Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

Kaksitoista vihaista ääntä huusi ja karjui, ja ne olivat kaikki samanlaisia. Nyt ei ollut enää kysymystäkään, mitä sikojen naamalle oli tapahtunut. Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa kumpi oli kumpi.

George Orwell – Eläinten vallankumous (vuonna 1944)

Kun ajattelen ammattiyhdistysliikettä, mieleni harhailee usein tähän George Orwellin merkkiteokseen jonka lukemista suosittelen kaikille. Siinä askel askeleelta vallankumouksen tehneiden johtohahmot muuttuvat kohti juuri niitä joita vastaan vallankaappaus alunperin tehtiin.

Erityisen vahvasti se tuli mieleeni pari päivää sitten julkaistusta Ylen uutisesta:

Hinnat nousevat nyt nopeammin kuin yhdeksään vuoteen. Perinteisen kaavan mukaan ammattiliittojen pitäisi olla jo valmistautumassa syksyn palkkaneuvotteluihin tymäköin korotusvaatimuksin.

Mutta suurimman keskusjärjestön SAK:n pääekonomisti ei ole yllyttämässä palkansaajia korotusvaatimuksiin.

SAK:n Ilkka Kaukoranta varoittaa lähtemästä kilpajuoksuun inflaation kanssa.

– Sillä saa helposti aikaan spiraalin, jossa nimellisansiot kyllä nousevat, mutta palkan ostovoima ei juuri kehity, kun suuret palkankorotukset entisestään kiihdyttävät hintojen nousua.

Yle – Hinnat nousevat, mutta miksi sinun palkkasi ei seuraa perässä? Edes SAK:n mukaan nyt ei saa lähteä palkankorotusten ”spiraaliin”

Perinteisesti tälläisiä avauksia olemme tottuneet kuulemaan EK:n suusta tuponeuvottelujen alla, mutta nyt voimme siirtää katseen ammattiyhdistysliikkeestä elinkeinoelämän johtoon ja elinkeinoelämän johdosta ammattiyhdistysliikkeeseen ja jälleen ammattiyhdistysliikkeestä elinkeinoelämän johtoon mutta on aivan mahdotonta sanoa kumpi on kumpi. Viesti on toki selkeä, mutta lohduton. Palkansaajilla on takanaan surkea vuosikymmen. 2008 maailmantalous romahti, alkoi vyönkiristykset myös palkkaneuvotteluissa, ja työntekijöiltä vaadittiin joustoa.

Erityisesti viimeiset 6 vuotta ovat olleet kylmää kyytiä, kun Sipilän kaudella tehtiin sisäinen devalvaatio. Palkkoja leikattiin siirtämällä sosiaalimaksuja työnantajalta työntekijöille, työaikaa nostettiin, palkankorotuksista pitäydyttiin, ja kun niitä viimein saatiin, ne eivät käytännössä kattaneet kasvaneita asumiskuluja. Nyt kun edessä on nousukausi, Suomen isoimman ammattiyhdistysliikkeen viesti on että älkää unelmoiko merkittävistä palkankorotuksista. Talous vaatii teiltä lisää uhrauksia.

Kysymykseni SAK:lle on seuraava, koska talous on tarpeeksi hyvässä kunnossa että vaatisitte meille korotuksia jotka reaalisesti nostaisivat meidän ostovoimaa, ostovoimaa joka on heikentynyt jo pitkään elämisen pakollisten kulujen jatkuvasti noussessa?

Ammattiyhdistysliike köyhiä vastaan

Erityisen kivikkoinen suhteeni ammattiyhdistysliikkeeseen alkoi luettuani Osmo Soininvaaran kirjan Sata-komiteasta. Se kuvaa tilannetta, missä ay-liike on päästetty asemaan missä se voi kiristää omille jäsenilleen edullista politiikkaa muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Kirjan esittämässä tapauksessa kärsijöinä olivat perusturvan varassa olevat työttömät. Komitean tavoite oli nostaa ihmisiä pois toimeentulotuesta joka rankaisee armottomasti mistään omalla työllä lisätulojen hankkimisesta ja täten pitää ihmisiä köyhyysloukussa.

Ay-liikkeen halu taas oli parantaa sitäkin enemmän ansiosidonnaista työttömyysturvaa tavalla joka olisi tullut järjettömän kalliiksi valtiolle. Jos ansiosidonnaisen suurempia korotuksia korotuksia ei tule, voidaan unohtaa perusturvankin parantaminen. Ja näinhän siinä sitten kävikin. Ja viesti tuli selväksi, ammattiyhdistysliike ajaa yksisilmäisesti vain tämänhetkisten jäseniensä asemaa, vaikka tietenkin puntariin pitäisi asettaa potentiaalisesti tulevienkin jäsenten etu. Jotenkin perverssisti ay-liikkeen viholliskuva on siirtynyt köyhiin työttömiin, vaikka siinä ay-liikkeessä missä minä haluaisin olla jäsenenä liike auttaisi nimenomaan työttömiä löytämään sitä kokoaikatyötä.

Minun on hyvin vaikea eettisesti perustella liittymistä järjestöön joka käyttää valtaansa tällä tavalla heikentämään jo heikoimmissa asemissa olevien asemaa.

Lisää aiheesta: Osmo Soininvaara – Ansioturva ja työmarkkinatuki

Työntekijöiden etujärjestö vai sijoitusfirma?

Toinen fundamentaali muutos on tapahtunut järjestön koon kasvaessa sen suhtautumisessa omistamiseen. Ammattiyhdistysliikkeestä on tullut merkittävä sijoitusomaisuuden ja -tulojen haltija. Siinä missä liikkeen juuret ovat omistamisen ja työnteon välisen tulonjaon ristiriidassa ja sen kamppailussa, nyt liike on itse merkittävä omistaja, mainittavimpana yrityksinä Kojamo ja VVO. Eikä se verovapaudestaan huolimatta ole mitenkään solidaarinen omistaja, ammattiyhdistysliikkeiden omistamat asuntosijoitusyhtiöt ovat lähinnä tunnettuja niiden erityisen korkeasta vuokratasostaan.

Kauas on tultu siitä alkuperäisestä ajatuksesta, missä valtion tuella ay-liike pyrki tuottamaan nimenomaan edullista asumista työntekijöille. Nimenomaan tässä valtion tukemassa Arava-rakentamisessa on ay-liikkeen asunto-omaisuuden juuret. Nyt siitä on tehty rahasampo, mikä pyrkii maksimoimaan asumisen hinnan vuokralaisten ostovoiman ja hyvinvoinnin kustannuksella. Vuokrat ovatkin olleet kovassa nousussa, erityisesti 2010-luvulla vuokrat nousivat lähes kolmanneksella, samaan aikaan kun palkansaajat ovat muutenkin olleet ahdingossa.

Voin vain kuvitella minkälainen fiilis on ollut huonopalkkaisella ammattiyhdistysliikkeen jäsenellä, kun samaan aikaan on sovittu Sipilän hallituskaudella palkkojen leikkaamisesta, työajan pidentämisestä ja tulevista nollapalkankorotuksista, ja postiluukusta kolahtaa vielä ammattiyhdistysliikkeen omistamalta vuokrafirmalta tiedote vuokrien merkittävästä nostosta. Kuten monena edellisenäkin vuonna.

Jos ay-liikkeellä pitäisi olla jotain intressejä asuntomarkkinoilla, sen pitäisi olla tarjota edullista asumista tuleville, nykyisille ja entisille työläisille. Nyt kun ay-liikkeellä onkin miljardiomaisuus asuntosijoitusbisneksissä, sillä onkin yhtäkkiä täysin päinvastainen intressi. Nyt sen intressinä on nimenomaan maksimoida asumisen kustannukset, sillä tällä tavoin se saa sijoituksilleen maksimaalista voittoa. Erityisesti intressiristiriita on ay-liikkeen johdolla, jotka saavat suuria palkkioita näiden yritysten luottamustoimista. Tämä omistus asettaa liikkeen ja erityisesti sen johdon intressit vastakkain sen jäsenten intressien kanssa. Tämä on hyvin iso ja perustavanlaatuinen ongelma!

Päällystön tulot

Ammattiyhdistysliikkeen päällystö tienaa pitkälle kuusinumeroisia vuosituloja. Osa tästä on oireellista juurikin sijoitusyhtiötoiminnasta, ay-liikettä johtavat henkilöt istuvat usein myös sijoituskohteidensa hallituksissa ja muissa luottamustoimissa, ja tienaavat merkittäviä palkkioita sitä kautta. Tosin peruspalkkauskin voi olla härskin suurta, Teollisuusliiton johtajan Riku Aallon palkkaa nostettiin 2017 lähes 50%, korotuksen jälkeen sen ollessa 14 900€ kuukaudessa. Vertailun vuoksi Suomen pääministerin palkkio on 13 390€ kuukaudessa.

Onko tämä ongelmallista? Ainakin se näyttää hyvin huonolta. Voi syyllä ajatella että ay-liikettä johtavat nykyisin juurikin se eliitti, jonka vastustamisessa sen juuret nimenomaan ovat. Kumman ongelmiin ay-liikkeen johtajat ennemmin samaistuvat, Helsingissä asuvan matalapalkkatyöläisen jonka täytyy turvautua toimeentulotukeen jotta hän saa maksettua vuokransa joka on kasvanut vuosi vuodelta aina vain yhä absurdammiksi, vaiko asuntosijoitusyrityksen omistajaan joka on keräämässä ne hyödyt asumismenojen kasvusta? Pahimmassa tapauksessa se yrityksen omistaja ja sen kasvavasta tuloksesta hyötyjä on ay-johtaja itse. Intressiristiriita on räikeä.

Mutta ongelma on myös tätä laajempi. Jos ammattiyhdistysliikettä johtaa maan korkeimpaan 1% tulodesiiliin kuuluvat henkilöt, he näkevät maailman juurikin sen 1% silmin. Ongelmat ovat kuitenkin juuri sielä toisessa päässä, josta liikkeen johtohenkilöt vieraantuvat palkankorotus kerrallaan, tai sijoitusyhtiön luottamustoimen kerrallaan.

Vanha ay-liike, tule takaisin!

Kaikesta huolimatta tunnen että me tarvitsemme ammattiyhdistysliikettä enemmän kuin pitkään aikaan. Maailmantalous muuttuu epävakaaksi, työelämä muuttuu jatkuvasti yhä epävakaammaksi, työntekijöiden edut ja olot eriytyvät myös yhä voimakkaammin. Tuloerot ovat kasvaneet, ja näyttää että kasvu vain kiihtyy. Isot yritykset tekevät ennätystuloksia ja maksvat huippuosinkoja omistajille, ja ne kikkailevat verojenmaksunkin halvemman verotuksen maihin. Samaan aikaan ne kiristävät hallituksia ja työntekijöitä, että kilpailukykyä pitää vieläkin kiristää. Suomeksi se tietenkin tarkoittaa että omistajille pitää saada yritystoiminnan hyödystä vieläkin isompi osuus.

Samaan aikaan työntekijöiden järjestäytymisaste liittoihin on laskenut merkittävästi, sen ollessa jo alle 60% kun vuosituhannen alussa se oli yli 70%. Se on yhä heikompi neuvottelemaan jäsenilleen etuja. Olemme todistamassa keskitetyn sopimisen murentumista, missä työntekijät ovat yhä enemmän yksin neuvottelemassa omista eduistaan. Tämä sopii työnantajille mainiosti, sillä massatyöttömyyden aikakaudella korvaavista työntekijöistä ei ole pulaa. Ainoa poikkeus on työntekijöiden eliitti, joiden osaaminen on niin kysyttyä että heidän neuvotteluasemansa on tarpeeksi vahva korvaavien työntekijöiden ollessa kiven alla.

Ongelmat ovat selkeät, ja tarve järjestäytymiselle on todellinen. Mutta, kuten tästä kirjoituksesta varmaan jokainen on jo päätellyt, en itsekään kuulu liittoon. En vain voi karistaa tässä kirjoituksessa esittämiäni näkemyksiä ja ongelmia.

Jotta ammattiyhdistysliike ja järjestäytyminen voisi kasvaa tai edes tyrehdyttää tapahtuvan massivisen vuodon, esitän tässä teesejäni uudistumisesta joilla ay-liike voisi voittaa minut ja monet muut puolelleen:

  1. Ay-liike luopuu sijoitusomaisuuksistaan. Liike ei voi olla samaan aikaan uskottava toimija omistamisen ja työntekijöiden tulonjaon suhteen, jos sen omat tulovirrat koostuvat vahvasti omistamisesta. Erityisesti ongelmallista on omistamisen tulovirrat liikkeen johtohenkilöille luottamustoimien kautta. Vähintään nämä tulisi lopettaa välittömästi. Intressiristiriidat nykytilanteessa ovat ilmeisiä.
  2. Ay-liikkeen johto järkevöittää omia palkkioitaan. Palkkaus ja muiden palkkioiden maksimi voitaisiin sitoa vaikka kolminkertaiseksi oman edustaman alan keskipalkkaan.
  3. Ay-liike ei enää aseta työttömien etua omia etujaan vastaan. Liike jättäytyy ja purkaa kaikki sidoksensa perustoimeentulon kolmikantaiseen päätöksentekoon, ja vaatii että se puretaan myös elinkeinoelämän osalta. Perusturvasta ja sen yksityiskohdista pitää päättää maan eduskunnan, ilman elinkeinoelämän tai ammattiyhditysliikeen osallistumista.
  4. Ay-liike panostaa entistä enemmän paikallistoimintaan. Auttaa yritysten sisälle muodostumaan aktiivisesti juuri heidän itsensä etua ajavia soluja. Jos keskitetyn sopimisen aikakausi alkaa olemaan ohitse, ammattiyhdistysliikkeen on mentävä entistä enemmän takaisin ruohonjuuritasolle, ja aktivoitava työntekijöitä järjestäytymään ja ajamaan heidän omaa etujaan heidän omilla työpaikoillaan.

Tälläisen liikkeen toimintaan ja rahoitukseen osallistuisin mielelläni. Tämä vain vaatisi isoa suunnanmuutosta nykyiseen toimintaan. Näen kuitenkin että tämä on se suunta mikäli liike haluaa säilyä merkittävänä toimijana, säilyttää kykynsä parantaa työntekijöiden asemaa ja kääntää jäsenkadon suunnan kohti järjestäytymisen kasvua.

Jaa kirjoitus Facebookissa Jaa kirjoitus Twitterissä
Kiitos kun luit! Jätä kommentti alta, arvostan :)

Piditkö kirjoituksesta?

  

Lue myös nämä kirjoitukseni:

Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Kirjoitukseni otsikko on OECD:n raportista Under Pressure: The Squeezed Middle Class jonka ensimmäisen osion otsikkona on mainittu ”The middle class dream is increasingly only a dream for many”. Ilmiö on… Lue lisää »Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii varallisuuden tasaisempaa jakamista

Olen tullut samankaltaiseen johtopäätökseen kuin Janne M. Korhonen: Jotta voisimme ratkaista ylikulutuksen ongelmat ja sitä kautta siirtyä kestävämpään elämäntapaan, se edellyttää että meidän on ensin alettava jakamaan tuloja ja varallisuutta… Lue lisää »Ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii varallisuuden tasaisempaa jakamista

RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa

Tommi Uschanovin mainiossa kirjoituksessa Minä ja Juhana Vartiainen oli mielenkiintoiseen kohta: Suomessa vuoden 2011 hallitusneuvottelut olivat muutenkin tuskallisen pitkät, mutta eräs niitä vaikeuttanut tekijä oli, että porvaripuolueet suhtautuivat niin vihamielisesti… Lue lisää »RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa

Eriarvoisuus kasvaa tilastoitua enemmän

Tuloerojen mittarit vähättelevät hyväosaisten hyvää ja alati parantuvaa asemaa, sekä vähäosaisten huonoa tilannetta ja kehityssuuntaa. Tähän on useita syitä, joihin paneudun tässä kirjoituksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *