Ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii varallisuuden tasaisempaa jakamista

Olen tullut samankaltaiseen johtopäätökseen kuin Janne M. Korhonen: Jotta voisimme ratkaista ylikulutuksen ongelmat ja sitä kautta siirtyä kestävämpään elämäntapaan, se edellyttää että meidän on ensin alettava jakamaan tuloja ja varallisuutta huomattavasti nykyistä tasaisemmin.

Logiikka menee seuraavasti: Niin kauan kuin merkittävä osa ihmisistä kokee taloudellisen tilanteensa epävarmaksi ja mahdollisesti alemman tulotason kauhistuttavaksi ajatukseksi, ihmiset eivät ole valmiita minkäänlaisiin toimiin jotka edes mahdollisesti voivat heikentää heidän taloudellista asemaansa lyhyellä tähtäimellä. Eivät vaikka nämä toimenpiteet voisivat parantaa kokonaisuutena ihmiskunnan hyvinvointia ja myös taloudellista asemaa pitkällä tähtäimellä. Kyse on kilpailusta, sekä varautumisesta henkilökohtaisiin ja laajempiinkin vastoinkäymisiin.

Miksi taloudellista epävarmuutta koetaan?

Useimmilla ihmisillä on hyvä syykin kokea taloudellisen tilanteensa epävarmaksi, sillä tuloeroja tasaava hyvinvointivaltio rapautuu hetki hetkeltä yhä huonommaksi. Tähän kun yhdistetään yhä koventuva kilpailu edes lähellekään keskipalkkaa maksavista työpaikoista, asumisen ja elämisen kustannusten nousu (asunnot, vuokrat, polttoaineiden hinnat, kaukolämmön hinta jne) sekä hyvin epävarmat maailmantaloudellisetkin näkymät, ei ole ihme että me kaikki pyrimme haalimaan nyt niin paljon varallisuutta tulevaisuuden varalle kuin vain ikinä voimme.

Lisäksi useimpien taloudellinen asema on vain muutaman henkilökohtaisen vastoinkäymisen päässä tippumisesta köyhyyteen. Harvalla keskituloisellakaan on merkittäviä säästöjä, ja useimmilla heillä joilla onkin on suurin osa varallisuudesta kiinni omistusasunnossa sekä autossa. Ja työttömyys, sairastuminen, omistusasunnon paljastuminen homeongelmaiseksi, uhkapeliongelma, avioero yhdistettynä alkoholiongelmaan, mikä tahansa tälläinen merkittävä vastoinkäyminen riittää merkittävälle osalle ihmisistä suistamaan hänet köyhyyden kierteeseen tai ainakin yhden vastoinkäymisen päähän siitä, kierteeseen josta poispääseminen on useimmiten vaikeaa.

Köyhyyden peikko

Köyhänä oleminen ei ole kovinkaan miellyttävää Suomessakaan hyvästä sosiaaliturvasta huolimatta, ei nyt, ja kehityssuuntia katsomalla vielä vähemmän tulevaisuudessa. Isoin ongelma ainakin itselläni oli työttömyydessä ja pienituloisuudessa syrjäytyminen; vaikka tulotaso voi riittää materialistisesti elonjäännin kannalta sinänsä aivan riittävään materialistiseen hyvinvointiin, eli ravintoa ja lämmin asunto löytyy, sosiaalinen syrjäytyminen syö hyvinvoinnin, itsetunnon ja sitä kautta nakertaa yhteiskuntakelpoisuuden entisestään. Ongelma on juurikin suhteellinen köyhyys, joka siis tarkoittaa että oma tulotaso ei riitä osallistumaan sellaiseen elämään mitä useimmat ympärillä olevat ihmiset elävät. Niin raadollista kuin se onkin, keskituloisena on kivempaa ja helpompaa käydä lounaalla/baarissa/jäätelöllä/kahvilla/elokuvissa toisten keskituloisten kanssa, kuin työttömänä olevan joka ahdistuu jokaisesta kulutetusta eurosta.

Suhteellinen köyhyys ja sen sivuilmiöt ovat epäilemättä vaikea ymmärtää ihmisen joka ei oikeasti koskaan ole todella ollut köyhä sen näköalattomassa merkityksessä, ja kokenut miten se tulevaisuudennäkymätön elämä syö henkilön itsetunnon pala palalta (kun lähettää sen kolmannenkymmenen työhakemuksen eikä ole päässyt kertaakaan edes haastatteluun, alkaa pikkuhiljaa sinnikkäinkin optimisti epäillä itseään – ehkä vika todellakin on minussa) ja miten helposti se syrjäyttää köyhän ympärillään näkemästä keskiluokkaisesta elämästä.

Opiskelija-aikana köyhyys olikin paljon helpompaa, kun käytännössä kaikki muutkin opiskelijat olivat köyhiä. Silloin ei tarvinut pelätä kesken kavereiden kanssa vietetyn illanvieton koko muu seurue päättääkin yhtäkkiä lähteä nauttimaan 30€ hampurilais-illallista yhdistettynä 7€ olut-tuoppeihin, johon itsellä olisi mennyt koko loppukuukauden ruokabudjetti, mutta keskiluokkaisessa illanvietossa tuo on aivan normaalia. Ongelma onkin nimenomaan tässä epäsuhdassa, opiskeluaikana persaukisena kavereiden kanssa hengaaminen on helppoa, mutta mitä enemmän lähestyy keski-ikää, sitä enemmän vähävaraisena huomaa miten vanhojen ystävien keskiluokkaistunut elämäntapa on itseltä saavuttamattomissa ja miten huonosti yhteensopiva se on oman elämäntavan kanssa.

Suhteellisen köyhyyden ongelma ja pelote tulee juuri tästä. Mitä enemmän tottuu keskiluokkaiseen elämään, sitä kipeämpi sieltä mahdollinen tippuminen vähävaraiseksi on. Menetettävä eivät ole vain ravintolaillalliset, vaan myös koko sosiaalinen piiri ja elämäntapa. Itselläni esimerkiksi ei olisi työttömänä käytännössä varaa vierailla vanhempieni ja isovanhempieni luona lähellekään yhtä useasti mitä nyt teen keskituloisena.

Mitä enemmän lisäämme kilpailua, sitä isommaksi ongelma kasvaa

Mitä enemmän viemme yhteiskuntaa kohti tilannetta missä ns. ”voittaja vie kaiken”, sitä enemmän tulemme näkemään yhä kiristyvää kilpailua, resurssien käyttöä ja tätä kautta ylikulutusta. Mitä enemmän köyhät syrjäytyvät muusta yhteiskunnasta, sitä isompi pelote meillä on nykyisen hyvinvointimmekin uhalla tehdä vielä kovemmin töitä, hankkia vielä enemmän omaisuutta ja tulotason noustessa käyttää aina vain enemmän rahaa statuksen ylläpitoon.

Tulonjaon ongelmia kärjistää vielä alati lisääntyvä automaatio, tuotantoa pystytään tekemään aina vain vähemmällä määrällä ihmispanoksia. Tuotannon määrä ei vähene, mutta tuotannon hyödyt siirtyvät aina vain yhä harvemmalle, eli omistajille. Ja jos tulonjaon logiikkaa ei muuteta, yhä suurenevalla massalla tulee olemaan yhä vähemmän käytettävissä olevaa tuloa, ja pieni eliitti tulee viemään aina vain suuremman potin kaikesta vauraudesta. Ja tarpeita ylläpitävä ja kehittävä massamedia mainoksineen ja tosi-tv:ineen pitää huolen, että vähempivaraisetkin tietävät minkälaisesta yltäkylläisestä elämäntavasta heidät on suljettu ulos.

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei todellakaan ole vaikeaa keksiä rahalle käyttöä, mutta yhä useammalle tulee yhä vaikeammaksi löytää keinoja millä rahaa ylipäätään saa.

Puute on jakamisen ongelma, ei tuotannon ongelma

Absoluuttista köyhyyttä lisääntyvällä tuotannolla ja kasvavalla bruttokansatuotteella kyllä voidaan poistaa, mutta absoluuttista köyhyyttä ei Suomessa käytännössä lähtökohtaisesti ole[1]: Täällä kukaan ei kuole nälkään, kylmyyteen tai janoon pienituloisuutensa vuoksi. Mutta suhteellinen köyhyys tai pelote siitä eivät tule koskaan poistumaan sillä, että lisäämme vaikka tavaroiden tai palveluiden tuotantoa.

Niin kauan kuin pienituloiset syrjäytyvät muusta yhteiskunnan toiminnasta, niin kauan heillä on syytä tavoitella korkeampaa tulo/kulutustasoa. Ja toisaalta niin kauan keskituloisilla on syytä pelätä tippumista köyhyyteen. Täten kummallakin taholla on hyvät syyt vastustaa kaikkia sellaista, mikä voi teoriassakaan uhata heidän mahdollisuuksia pysyä tai päästä pois köyhyydestä. Ympäristönsuojelu, kaivostoiminnan järkevöittäminen, turpeen energiakäytön vähentäminen, päästömaksut, fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ja hinnan nostaminen, kulutuksen vähentäminen ja monet muut asiat olisivat suhteellisen helppoja ja monien mielestä kannatettavia keinoja, elleivät ne olisi uhka niin monen henkilön toimeentulolle ja yhteiskunnalliselle asemalle.

Kuinka sitten edetä?

Valitettavasti poliittiset voimat usein tekevät muutoksia jotka olettavat että puute poistuu vain tekemällä enemmän, eli lisäämällä talouskasvua. Toki kansainvälisen kilpailun nimissä meidän tulee ottaa myös kilpailukykymme ja kestävyysvajeet huomioon, mutta voisimme myös sovittaa yhteen kilpailukykynäkökulmat ja ihmisten hyvinvoinnin, joka johtaisi myös ympäristön parempaan hyvinvointiin.

Paras ratkaisu olisi jakaa resursseja tasaisemmin, mukaan lukien työtä. Tällä hetkellä yhä useammat työntekijät uupuvat työn kuormittavuuden tähden, ja toisaalta sadat tuhannet jäävät vastoin tahtoaan työttömäksi. Toiset ovat niin ylityöllistettyjä ettei heillä ole aikaa nauttia työnsä hedelmistä, ja toisilla on aikaa mutta ei vastaavasti hedelmiä mistä nauttia. Toki työn tuottavuus per tunti epäilemättä voisi huonontua jonkin verran jos työtaakka ja täten siitä saatavat palkkiot jaettaisiin tasaisemmin (sillä oletettavasti työttömien työteho on keskimäärin jonkinverran alempi mitä työssä jo olevien), mutta heikentynyttä tuottavuutta vastaavasti korjaisi korkeampi työllisyysaste ja vähentynyt tarve tulonsiirroille, eli pienempi veroaste.

Uskon että niin kauan kuin merkittävä osa kansasta elää joko köyhyydessä, tai köyhyyden pelossa, emme yksinkertaisesti saa tehtyä muutoksia mitä pitkän aikavälin nimissä meidän kannattaisi kaikkien nimissä tehdä. Eli vähentää ympäristöä kuluttavaa kulutusta ja siirtyä kohti ympäristöä vähemmän kuormittavampaa kestävämpää elämäntapaa. Tästä syystä ensimmäisenä tavoitteena meidän tulisi pyrkiä entistä enemmän kohti Rawlsin tietämättömyyden verhon mukaista yhteiskuntaa. Rawlsin ajatus siis oli, että meidän kaikkien tulisi pyrkiä kehittämään yhteiskuntaa kuvitellen, ettemme itse tiedä mihin asemaan yhteiskunnassa me itse päädymme.

Suomi on tasa-arvoisuudessa, varallisuuden ja tulonjaon tasaisuudessa maailman huipputasoa, mutta siltikin paljon on vielä parannettavaa. Ja eritoten suunta on nähdäkseni viime vuosikymmeninä mennyt asiassa väärään suuntaan, joten kurssinmuutosta tarvittaisiin pikaisesti.

Aiheesta muualla

Huomautukset

  1. Absoluuttista köyhyyttä voi kuitenkin Suomessakin esiintyä ihmiskaupan uhreilla ja muilla marginaaliryhmillä. Absoluuttisen köyhyyden raja myös olisi Suomessa varmasti globaalin määritelmän 1,90 dollarin päivärajaa merkittävästi suurempi, koska täällä käytännön asumisen ja elämisen kulut ovat globaalissa vertailussa hyvin korkeat.

Jaa kirjoitus Facebookissa Jaa kirjoitus Twitterissä
Kiitos kun luit! Jätä kommentti alta, arvostan :)

Piditkö kirjoituksesta?

  

Lue myös nämä kirjoitukseni:

Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

Kaksitoista vihaista ääntä huusi ja karjui, ja ne olivat kaikki samanlaisia. Nyt ei ollut enää kysymystäkään, mitä sikojen naamalle oli tapahtunut. Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan… Lue lisää »Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Kirjoitukseni otsikko on OECD:n raportista Under Pressure: The Squeezed Middle Class jonka ensimmäisen osion otsikkona on mainittu ”The middle class dream is increasingly only a dream for many”. Ilmiö on… Lue lisää »Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Öljystä, ja tulevaisuudesta

Ilmastonmuutos on tällä hetkellä kaikkien huulilla, mutta en haluan paneutua tässä kirjoituksessa juurikaan kyseiseen aiheeseen. Teen tässä kirjoituksessa pienen ajatusleikin, entä jos ilmastonmuutos ei olisikaan totta? Entä jos fossiilisten polttoaineiden… Lue lisää »Öljystä, ja tulevaisuudesta

Ajan hengestä

Yksi tapa hahmottaa historiaa on ajatella Zeitgeistejä, ajan henkiä. Karkealla tasolla ne kuvataan yleensä seuraavanlaisesti. Perinteinen aika (ennen 1850-lukua) Maanviljelysyhteiskunta ennen teollistumista, jossa oli hyvin pysyvät rakenteet. Ihmisen arki pyöri… Lue lisää »Ajan hengestä

2 kommenttia artikkeliin “Ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii varallisuuden tasaisempaa jakamista”

  1. Tuo pelko siitä, että jää elämän menestyksen kilpailussa jälkeen muista, aiheuttaa ongelmia myös vähän paremmin toimeentulevilla. Tunnen monia hyvissä ammateissa työskenteleviä, joiden palkka riittäisi hyvin työtuntien vähentämiseen, vaikka palkka sitten tippuisikin samassa suhteessa. Ja moni kokisi sen paljon miellyttävämmäksi, jos voisi tehdä esimerkiksi vain 4 päiväistä työviikkoa vastaavalla 20% palkanalennuksella. Mutta monikaan ei uskalla ehdottaa tällaista ratkaisua, koska pelkää näin antavansa merkin työnantajalle, ettei ole kovinkaan motivoitunut työnteosta. Ja sitten seuraavan YT-kierroksen koittaessa joutuisi todennäköisemmin irtisanotuksi kuin täyttä työviikkoa tekevät.

    Tämän takia tämä korona-aika on ollut monelle hyvissä tietotyöhommissa olevalle jopa siunaus. Useissa IT-firmoissa on päädytty ratkaisuun, että kaikki ovat lomautettuna yhden päivän viikossa. Tällöin kun kaikki tekevät lyhyempää työviikkoa, ei kukaan yksittäinen työntekijä leimaudu velttoilijaksi ja kaikkien elämänlaatu kohoaa. Tämä siis sellaisissa työpaikoissa, joissa keskimääräinen kuukausipalkka on yli 4000€ /kk.

    1. Itse liputan 6 tunnin työpäivän puolesta (tai vastaavasti nelipäiväisen työviikon), joten sinänsä tosiaan hyvää kehitystä. Muutenkin huomannut itse, että monet ovat puhuneet että suunnittelevat muuttoa pääkaupunkiseudulta kun korona on nyt mahdollistanut etätyöt oletettavasti pysyvästi.

      Että jotain positiivistakin tosiaan tästä koronasta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *