta tarinaa, ilman että ajatellemme peikoksi muodostunutta kommunismin aavetta. Vaikka pääministeriksi tulisi ei-neoliberaalin ajatusmaailman omaava henkilö, todennäköisesti se ei itsessään riittäisi mitenkään murtamaan neoliberaalin kehityksen valtaa, edes väliaikaisesti. Vastustus olisi niin suurta. Neoliberaali tarina on pääministeriä vahvempi.

Aluksi kun kuulin ilmastonmuutoksesta, ajattelin ettei se voi olla niin iso ongelma. Jos se olisi iso ongelma, toki päättäjät ja media olisivat siihen jotenkin vahvasti reagoineet jo. Ja että toki jollakulla jolla todella on valta käsissään (on se sitten joku näkymätön raharikkaiden joukko, Yhdysvaltojen presidentti, tai kuka ikinä todellista valtaa täällä pitääkään), hänellä on jokin suunnitelma miten tästäkin selvitään. 1984 lukemisen ja sen jälkijäristysten jälkeen moiset lapsenomaiset uskot karisivat. Kenelläkään yksittäisellä ihmisellä tai instanssilla ei ole sellaista valtaa, jostain oikeasta ”suunnitelmasta” juuri minkään suhteen puhumattakaan. Maailma on liian monimutkainen ja intersubjektiivisten asioiden hallitsema. Ja useimmat näistä intersubjektiivisista asioista eivät välitä lainkaan miten yksittäisen ihmisen käy, tai edes koko ihmiskunnan.

Täten isojen muutoksien pitää tulla jostain muualta, ei vain riitä että me äänestämme jotain nohevaa yksilöä päättäjäksi niin kauan kuin hänen täytyy pelata nykyisen suuren tarinan viitekehyksessä ja overtonin ikkunassa. Meidän täytyy keksiä parempia tarinoita, ja yrittää saada ne leviämään. Se on tie todelliseen muutokseen.

Kirja ”Sapiens – Ihmiskunnan lyhyt historia” (2016?)

En muista tarkkaan koska luin tämän Yuval Hararin kirjoittaman kirjan, mutta olin hyvin vaikuttunut sen selkeästä näkemyksestä. Osin tuo mitä edellä sanoin 1984-kirjasta, voidaan varmastikin myöntää tämän kirjan ansioksi, sillä kirjassa käsitellään paljon intersubjektiivisuuden käsitettä. Osittain varmastikin kirja siis muutti tulkintaani myös kirjasta 1984.

Kuitenkin, kirjan myötä kohtasin ensimmäistä kertaa todellisen yrityksen muodostaa ihmiskunnan pitkästä historiasta jotain selkeää tarinaa. Ja se tarina todellakin herätti kysymyksen, onko kaikki edistys mitä olemme kokeneet ollut todella edistystä? Harari sai paljon julkistuutta esittämällä kirjassa kysymyksen, oliko isoa kuvaa ajatellen maatalouteen siirtyminen todellisuudessa suuri virhe. Oli tai ei, elämme järjestelmässä jossa siitä luopuminen ei käytännössä enää ole mahdollista järjestelmän sisällä, vain pakko voi kyseisen kehityksen enää perua. Eikä tarvitse edes miettiä noin radikaalia muutosta, näyttäytyy että olemme lajina kykenemättömiä tekemään mitään päätöksiä, jotka aiheuttavat meille lyhyellä tähtäimellä epämukavuutta, vaikka sen hintana olisi pitkällä tähtäimellä paljon suurempi epämukavuus. Tässä palataan taas 1984 mietteisiin järjestelmistä, ja niiden luonteista. Esimerkiksi kykenemmeko luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä pitkän ajanjakson hyödyn nimissä, vaikka sen hintana tulisi olemaan välitön taloudellinen tappio ja elintason lasku?

Huom. viittaan tässä elintason laskulla ainakin siihen, että muutos aiheuttaa aina kitkaa, ja käytännössä ympäristöllisesti kestävä elintapa tulisi tarkoittamaan monille kipeää luopumista monista asioista jotka on jo mielletty osaksi omaa identeettiä, esim. madventures-henkiset pallonkiertäjä trävellääjät eivät Rikun ja Tunnan tasoisiin suorituksiin yksinkertaisesti pystyisi ilman fossiilisten polttoaineiden käyttämistä. Kuitenkin, kitkavaiheen jälkeen, uskon että pystyisimme parantamaan ihmisten elinlaatua merkittävästi pitkällä aikavälillä luopumalla monista ns. roska-arvoista, kuten kulutus- ja kilpailukulttuurista. Tilalle voisi tulla paljon enemmän merkitystä antavaa toimintaa, joka johtaisi suurempaan ihmisten onnellisuuteen tavalla, joka olisi ympäristöllisesti kestävä. Muutos on vain poliittiisesti erittäin vaikea tehdä.

Fossiilisista polttoaineista päästäänkin mukavalla aasinsillalla seuraavaan aiheeseen, eli Podcastiin joka käsittelee fossiilisten polttoaineiden merkitystä modernille elämäntavalle.

Podcast ”Ihmisiä, siis eläimiä #28 – Tere Vadén” (2018)

Tere Vadénin ja Henry Vistbackan keskustelussa käsitellään aika perustavanlaatuisia asioita. Mielenkiintoisin on harvinaisempi näkökulma tarkastella historiaa, nimittäin energian kautta. Asia ei nopeasti ajateltuna tunnu hirveän relevantilta, mutta ehdottomasti se sitä on. Mistä materialistisen hyvinvoinnin räjähdysmainen kasvu on tullut viimeisen 150 vuoden aikana? Ihmisten äkillisestä viisastumisesta? Paremmasta hallinto- ja talousjärjestelmästä? Vai ehkä sittenkin niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin fossiilisten polttoaineiden polttamisesta järkyttävän isossa mittakaavassa?

Tere Vadénin lähteiden mukaan 80% kaikesta tehdystä työstä tekevät fossiiliset polttoaineet, ja tämä kuulostaa hyvin uskottavalta arviolta. Siinä missä arkipuheessa usein miellämme työn nimenomaan ihmisten tekemisen kautta, fysiikassa työ toki tarkoittaa jotain muuta. Kun rakennamme vaikka tien, tai ydinvoimalan, selvästi suurimman osan fyysisestä työstä tekevät koneet, ja ne toimivat lähes yksinomaan käyttäen fossiilisia polttoaineita. Ihminen toki ajaa näitä koneita, mutta vaikkapa asfalttipäällysteen on ennen sitä työstänyt käyttökelpoiseen muotoon koneet, ja asfalttipäällyste kuumennetaan käyttökelpoiseen muotoon fossiilisilla polttoaineilla ja ne levitetään koneilla jotka liikkuvat fossiilisia polttoaineita käyttäen.

Myös asiat kuten tehomaanviljelys saavat uuden näkökulman kun tarkastelemme sitä energian kautta. Omavaraisviljelijä voi ehkä omalla työllään pystyä saamaan maasta tarpeeksi ravintoa ruokkiakseen muutaman ihmisen ilman fossiilisten polttoaineiden vetoapua, tuottaen täten ehkä karkealla arviolla yhdellä käyttämällään kilokalorilla kaksi kilokaloria käyttökelpoista ravintoa. Tehomaaloudessa muutaman ihmisen työpanoksella voidaan kuitenkin ruokkia satoja, josta tuleekin nimitys tehomaatalous. Kuitenkin, jos tarkastelemme tehomaataloutta energiankäytön kautta, karkea laskelma on että tehomaatalous käyttää kymmenen kilokaloria tuottaakseen yhden kilokalorin käyttökelpoista ravintoa. Tällä ajattelutavalla vertailu omavaraviljelijään muuttukin aivan päälaelleen, siinä missä omavaraviljelijä voi saavuttaa kaksinkertaisen hyödyn tekemälleen työlle, tehomaanviljelijä onkin ennemminkin energianielu kuin sen lähde sen kuluttaessa paljon enemmän energiaa mitä se saa käyttökelpoista energiaa. Energian kautta ajateltuna tehomaatalous onkin todella tehotonta maataloutta.

Tämän kaiken tietenkin mahdollistaa ne järjettömän mittaluokan energiavarannot jotka olemme löytäneet luonnosta, eli maailman öljy-, kivihiili- ja maakaasuvarannot. Moderni yltäkylläinen elämäntapa perustuu nimenomaan näiden energiavarojen polttamiseen. Sekä myös muuhun hyötykäyttöön, öljy on mahtava raaka-aine vaikkapa juuri muovin valmistamiseen, ja muovi on monilta ominaisuuksiltaan niin järkyttävän hyvä materiaali, että uhkaamme hukkua sen paljouteen koska emme osaa käyttää sitä sen vaatimalla nöyryydellä.

Tiemme on valmistettu fossiilisista raaka-aineista, se musta aine teiden ja katujen pinnalla on bitumia, jota valmistetaan maaöljystä. Ruuantuotantomme perustuu paitsi fossiilisilla polttoaineilla tehtävään fyysiseen työhön, niin myös tärkeimmät lannoitteet valmistetaan ja jalostetaan käyttäen maakaasua (typpi), ja maaöljyn ja kivihiilen käyttämisen sivutuotteena saatavaa rikkiä (fosfori).

No, ehkä fossiilisten polttoaineiden merkitys modernille elämäntavalle ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksensa, eli en lähde sitä hirveästi enempää tässä avaamaan. Kuitenkin, video konkretisoi hyvin sitä, miten vahvasti nykyinen elämäntapa nojaa fossiilisten polttoaineiden laajamittaiseen käyttöön (öljyä kulutetaan 13 miljardia litraa päivässä), ja miten vaikea sitä on yksinkertaisesti vaihtaa energianlähteenä tai raaka-aineena mihinkään muuhun.

Tähän kun yhdistää ympäristölliset kriisimme (ei vain ilmastonmuutoksen, vaan myös esim. merien happamoituminen ja massasukupuuttoaalto), ja niiden luoman tarpeen vähentää fossiilisten polttoaineiden polttamista, niin tulevaisuuskuvamme ei valitettavasti näytä kovinkaan ruusuiselta. Ainakaan nykyisen kaltainen kulutusjuhla ei voi jatkua enää pitkään vuosisatojen mittakaavassa katsottuna.

Luentosarja Jordan Peterson – Personality and Transformations (2018)

Katsoin tämän luentosarjan aikana, jolloin tein paljon itsetutkiskelua. Yritin saada jotain menestystä parisuhdemarkkinoilla, tein alkulaukaukset alkoholinkäytön lopetukselle ja aloitin juoksuharrastuksen. Luentosarja oli todella mielenkiintoinen, ja antoi paljon työkaluja ja näkökulmia pohtia omaa käytöstä, ja omaa toimintaa suhteessa maailmaan ja muihin ihmisiin.

Mielen sisäinen malli, eli skeema

Yksi erinomainen omaa käytöstä selittävä malli on mielen sisäinen malli, josta kirjoitinkin oman kirjoituksenkin 2018.

Perusajatus on että objektiivinen mielen ulkopuolinen maailma on erittäin kaaoottinen paikka. Jotta mielemme pystyy toimimaan tässä kaaoksessa, tulee sen rakentaa pään sisälle ikäänkuin oma yksinkertaistus tästä maailmasta. Tässä mallissa tietyillä teoilla on mallissa määriteltyjä seurauksia: kun avaat radion, odotusarvo on että se alkaa soittamaan musiikkia tai puhetta maltillisella äänenvoimakkuudella. Jos äänenvoimakkuus onkin jäänyt edellisellä käyttäjällä hyvin suureksi, aiheuttaa se äkillisen järkytyksen, sillä sisäinen mallimme ei osannut odottaa tälläistä lopputulosta, ja joudumme kohtaamaan ulkopuolisen maailman kaoottisuuden ilman varoitusta. Jos luolamies heräisi tämän päivän maailmassa, epäilen kestäisikö hänen psyykkeensä sitä, sillä lähestulkoon koko maailma olisi hänelle tälläistä jatkuvaa odottamatonta kaaosta, missä tapahtumilla ja seurauksilla ei olisi hänelle mitään nähtävää syy-seuraussuhdetta.

Tämä ajatusmalli on hyödyllinen lähtökohta suhtautua omaan tietoon, sekä omiin reaktioihin ja tunteisiin. Jos jokin asia aiheuttaa sinussa suuria tunteita, kuten ärsytystä tai vihaa, tällöin on erinomaisen hyvä kysymys pohtia että miksi asia on näin. Koenko jonkun tiedon, mielipiteen, henkilön tavan olla tai pelkän vitsin itselleni (ja mielen sisäiselle mallilleni) uhaksi jostain syystä, ja jos koen, onko siinä ehkä jotain totuutta takana, johon minun kannattaisi tutustua paremmin?

Tarinoiden tarina: Sankarin matka

Luentosarja myös antoi mielenkiintoisia näkökulmia käsitellä tarinoita ylipäätään. Sankarin matka on tarinan rakenne, missä päähenkilö kohtaa jonkin yllättävän tapahtuman, joka vie hänet uuteen ympäristöön, ja hän joutuu kohtaamaan jonkin ylitsepääsemättömältä tuntuvan haasteen. Sankari on aluksi vastahakoinen, ja epäilee kykyään vastata haasteeseen. Kuitenkin, opettajansa avustuksella hän lopulta onnistuu kukistamaan haasteen, ja lopulta hän palaa takaisin omaan elämäänsä, mutta entistä parempana.

Käytännössä tarina on siis pääpiirteissään raamatun tarinassa Joonasta ja valaasta, Pinokkiossa, Hobbitissa sekä Tähtien sodassa. Aina me kuitenkin rakastamme samaa tarinaa, hieman erilailla kerrottuna. Miksi? Yksi tulkinta on, että me tunnemme sankarin tarinan niin hyvin ja osaamme samaistua siihen, koska se on pääpiirteinen kuvaus siitä kuinka me itse kasvamme ihmisinä. Me kohtaamme yllättävän haasteen tai vastoinkäymisen, me yritämme vältellä sen kohtaamista, mutta lopulta me kohtaamme sen ja kaiken tämän seurauksena, olemme kasvaneet hieman ihmisinä, ja olemme entistä valmiimpia kohtaamaan tulevaisuuden.

Mielen sisäiseen mallin kautta mietittynä haaste tulee sellaisesta tiedosta, joka murtaa käsityksemme maailmasta. Saamme uuden yllättävän tiedon, vaikka että läheisellämme on pahalaatuinen syöpä. Tietoa on vaikea kohdata, ja ensialkuun sitä ei halua edes hyväksyä, vaan haluamme vain palata takaisin vanhaan tilaan. Tuo tieto murtaa mielen sisäisen mallimme, sillä mitä kaikkea tuo tieto lopulta edes tarkoittaa? Tulevaisuudensuunnitelman menevät uusiksi, myös sellaiset joita et välttämättä edes ole ymmärtänyt sinulla olevan, kuten vaikka joulujen vietto kyseisen läheisen luona. Lopulta joudumme kuitenkin kohtaamaan asian, sen kivuliaisuudesta huolimatta, ja joudumme rakentamaan uuden sisäisen mallin jonka kautta lähestyä maailmaa, joka ottaa tuon uuden, kivuliaan tiedon huomioon. Jos emme tee tätä prosessia, riskinä on että jäämme elämään menneisyyteen epäterveellä tavalla.

Tavallaan siis elämme sisäisesti sankarin matkaa yhä uudestaan ja uudestaan. Monet elokuvatkin muuttuvat paljon mielenkiintoisemmiksi, kun tarinan hahmot mieltää oman psyykeen eri puoliksi. Ehkä sankari edustaa rohkeutta ja halua mennä eteenpäin, ja antisankari edustaa vaikka vihaa tai katkeruutta. Hyvät elokuvat onnistuvatkin luomaan hahmot, jotka voivat olla eri mieltä keskenään, ilman että kummatkaan olisivat välttämättä väärässä. Tällöin onkin onnistuttu luomaan hahmot, joita voi onnistuneesti heijastella eri puoliin omasta itsestään.

Eli lyhyesti sanottuna, luentosarja herätti keittiöpsykologin minussa 🙂 Ja antoi entistä enemmän arvostusta psykologialle tieteenä, kun jostain syystä insinöörialoilla sitä mielestäni jossain määrin vähätellään. Varmaankin ihmispsyykeen mielettömän monimutkaisuuden, ja sen testaamisen vaikeuden vuoksi, jolloin sen tieteellinen tarkastelu on äärimmäisen vaikeaa. Mutta kuitenkin, olisi mielenkiintoista oppia aiheesta enemmänkin.

Loppusanat

Kirjoitukseni on otsikolla Maailmankuvani käännekohtia, mutta ehkä ominaista näillekin muutoksille on ollut, että niiden merkityksen on ymmärtänyt vasta jälkikäteen, ehkä vuosikymmenenkin niiden jälkeen. Lisäksi syy-seuraussuhteet voivat monesti olla hyvin monimutkaisia. Lopetinko alkoholinkäytön, koska tein paljon itsetutkiskelua, vai aloinko tekemään paljon itsetutkiskelua koska päätin kokeilla elämistä ilman alkoholia? Tosipuheessa minulla ei ole hajuakaan.

Lisäksi toki tässä on vain jotain poimintoja, ja omia tarinoitani niistä asioista, joiden luulen muokanneen omaa maailmankuvaani. Todellisuus voi tietenkin olla tätäkin tarua monimutkaisempi asia. Voi ihan hyvin olla, että järjestelmäajattelu ei ole iskostunut minuun kirjasta 1984, vaan vaikka jonkin ystäväni jostain kommentista tai analyysista jota nyt en muista, mutta jälkikäteen olen yhdistellyt pisteitä tavalla että olen liittänyt sen nimenomaan kirjaan 1984.

Nyt kun katson kirjoittamaani listaa, se on aika vahvasti painottunut viimeiseen viiteen vuoteen. Tässä on varmaan minulla jonkinlainen harha, koska monet näistä asioista joista puhuin, ovat minulla tavallaan vielä aktiivisessa prosessoinnissa. Jotain vanhempia asioita voisi varmasti ihan yhtä hyvin nostaa listaan, mutta niitä on vaikeampi palauttaa mieleen.

Lisäksi toki, olen jättänyt listasta pois paljon henkilökohtaisia asioita, jotka todellisuudessa ovat muovanneet minua paljon enemmän kuin mikään yksittäinen kirja tai podcast. Mutta ehkä jätän analysoinnin henkilökohtaisista elämäni käännekohdista johonkin toiseen kertaan, tai kenties toiseen foorumiin.