Suomen suhtautuminen talousrikollisiin ja talousrikollisuuteen hämmästyttää minua toistuvasti. Erityisesti ihmetyttää se, kuinka poliittiset toimijat kerta toisensa jälkeen voivat lehtien palstoilla ja puheissa olla talousrikollisuutta ja veroparatiiseja vastaan, mutta silti toistuvasti valtaan päästyään toimia juuri päinvastoin ilman oikeasti joutumista asiasta tilille julkisuudessa. Tahot jotka esittävät olevansa ahkerien ihmisten asialla, toistuvasti lyövät juuri näille ihmisille kapuloita rattaisiin suosimalla niitä joilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa.
Kirjassa Keskustan valtakunta Jyri Hänninen osuvasti kuvaa tätä ilmiötä osiossa ”Paratiisin vangit – Kaksi mielipidettä veroparatiiseista”. Oppositiossa ollessaan Juha Sipilä vastusti toistuvasti ja näkyvästi veronkiertoa ja veroparatiiseja, mutta sen sijaan pääministeriksi päästyään Juha Sipilän hallitus taas lähinnä keskittyi paapomaan veronkiertäjiä ja sen sijaan kurittamaan keskiluokkaa sekä vähävaraisia.
Kiehtova yksityiskohta on kuitenkin että käytännössä Perussuomalaiset torppasivat tökerimmät esitykset, hallintarekisterien käyttöönoton sekä veronkiertäjien ”tehokkaan katumisen” lakiuudistuksen. Tässä mielessä aikansa Perussuomalaiset kyllä lunastivat populistiset lupauksensa olla kansan eikä eliitin asialla.
Kolmas yritys parantaa veronkiertäjien ja talousrikollisten asemaa oli yritys leikata harmaan talouden selvittämiseen osoitettuja määrärahoja. Onneksi tästäkin asiasta seurasi laaja medianäkyvyys ja arvostelu, jonka johdosta hallitus pyörsi suunnitelmansa. Keskustan valtakunta piirtää asian tiimoilta jokaisen rehellisen veronmaksajan näkökulmasta katsottuna todella ikävän kuvan, joka laajentaa perspektiivin politiikasta ylipäätään kohti ns. hyvävelijärjestelmää:
Leikkauksista luovuttiin, mutta lisäresursseja työhön oli turha odottaa.
Virallinen perustelu oli, että valtion kirstun pohja pilkistää eikä poliisin talousrikostorjuntaa voida osoittaa lisää rahaa. Perustelu ontui, koska useissa selvityksissä on osoitettu talousrikostorjunnan lisäpanostusten olevan tuottavia. Valtio saa rikoksilla hankittua omaisuutta takavarikoituaan enemmän rahaa kuin hyvien poliisien palkkaaminen sitä kuluttaa. Kyse onkin enemmän arvovalinnoista.
Resurssien määrän lisäksi toinen olennainen asia on, mihin resursseja käytetään. Ruotsissa verohallinto on tehnyt määrätietoista työtä veroparatiisin käyttäjien kiinnisaamiseksi jo usean vuoden ajan. Suomessa verohallinto seisoo tumput suorina, ja kun ne harvat hyvä ja osaavat virkamiehet yrittävät tutkia asioita, ylin johto pyrkii pikemminkin lyömään kapuloita rattaisiin.
Kokenut talousrikostutkija ei vyörytä vastuuta surkeasta tilanteesta yksinomaan keskustan päälle.
”Kun ollaan riittävän korkeassa asemassa, ei ole olemassa enää puoluekantaa. Eliitillä on yhteiset edut, on kyse sitten demarista, kepulaisesta tai kokoomuslaisesta”, hän sanoo.
Talousrikostutkijan mielestä ”koneisto” ei pysty eikä edes halua käsitellä tapauksia, jotka koskettavat poliittisen tai taloudellisen eliitin edustajia.
”Ainoastaan silloin, kun julkinen paine kasvaa riittävän suureksi, koneisto alkaa toimia. Silloinkin yskien”, kokenut poliisi kertoo.
Ongelmallisimpina hän pitää keskusrikospoliisia ja valtakunnansyyttäjänvirastoa. Ne kaappaavat korkean profiilin tutkinnat – ja usein hautaavat ne. KRP:n sisällä on tunnettuja ”jutun tappajia” eli poliisimiehiä, jotka osaavat tehdä näennäisen pätevän tutkinnan huolehtien samalla, ettei se ole liian pätevä.
Resursseja ohjataan tutkimaan pikkunilkkejä, tapauksia joita poliisi kutsuu nimellä ”isä, poika ja pakettiauto”. Kuuden euron pizzerioiden veropetoksiin löytyy resursseja, mutta jos epäselvyyksiä on esimerkiksi keskustalaisessa säätiöässä, poliisia on vaikea saada liikkeelle.
”Juuri nyt resursseja pistetään aivan jumalattomasti siihen, että jahtaamme Uber-kuskeja. Muut talousrikostutkinnat seisovat, kun me kurmootetaan lähinnä maahanmuuttajataustaisia taksikukseja. Se on turvallista, ei tallota liian isoille varpaille.
Lähde: Kirja Keskustan Valtakunta s. 122-123 (Jyri Hänninen).
Samantyylistä viestiä antaa myös talousrikollisuuden torjunnassa työuransa tehnyt Markku Hirvonen Seuran jutussa Verokarhuna tunnettu Markku Hirvonen kaipaa enemmän valvontaa halpojen pizzojen sijaan kansainväliseen sijoitustoimintaan.
Myös Tommi Uschanov on törmännyt toisesta näkökulmasta faktoihin jotka tukevat näkemystä, että Suomessa lähinnä suojellaan veronkiertäjiä ja talousrikollisia toisin kuin vaikkapa Ruotsissa:
Ruotsin erilaisesta suhtautumisesta verotukseen ja sen rooliin hyvinvointivaltion ylläpitäjänä kertoo myös eräs hätkähdyttävä tilastotieto. Helsingin Sanomat uutisoi vuonna 2008, että Ruotsissa 81-92 prosenttia törkeistä veropetoksista annetuista tuomioista oli muutamana edellisvuonna ollut ehdottomia vankeusrangaistuksia. Suomessa luku jäi samaan aikaan alle kymmenen prosentin.
Lähde: Long Play artikkeli Minä ja Juhana Vartiainen (Tommi Uschanov)
Olen ihmetellyt aiemminkin talousoikeiston toimia kirjoituksessani ”RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa”, toimia jotka lähinnä näyttävät suojelevan talousrikollisia kaikkien meidän muiden kustannuksella.
Mikä talousoikeistoa vaivaa?
Ylipäätään tuntuu että mitä enemmän sukellan historiaan, sekä politiikan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon pinnan alle, sitä vähemmän ymmärrän talousoikeistopuolueita, heidän politiikkaansa ja tekojaan. Olenko tullut samaan lopputulokseen kuin Tommi Uschanov, että huomaan olevani vasemmistolainen sillä tosiasiat näyttävät viittavan siihen suuntaan.
Ymmärrän kyllä markkinapuheen houkuttelevuuden ja hyvin käytettynä sen kyvyn tuottaa talouskasvua. Toisaalta, neuvostososialismia ei yksikään eduskuntapuolueista ole ajamassa, eli käytännössä kaikki muutkin ovat sitoutuneet markkinatalouteen. Lisäksi markkinapuhe näyttää useille talousoikeiston poliitikoille olevan vain retoriikkaa, jota käytetään muiden päämäärien edistämiseksi (kuvasin tätä väärinymmärretyn talousteorian väärinkäyttöä kirjoituksessani Ekonomismi).
Ja ennenkaikkea maailman ongelmat alkavat itsestäni näyttää yhä vähemmän ongelmilta siitä ettemmekö tekisi tarpeeksi töitä ja tee tuotantoa, vaan kyse on yhä enemmänkin sen hedelmien jakamisen ongelmasta.
Thomas Pikettyn mukaan tulon- ja varallisuudenjakon viimeaikaisen kehityksen uhkana on että päädymme tilanteeseen missä olimme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikoina. Luokkakierto vaikeutuu ja hidastuu, ja varallisuus periytyy vahvasti. Rikkaisiin sukuihin syntyneet vievät lähes kaiken hyödyn talouskasvusta, muiden asema ja mahdollisuudet nousta yhteiskunnassa käytännössä heikkenevät. Kehitystä on jo nähtävillä meillä tässä ja nyt (esimerkkinä kirjoitukseni Keskiluokka on yhä useammille vain unelma).
Valitettavasti talousoikeiston lääkkeet näyttävät olevan keskittyä vain talouskasvun luomiseen, välittämättä siitä miten talouskasvun hyödyt jakautuvat. Talousoikeiston teot itseasiassa vain näyttävät lähinnä pahentavan ongelmia. Kun esimerkiksi ideologisista syistä tehdään työttömiä rankaiseva aktiivimalli, yhä useampi passivoituu ja syrjäytyy vain entisestään kun jo valmiiksi lyötyä lyödään entistä enemmän.
Näin ei tietenkään tarvitsisi olla, sillä olisi tietenkin myös mahdollista muokata sosiaaliturvasta ja sen rakenteista matalapalkkatyöstä työttömälle oikeasti taloudellisesti paljon kannustavampia esim. pienentämällä mekanismia joka vähentää sosiaaliturvaa saaduista ansiotuloista. Täten saataisiin ihmiset töihin positiivisen kannustavuuden kautta, tilanteen ollessa win-win sekä työtä tekevälle että yhteiskunnalle. Alimpien tuloluokkien taloudellisen tilanteen parantaminen on myös maailmanpankin mukaan moninverroin parempi keino talouskasvun kannalta kuin hyvintienaavien tulotason nostaminen.
Tämä on toki loogista, sillä vähän tienaavien käytännössä kaikki tulot menevät kulutukseen joka luo välittömästi uutta taloudellista toimeliaisuutta. Hyvintulevien lisätulot taas päätyvät herkemmin vain nostamaan pörssiyhtiöiden arvostusta, eli nostamaan osakkeiden hintoja. Siitä että Applen tai Amazonin kurssi vielä nousee ei valitettavasti juurikaan lisää investointeja tai talouskasvua, sillä näillä hyvin tuottavilla pörssiyrityksillä on enemmänkin ongelmana mitä tehdä kaikilla voitoillaan.
Tulppa näyttää olevan enemmän juurikin kysynnässä, eli tavallisen kansan ostovoimassa.
Vastakkainasettelun paluu
Kuitenkin, kuten SATA-komitea näytti, vaikkapa Kokoomuksen linja on enemmänkin kiusata työttömät töihin toimii se tai ei, kuin luoda heille siihen oikeasti järkevät taloudelliset kannustimet. Tämä näkyy myös Kokoomuksen perustulon vastustuksena, sillä se poistaisi tosiaan työttömien elintasoa heikentävän kontrollin määrää.
Tosiaan erityisesti Kokoomuksen sekä Keskustan talousoikeistosiiven politiikka näyttää paljon enemmän yksisilmäiseltä eturyhmäpolitikoinnilta kuin yhteiskunnan kokonaisuuden etujen ajamiselta. Tälläisessä ajattelussa merkitystä ei niinkään ole talouskasvun määrällä, vaan sillä että se saatu kasvu varmasti jakautuu tarpeeksi suuressa määrin puolueen vaalirahoituksesta vastaaville tahoille.
Tässä mielessä valitettavasti näyttää että vastakkainasettelun aika ei ole ohi, ja vaikkapa prekaritoitumisen kasvun myötä perinteinen vasemmiston luokka-analyysin käyttäminen selittämään valtarakenteita ja niiden dynamiikoita alkaa olemaan ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Prekarisoitumisella tarkoitan siis kasvavaa väestönosaa joille on saatavilla vain pätkä- ja ”paskaduuneja” joista saatavat tulot eivät välttämättä riitä edes peruselämisen kustannuksiin eli vaikka vuokran maksamiseen kasvukeskuksissa missä työpaikatkin sijaitsevat.
Luokkayhteiskunnassa menestymisen avaimet jaetaan yhä tiukemmin sen mukaan kuinka menestyneitä omat vanhempasi ovat, ja tämä kehitys on käynnissä myös Suomessa.
Tommi Uschanovin analyysi
Yhdeksi mielenkiintoimmista analyysikseista siitä, mikä Suomen talousoikeistoa vaivaa suosittelen Tommi Uschanovin kirjoitusta Minä ja Juhana Vartiainen. Siinä verrataan hyvin Suomen ja Ruotsin eroja, missä toisaalta Ruotsin demaritkin ovat markkinahenkisempiä mitä Suomen oikeistopuolueet. Ja toisaalta miten Ruotsin oikeistopuolueetkin ovat monessa mielessä enemmän vasemmalla mitä Suomessa vaikkapa demarit. Esimerkiksi Uschanov kirjoittaa vastauksen Juhana Vartiaisen ihmettelyyn miten Suomessa ollaan niin epäluuloisia markkinataloutta kohtaan seuraavasti:
Tarjoan tähän omaa selitysehdotustani, jota en tiedä kenenkään muun tarjonneen. Ruotsissa oikeisto ja muu porvaristo tulee puheen ja retoriikan tasolla vasemmistoa vastaan paljon pidemmälle kuin Suomessa. Esimerkiksi kun Ruotsin kokoomuslainen entinen valtiovarainministeri Anders Borg kutsuttiin taannoin tekemään pääministeri Alexander Stubbille (kok.) raporttia Suomen taloudesta yhdessä Vartiaisen kanssa, Suomen vasemmisto tuomitsi tämän oikeistolaisten keskinäiseksi suhmuroinniksi ja selkään taputteluksi. Borg on kuitenkin puheissaan ja kannanotoissaan ollut usein kaukana vasemmalla Stubbista ja Suomen kokoomuksesta.
Heinäkuussa 2009 Borg esiintyi Almedalsveckanissa, paljon mediahuomiota keräävässä kesätapahtumassa, josta Porissa kesäisin järjestettävä Suomi-areena on kopioitu. Hän lausui tällöin:
”Kehotan, että elinkeinoelämän johtoporras vääntäisi ääntä pienemmälle niistä ideologisista megafoneista, joita käytetään ampumaan ohjuksia Ruotsin yhteiskuntamallia vastaan ja jotka vaikeuttavat sitä, että meillä olisi rauhallinen ja pidättyväinen neuvottelukierros vuodelle 2010.”Vähemmän yllättävästi elinkeinoelämä loukkaantui tästä, mutta Borg pysyi tiukkana: ”Jos lähettää matkaan ohjuksia, saa luvan hyväksyä, että vastauksissa on sama sävy.” Rakenneuudistuksiin suostunutta ammattiyhdistysliikettä hän sen sijaan kehui vuolaasti:
”Meillä on ay-liike, joka suhtautuu positiivisesti muutokseen ja joka suojelee ihmisiä eikä työpaikkoja. Siitä täytyy pitää hyvää huolta. Meillä on yksi maailman parhaista ay-liikkeistä.”
Voimmeko kuvitella, että Suomessa kokoomuslainen valtiovarainministeri haukkuisi talouselämän johtomiehiä Suomen mallia vastaan hyökkäämisestä, saati että hän kehuisi Suomen ay-liikettä ”erääksi maailman parhaista”? Kertoo paljon, että Borgin puheenvuoron on ladannut YouTubeen katsottavaksi keskusliitto Kommunal, joka vastaa suurin piirtein Suomen STTK:ta. Borg on ollut vauhdissa monta kertaa muulloinkin, esimerkiksi Ruotsin television Kulturnyheterna-ohjelmassa marraskuussa 2011:
”Asia on olennaisesti niin, että on mahtavaa saada maksaa veroja, jos halutaan hyvinvointivaltio. On hyvä, että meillä on sosiaaliturvaa, turvallisuutta, tukea, kouluja ja sairaanhoitoa. Tämä on se, minkä takia meidän on veroja kerättävä.”Kyseessä oli viittaus kuuluisaan haastattelulausuntoon, jonka antoi vuonna 1994 Mona Sahlin, Ruotsin sosiaalidemokraattien taannoinen puheenjohtaja: ”Jos on sosiaalidemokraatti, niin silloin on sitä mieltä, että on mahtavaa saada maksaa veroja. Minusta verot ovat hienoin ilmaisu sille, mitä politiikka on.” Voimmeko kuvitella, että Suomessa kokoomuslainen valtiovarainministeri omisi itselleen verotusmyönteisen demaritoteamuksen, jonka lausuneen ihmisen johdolla demarit ovat vieläpä hävinneet vaalit ministerin omalle puolueelle vain vuotta aiemmin?
Suomen lähin vastine tälle on, että palkataan mainostoimisto liimaamaan muutama väkinäinen työväenpuolue-sana satunnaisesti valittuihin paikkoihin.
Kun tieto Borgin ja Vartiaisen yhteistyöhankkeesta julkistettiin, Borgia oli tuomitsemassa kylmäsieluiseksi penninvenyttäjäksi muun muassa SDP. Mutta SDP:n omat viimeaikaiset valtiovarainministerit, kuten Antti Kalliomäki ja Eero Heinäluoma, ovat olleet – nimenomaan puheissaan – jopa kylmempiä kuin Borg. Poliittisen retoriikan tasolla Borg menee siis vasemmalta ohi ei vain Suomen oikeistosta, vaan myös vasemmistosta.
Lähde: Long Play artikkeli Minä ja Juhana Vartiainen (Tommi Uschanov)
Uschanov sanoittaa asian niin hyvin, ettei minulla siihen ole paljoa lisättävää. Tosiaan kun heijastelee asioita mitä Suomen talousoikeistopuolueista näkee (mukaanlukien Keskustan oikeistosiiven), voi hyvin ymmärtää Osmo Soininvaaran analyysin jonka mukaan Ruotsilla on ollut Suomea fiksummat porvarit, vaikka ei kyllä toisaalta muiltakaan osin Suomen politiikan taso ole hyvää ollut. Toivon että herraonni olisi maallemme parempi tulevina vuosikymmeniä.
ps. pahoittelen kirjoitukseni pitkiä lainauksia joka ehkä koettelee ns. Fair Use käytön rajoja, mutta suosittelen kaikille hankkimaan kokonaisen artikkelin Long Playstä, sillä se onnistuu löytämään monia ilmiöitä joiden tulokset Suomen poliittisessa kentässä jaksaa ihmetyttää, mutta joiden todellista luonnetta on hyvin vaikea sanoittaa.
Piditkö kirjoituksesta?
Oliko kirjoitus hyvin tehty, ja oliko aihe mielestäsi mielenkiintoinen?
Yksi kommentti artikkeliin ”Talousoikeisto ja talousrikollisuus”