Ekonomismi

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan kahdeksan euron kavennus lapsilisiin ei ollut hyvä ratkaisu, mutta leikkaus oli pakko tehdä.

…

– Vaihtoehtona on, että Suomi putoaisi AAA-luottoluokitusluokasta, jos emme näitä säästötoimia tekisi. Silloin kansainvälisten sijoittajien usko Suomen talouteen menisi, mikä nostaisi välittömästi valtionvelan korkoja ja hintalappu olisi Suomelle suurempi.

Yle – Kansanedustaja Jukka Kopra: Lapsilisiä oli pakko leikata

Edellä on esimerkki ilmiöstä nimeltä ekonomismi, jonka varjolla poliitikoilla on tapana perustella ”vaikeita ratkaisuja”, joka tarkoittaa yleensä leikkauksia jotka kohdistuvat pääasiassa vähätuloisiin tai keskituloisiin. Leikkaukset puetaan muotoon, jolla esitetään ne taloustieteeseen perustuvina kylminä matemaattisina faktoina, joille ei oikeasti ollut vaihtoehtoja. Oikeasti tietenkin vaihtoehtoja on, ja oli tässäkin tapauksessa. Esimerkiksi artikkelissa mainitaan myös että puolueiden saamasta puoluetuesta ei leikattu euroakaan, vaikka totta kai se olisi ollut yksi vaihtoehto, jolla ainakin vähentäänkin olisi voitu vähentää lapsilisien leikkaustarvetta.

Ylipäätään perustelu että joko lapsilisiä piti leikata, tai vaihtoehtoisesti Suomen luottoluokitus tipahtaa AAA-tasosta on tietenkin valetta. Luottoluokittajilta ei varmasti tullut vaatimusta, että ”leikatkaa lapsilisiä, tai muuten tiputamme luottoluokitustanne”. Muutenkin Suomen valtion velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen oli lainauksen aikana hyvin alhaisella tasolla, ja on sitä edelleenkin. Ja tietenkin, monia muita vaihtoehtoja oli olemassa valtion menojen karsimiseksi, tai tulojen lisäämiseksi.

Ekonomismi on tälläisen puhetavan taustatekijä, mutta ilmiö on kuitenkin laajempi, ja koskettaa paitsi poliittikkoja, niin oikeastaan kaikkia meitä.

Ekonomismin määritelmä

Ekonomismi on tapa selittää maailmaa käyttäen puutteellisia/väärinymmärrettyjä/tilanteeseen sopimattomia talousteorioita, ja toisakseen esittää näitä selityksiä taloustieteestä johdettuina kiistattomina faktoina. Asia on tyypillistä julkisessa talouskeskustelussa, mutta ilmiö on kuitenkin paljon laajempi: Esimerkiksi kansan keskuudessa on tyypillistä vaatia rikoksista ankarampia rangaistuksia, sillä sen ajatellaan vähentävän rikollisuutta. Todellisuudessa rikolliset tekoa tehdessään harvemmin tekevät huolellista riskianalyysia kiinnijäämisensä seurauksista, vaan ennemminkin sulkevat koko kiinnijäämisen ajatuksen pois mielestään. Ankarampien rangaistuksien onkin osoitettu lähinnä lisäävän vankien syrjäytymistä yhteiskunnasta, ja täten vapautumisen jälkeen rikolliseen toimintaan palaamista.

Ekonomismille on tyypillistä verhoilla poliittiset ongelmat epäpoliittisiksi faktoiksi, esimerkiksi esittämällä että valtion menoja on nykyisessä huonossa taloustilanteessa pakko leikata, kysymys on korkeintaan vain miten. Oikeasti olemassa olisi kuitenkin mahdollisuus että menoja ei nyt kannattaisikaan leikata, mutta esittämällä leikkaaminen ilmiselvänä ”taloustieteeseen perustuvana pakkona” käytännössä poistetaan työkalupakista mahdollisuuskaan muunlaisiin toimiin (esim. toimia elvyttävästi ja hetkellisesti lisätä menoja kasvun luomiseksi). Ekonomismin nimissä esitettyjä näkökulmia esitetään taloustieteellisinä faktoina, vaikka todellisuudessa taloustiede kokonaisuutena ei lainkaan alkuperäistä väitettä allekirjoita.

Janne M. Korhonen määritteli ekonomismin twiitissään tällä tavalla:

Ekonomismi on siis yksinkertaistetun, taloustieteen peruskursseilta omaksutun talousajattelun käyttämistä poliittisena lyömäaseena ja ideologian naamarina. Se ei ole sama asia kuin taloustiede, vaikka moni taloustieteilijäkin on kyllä tässä suhteessa aika naiivi.

Janne M. Korhonen – Twitter 2020

Esimerkkejä ekonomismista

Ekonomismikukkanen 1: Taloudelliset kannustimet selittävät itsessään ihmisten toiminnan

Tämä on ehkä se suurin ja yleisin ajatusvirhe, ja taustalla monessa muussakin ajatusmallissa mitä esitän alla. Taloudelliset kannustimet on asia mitkä on helppo laskea, ja mitata. Tästä syystä niille annetaan kohtuutonta painoarvoa. Mutta täytyy kuitenkin ottaa huomioon ettei se todellakaan ole ainoa tai useinkaan edes suurin ihmisten motiivi. Ihmiset eivät tyydy jäämään köyhiksi, päädy alkoholisteiksi, tee lapsia, valitse asuinpaikkaansa, ryöstä Siwaa, aja humalassa, hoida isovanhempiaan tai tee kulutustottumuksia yksinkertaisten tuotto/panos -laskelmien ja riskianalyysien avulla. Syy miksi minulla on vain vähän pääomatuloja, ei todellakaan ole se että pääomatuloja verotettaisiin liikaa.

En tiedä itsekään miten ihmisten toimintaa voisi selittää täydellisesti tai edes hyvin, enkä väitä etteikö taloudellisilla kannustimilla olisi mitään arvoa ihmisten toimintaa selitettäessä, mutta tiedän että on virhe antaa liian suuri painoarvo taloudellisten kannustimien selitysarvolle. Se on kuitenkin houkuttelevaa, sillä usein talousluvut ovat ainoaa konkreettista tietoa mitä päätöksentekoa tehdessä on saatavilla, mutta sitä tärkeämpää on huomioida myös muitakin näkökulmia.

Ekonomismikukkanen 2: Velanotto on pois tulevilta sukupolvilta

Ajatus missä meidän pitää nyt kansana spartalaisella mentaliteetilla leikata ja kärsiä, ettemme vain joudu ottamaan velkaa, on usein esiin nouseva ajatusmalli. Joskus asia voi olla näin, mutta velanotto ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti tätä, sillä mikäli otettu velka investoidaan hyvin se voi päinvastoin parantaa tulevaisuuden taloustilannetta. Tarvitaan siis tarkempaa analyysia.

Ekonomismikukkanen 3: Julkinen sektori ei tuota mitään

Tämä on yleisesti esiintyvä ajatusvirhe, jota perustellaan sillä, että koska julkinen sektori rahoitetaan yksityiseltä sektorilta perityillä veroilla, tarkoittaa se että ”yksityiset yritykset elättävät” julkisen sektorin, joka itsessään ei tuota mitään vaan on päinvastoin kuluerä ja yksityisen talouden riippakivi. Ajatus on tietenkin absurdi jos sitä ajattelee käytännön tasolla, sillä kyllähän vaikkapa sairaalat ja koululaitokset tekevät hyvin paljon ja erittäin tärkeää tehtävää. Ylipäätään julkisen sektorin palvelut mahdollistavat yksityisen sektorin nykyisenkaltaisen toiminnan hyvin monella tavalla, kouluttamalla työntekijöitä, kasvattamalla lapsia, tarjoamalla ihmisille terveydenhuoltoa ja tarjoamalla esimerkiksi turvallisuuspalveluita poliisi-, maanpuolustus- ja oikeuslaitoksen muodossa. Kyseessä on siis enemmänkin symbioosi: Yksityinen sektori tarvitsee julkisen sektorin ylläpitämää vakaata ympäristöä ja tuottamia resursseja kuten työntekijöitä, ja yksityinen sektori taas vastaavasti tuottaa julkisen sektorin tarvitsemia resursseja.

Vaihtoehtona tietenkin olisi tuottaa nyt julkisen sektorin tuottamia palveluita yksityisellä sektorilla. Mutta mikäli nämä julkiset palvelut lopetettaisiin, tilalle tulevilla yksityisen sektorin palveluilla olisi luonnollisesti myös hintalappu, mahdollisesti paljonkin korkeampi kuin nykyisillä julkisilla palveluilla: Esimerkiksi Yhdysvaltojen pääasiassa yksityisiin vakuutuksiin ja sairaaloihin perustuva terveydenhuoltojärjestelmä on paljon kalliimpi saataviin tuloksiin nähden mitä Suomen julkisesti rahoitettu terveydenhuolto.

Ekonomismikukkanen 4: Julkinen sektori on tehoton, yksityinen on tehokas

Täydellisen kilpailun tilanteissa markkinaehtoiset ratkaisut ovat yleisesti ottaen hyvin tehokkaita. Tälläisiä tilanteita on vain hyvin vähän, ja taloustieteen yksi kulmakivistä onkin puhuminen markkinahäiriöistä joita reaalimaailmassa riittää. Esimerkiksi monopolit, kartellit, ulkoiskustannukset (on yhtä kuin toiminnan haitat jotka menevät jollekulle muulle kuin kaupan osapuolille, esim. ympäristösaasteet) ja epäsymmetrinen informaatio (myyjällä on enemmän tietoa tuotteesta/palvelusta kuin ostajalla) heikentävät markkinoiden kykyä toimia optimaalisesti. Näiden estämiseksi julkisen vallan tehtävä on joko lähteä luomaan terveille kannustimille perustuvaa markkinaympäristöä (esim. alkaa verottamaan saastuttamista, jotta saastuttaminen vähenisi markkinamekanismin kautta), tai pyrkiä tuottamaan palvelu itse julkisena palveluna jotka se rahoittaa verovaroilla, jolloin se voi ottaa omassa toiminnassaan huomioon näitä markkinahäiriö- sekä esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmia.

Ekonomismikukkanen 5: Markkinoiden näkymätön käsi maksimoi hyvinvoinnin

Jo peruskoulusta tuttu Adam Smithin esittelemä ”Näkymätön käsi” toimii monille innoistuksena vaatia julkisen vallan supistamista, veroprogressioiden poistamista ja markkinoiden vapauttamista, siitäkin huolimatta että nämä johtopäätökset ovat hyvin kaukana myös käsitteen isänä tunnetun Adam Smithin omista näkemyksistä.

Ekonomismikukkanen 6: Suomen korkea sosiaaliturva on syy korkeaan työttömyyteen

Asiaa voi tarkastella tältä kantilta, sillä on selvää että sosiaaliturvaan liittyy todella merkittäviä kannustinongelmia, ns. kannustinloukkuja. On kuitenkin väärin johtaa tästä väite että syy työttömyyden yleisyyteen on liian korkea sosiaaliturva, sillä kannustinongelmat voidaan myös korjata ilman että sosiaaliturvan tasoa lasketaan ainakaan merkittävästi. Lisäksi pelkkä sosiaaliturvan alentaminen ei käytännössä poista kannustinongelmaa. Käytännössä 2010-luvulla kannustinongelmat ovat käytännössä pahentuneet vaikka sosiaaliturvan yleistä tasoa on käytännössä alennettu (useimpien yleisten tukien kohdalla indeksit ovat olleet jäässä, eli inflaatiokorotuksia ei ole tehty, lisäksi asumiskulut vuokrien muodossa ovat nousseet indeksejä ja tukia nopeammin, eritoten kasvukeskuksissa). Syy kannustinongelmien pahentumiseen on että yhä useampi on joutunut ensisijaisen sosiaaliturvan, kuten työttömyystuen, sijasta/lisäksi hakemaan toissijaista sosiaaliturvaa eli toimeentulotukea (lähde). Tämä on sitten johtanut kulujen nousuun ja kannustinongelmien pahenemiseen, sillä toissijainen sosiaaliturva on avokätisempi esim. vuokrakulujen korvaamisen osalta ja toisaalta rankaisee ensisijaista sosiaaliturvaa enemmän lisätulojen hankkimisesta vaikkapa palkkana.

Siirtymä työttömästä työlliseksi on tehty sosiaaliturvassamme vaikeaksi. Matalapalkkatyöstä jää käteen hyvin vähän, mikäli saa samaan aikaan sosiaaliturvaa. Tämä koska jos ansaiset euron palkkaa, leikkaa se työttömyystukea 0,5€, ja kymmeniä senttejä asumistukea (tarkka summa riippuu tilanteesta). Toimeentulotuessa tämä on vielä isompi ongelma, sillä jokainen tienattu euro vähennetään toimeentulotuesta (150€ suojaosan jälkeen), eikä oma tilanne siis parane lainkaan menemällä töihin paitsi vasta kun palkka ylittää toimeentulotuen määrän.

Joissain tapauksissa tienattu euro voi vähentää tukea vielä huomattavasti enemmänkin: Esim. opintotukeen ja työkyvyttömyyseläkkeeseen liittyy tälläinen yksiselitteinen raja, jossa tienaamalla euronkin liikaa voi menettää koko tuen, myös takautuvasti. Ns. marginaaliveroprosentti onkin useilla köyhillä jossain tapauksissa yli 70% (tarkoittaen että jokainen tienattu euro parantaa omaa taloudellista tilannetta 0,3€) ja joissain tapauksissa siis jopa yli 100% (missä tienaamalla rahaa, itselle jää lopulta vähemmän rahaa käytettäväksi). Köyhän marginaalivero on siis hyvin usein suurempi kuin eniten tienaavallakaan hyvätuloisella.

Jos vain alennamme sosiaaliturvaa, tämä kannustinongelma ei poistu, sillä edelleen jokainen verokortilla tienattu euro laskee sitä alhaistakin sosiaaliturvaa 50% tai korkeammilla prosentilla. Toki nälkä motivoi vaikka marginaalivero onkin järjettömän suuri, mutta aina vain houkuttelevamaksi tulee rikolliset (verovapaat) keinot hankkia tuloja. Lisäksi yhteiskunnalle tulee kalliiksi myös mikäli työttömät syrjäytetään ns. normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle, mistä äärimmäisimpänä ilmiönä on tietenkin asunnottomuus ja siitä seuraavat ongelmat. Kannattavinta olisikin keskittyä nimenomaan kannustinongelmien poistamiseen köyhien aseman heikentämisen sijasta. Valitettavasti talousoikeiston mielestä työttömyysongelma ratkeaa kun työttömiä kiusataan tarpeeksi, vaikka Sipilän aktiivimallin tulokset ja järki todistavat lähinnä päinvastaista.

Ekonomismikukkanen 7: Verojen alentaminen automaattisesti lisää talouskasvua

Yleinen ajatusmalli ja suosittu eritoten talousoikeiston poliittisessa retoriikassa, on ajatella talouskysymyksiä pelkästään kannustimien kautta. Tämän yleisin esiintymä on ajatus verotuksen alentamisesta jolla parannetaan kannustimia tulojen hankkimiseen, ja sen seurauksena talous tulee kasvamaan. Asia voikin olla näin joissain tapauksissa ja taloudelliset kannustimet voivat selittää osan ihmisten käyttäytymisestä, mutta taloudelliset kannustimet ovat vain yksi osa ihmisten päätöksentekoprosessia. Oleellista asian huomioisessa ovat esimerkiksi kysymykset kuten: Onko asiassa kannustinongelma, ja kuinka suuri? Esimerkiksi kukaan ei valitse vanhempiaan perintöverotuksen tason perusteella, tai päätä olla tulematta rikkaaksi varallisuusveron takia. Lisäksi oleellista on vaihtoehtokustannukset, tarkoittaen että mikäli vaikka heikentämällä julkista terveydenhuoltoa osa ihmisistä jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, voivat hoitamattomat sairaudet tulla yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin mitä kululeikkauksilla säästettiin. Ennenaikainen kuolema, tai työkykyä heikentävä hoitamaton sairaus voi syrjäyttää henkilön työvoiman ulkopuolelle, joka on menetys koko yhteiskunnalle ja sen taloudelle. Lisäksi täytyy huomioida ihmisten muut tavoitteet ja käyttäytymismallit, tai ainakin niiden olemassaolo.

En todellakaan sano että verojen alentaminen on väärin tai etteikö se voisi joissain tapauksissa johtaa talouskasvuun. Oleellista onkin miettiä kokonaisuutta, ja sitä mitä veroja kannattaisi laskea ja mitä kenties nostaa. Matalapalkkatyössä esimerkiksi on uskomattomia kannustinongelmia marginaaliveron ollessa yleisesti yli 70% tasolla kun otetaan huomioon miten palkkatulo leikkaa saatavaa sosiaaliturvaa, mutta talousoikeisto tästä huolimatta lähinnä vastustaa asian korjaamista. Epäilemättä tiettyjä veroja kannattaisi laskea rajustikin, ja toisaalta joitakin veroja tulisi nostaa.

Esimerkiksi itse kannatan työn verotuksen alentamista, mutta kannatan asuntotulon verottamista. Useimmille työssäkäyville omistusasujille käteen jäävä osuus ei juurikaan muuttuisi, mutta työn verotuksen laskeminen lisää työn tarjontaa ja sen kannustavuutta. Toisaalta asuntotulon verottaminen asettaa vuokra-asujat ja omistusasujat samalle viivalle verotuksen kannalta, ja helpottaa työvoiman liikkumisen ongelmaa kun omistusasuminen ei enää kiinnitä työvoimaa niin selkeästi asunnon sijaintiin.

Historiallisessa näkökulmassa pelkkä laaja-alainen verotuksen alentaminen ei näytä korreloivan talouskasvun kanssa. Historian nopeinta talouskasvu oli toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet:

Ei ole olemassa minkäänlaista historiallista todistusaineistoa siitä, että yksinkertainen laissez faire -talous on kaupan ja hyvinvoinnin edellytys (blogistin huomio: laissez faire yksinkertaistettuna tarkoittaa matalaa verotusta, pientä julkista sektoria ja vähäistä julkista sääntelyä). Kansainvälinen valuuttarahasto väittää niin, mutta sen omat luvut kertovat toista. Vuoden 2000 toukokuussa se julkaisi raportin nimeltä ”Maailmantalous 1900-luvulla”, johon kuuluva käyrä – se oli painettu hyvin pienellä tekstillä ehkä siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi sitä – osoittaa, että vuosien 1950 ja 1973 välinen ajanjakso oli ylivoimaisesti 1900-luvun menestyksekkäin. Tälle aikakaudelle olivat luonteenomaisia pääoman kontrolloiminen, kiinteät vaihtokurssit, voimakkaat ammattiliitot, laaja julkinen sektori ja se, että hallituksen rooli kysynnän sääntelyssä hyväksyttiin yleisesti. Todellinen bruttokansatuotteen keskimääräinen kasvu asukasta kohti oli kautta maailman 2,9 prosenttia – täsmälleen kaksi kertaa suurempi kuin sen jälkeinen keskiarvo.

Francis Wheen – Kuinka humpuukki valloitti maailman (Suomennos kirjasta Tommi Uschanov – Mikä vasemmistoa vaivaa?)

Pääomaverotus ja verotuksen progressiot olivat suuria läntisessä maailmassa aina 1980 luvulle saakka, jolloin Reaganin ja Thatcherin johdolla läntinen maailma intoutui kilpailemaan hyvätulojen verotuksen laskemisella ns. valumateorian nimissä. Siitä seuraavaksi.

Ekonomismikukkanen 8: Rikkaiden rikastuminen on hyväksi taloudelle

1980-luvulla Reaganin Yhdysvalloissa toteuttama, ja Suomessa 1990-luvulla toteutettamat verouudistukset laskivatkin pääasiassa hyvätuloisten veroastetta erittäin merkittävästi, ja ajoivat julkiset taloudet kulukuureille eritoten Yhdysvalloissa ja Britanniassa jossa verojen alentamisen ja julkisen sektorin vihaaminen vietiin pisimmälle. Ajautuksena oli ns. valumateoria (trickle down), jonka mukaisesti rikkaiden rikastuminen aiheuttaa positiivisen kierteen taloudessa, josta hyötyvät lopulta kaikki. Teoria on nykyisin taloustieteessä käytännössä mukiloitu kuoliaaksi. Hyvätuloisten tulojen kasvattaminen näyttää tutkimusten valossa auttavan talouskasvussa vain hyvin vähäisiä määriä, ja kansainvälisen valuuttarahaston tutkimuksenkin mukaan kannattavampaa talouskasvun kannalta olisi keskittyä köyhimmän 20% tulojen kasvattamiseen, sillä sen vaikutukset talouden posiitivisen kierteen luomiseen on moninkertaiset.

Toisinsanoen mikäli halutaan lähteä kasvattamaan talouden kokoa, eli ns. kasvattamaan kakkua, näyttäisi että kaikista toimivin strategia olisi lähteä toteuttamaan toimia jotka nostaisivat vähiten tienaavan 20% kansanosan tuloja.

Missä ekonomismia esiintyy?

Ekonomismia esiintyy käytännössä keskusteluissa, ajattelumalleissa ja ulostuloissa kaikkialla, mutta erityisesti se näyttää olevan yleistä talousoikeiston piirissä. Poliitikoiden osalta tietenkin on hyvin vaikea sanoa esittääkö poliitikko julkisuudessa vain tyhmää oman tavoitteensa edistämiseksi, vai onko kyseessä ihan rehellinen tietämättömyys.

Yksi isoimmista ongelmista asian suhteen on yksinkertaisten talousteoriamallien ideoiden kauneus ja yksinkertaisuus, vaikka niillä ei olekaan juurikaan totuuspohjaa todelliseen maailmaan siirryttäessä. Kysyntä ja tarjonta, ja markkinoiden toteuttama täydellinen kilpailu ovat hienoja malleja asioiden yksinkertaistamiseksi, mutta on liian helppoa unohtaa tai olla tyystin tietämätön niiden rajoitteista todellisessa elämässä. On helppo ajatella että poistamalla markkinoilta kaikki esteet, näkymätön käsi jakaa vauratta kaikille ja kaikki ovat tyytyväisiä. Maailma on kuitenkin tästä paljon monimutkaisempi, eikä taloustiede itsessään todellakaan ole näin naiivi. En siis halua ryhtyä taloustieteen vastustajien kuoroon, vaan haluan kritisoida sen väärinkäyttämistä.

Ongelma vain on, että tietämällä taloustieteestä vain vähän, sen yksinkertaisuudesta ihastunut henkilö ei edes tiedä mitä hän ei tiedä. Täten katteeton itsevarmuus ottaa vallan, ja seurauksena on ekonomismi, jonka jälkeen talouden ongelmat näyttävät yksinkertaisilla ratkaisulla hoidettavilta, joiden toteuttamista estävät vain ideologioista sokaistuneiden muiden typeryys ja ahneus.

Ekonomismi mediassa

Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin ekonomismin jatkuvat ilmentymät mediassa, joka johtaa siihen että talousoikeiston talouslinjauksia tai niiden perusteluita ei osata median puolelta haastaa tarpeeksi. Koska asioita on helppo kenen tahansa käsitellä yksinkertaisten mutta huonosti paikkaansa pitävien taloutta koskevien myyttien kautta, on median siihen erittäin helppo sortua. Tämä voi ilmentyä esimerkiksi vaalitenteissä kysymykseen kuten ”Nyt kun taloudella menee huonosti ja meidän tulee karsia kuluja, mistä valtion menoista leikkaisitte?”. Tämä tuntuu äkikseltään täysin järkevältä ja neutraalilta kysymykseltä, mutta pitää sisällään jo vahvan ekonomismiin perustuvan oletuksen: Kun taloudella menee huonosti, julkista taloutta pitää leikata. Kysymys itsessään jo sulkee kokonaisen talousteorian haaran pois käsittelystä, jonka mukaan julkisen talouden pitää nimenomaan kasvattaa kuluja kun taloudella menee huonosti, tarjoamalla työtä ja taloudellista toimintaa silloin kun yksityinen sektori ei siihen tilapäisesti kykene.

Esimerkki: A-studion puheenjohtajatentti

Maria Ohisalo kohtasi ekonomismia käytännössä edellisessä A-studion puheenjohtajatentissä, missä hänelle esitettiin kysymys: ”Kerro vähintään yksi konkreettinen leikkauskohde, ja siitä kertyvä vuosisäästö valtiolle. Mistä vihreät leikkaisivat nyt sitten kun kuitenkin jossain vaiheessa on pakko sopeuttaa?”. Ohisalon polveilevasta vastauksesta on kiertänyt meemivideo, ja sen kylkiäisenä kommentteja kuten että Vihreät haluavat vain lisätä menoja ja nostaa työnteon verotusta sen maksamiseksi. Törmäsin asiaan itsekin omassa somekuplassa jossa kävin tälläisen keskustelun jonkun linkitettyä edellä mainitun videon (oma osuuteni vihreällä):

Ohisalolle esitetty kysymys on kaikkea muuta kuin neutraali, ja ohjaa keskustelua nimenomaan ajatukseen että julkisia menoja on pakko leikata. Kysymys ensinnäkin esittää oletuksen että leikkaamalla valtio tulee säästämään (tällä ajatuksella esim. Sipilän hallitus leikkasi koulutuksesta ja tutkimuksesta, vaikka itse uskon että pitkällä juoksulla nuo leikkaukset tulevat maksamaan meille enemmän mitä ne tulevat säästämään), ja toisakseen kysymys esittää ajatuksen että valtion menoja on tulevaisuudessa pakko sopeuttaa eli leikata. Kysymykseen ei ole helppo vastata, mikäli uskoo ennemmin vaikka työn verotuksen alentamiseen ja sitä tehdyn työn ja vaurauden lisäämiseen, ja julkisen puolen elvytykseen sekä järkeviin investointeihin (esimerkiksi juurikin koulutus), ja uuden kasvun hakemiseen sitä kautta. Tätä kautta ajateltuna koko vaatimus leikkaamisesta on täysin nurinkurinen ajatus.

Toki Ohisalon vastaus olisi voinut tiivistää sanomasta selkeämmin ja ymmärrettävämmin, lyhennettynä hänen vastauksensahan siis oli jotakuinkin, että leikataan yritystukia, ja alennetaan työn ja yrittämisen verotusta. Mutta jo koko kysymys oli vahvasti latautunut, jonka voi nähdä juurikin ekonomismin ilmentymänä. Leikkaamispolittiikkaa vastustavana latautuneeseen kysymykseen on vaikea vastata vaikuttamatta henkilöltä joka kiertelee kysymystä. Se on siis tässä mielessä samantyylinen kuin vanha klassikko ”Oletko jo lopettanut pahoinpitelemästä vaimoasi?”, johon ei voi antaa suoraa ja hyvää vastausta.

Tälläinen median toteuttama ekonomismi ja sen kautta talousteorioiden yksinkertaistaminen lähes käyttökelvottomiksi on selkeä ongelma, sillä se ajaa julkisen keskustelun ja poliitikot vahvasti ajamaan toimia jotka on helppo perustella lehtien palstoilla käyttäen talouspoliittisia teorioita jotka toimivat oikeasti huonosti reaalimaailmassa. Usein se tarkoittaa juurikin säästämistä ja leikkauksia uuden kasvun hakemisen sijasta.

Ekonomismista muualla

• Janne M. Korhosen kirjoitukset ekonomismista
• Heikki Patomäen kirjoitus ”Velkakriisin syistä ja seurauksista: kokonaisuus ei ole osiensa summa”