Maailman tila isossa kuvassa

”Kriisi perustuukin juuri siihen, että vanha on kuolemassa, mutta uusi ei voi syntyä: tänä välikautena syntyy mitä vaihtelevimpia sairaalloisia ilmiöitä”

Filosofi Antonio Gramsci, 1930

Lainauksen ranskalainen käännös ”nyt on hirviöiden aika” on jäänyt elämään, ja elämme juurikin hirviöiden aikaa. Emme ole tyytyväisiä siihen mitä vanha järjestys meille tuottaa, ja valtaan nousee Trumpia sekä muuta äärioikeistoa. Pahoin pelkään että tähän asti nähdyt ovat kuitenkin vain alkusoittoa.

Puran syitä ja olettamiani seurauksia energian, ympäristön ja politiikan näkökulmista.

Huom. Olen luoteeltani riskiorientoitunut, eli kiinnitän keskivertoa enemmän huomioita asioihin jotka näen riskeinä ja potentiaalisina ongelmina. Nykykielellä sanottuna olen doomeristi, joka heijastuu varmasti paljon tekstiin ja siihen miten näen tulevaisuuden.

Energia

Se mikä ennen tuotti meille satumaista rikkautta ja oli ratkaisu kaikkeen, onkin nyt muuttunut ratkaisusta ongelmaksi. Puhun tietenkin fossiilisista polttoaineista. Olemme yli vuosisadan rakentaneet yhteiskuntiamme juuri tuon kortin varaan, ja nyt meidän täytyisi muuttaa yhteiskuntiemme perusta aivan toisenlaisen logiikan varaan.

Se ei ole helppoa.

Emme vielä tarkkaan tiedä miten se onnistuu, missä ajassa, ja paljonko hyvinvointia lopulta saamme muista energianlähteistä verrattuna fossiilisiin. Iso kuva energiamurroksen osalta tiivistyy varmaan parhaiten kun katsomme kaaviota maailman energiankäytöstä: Se mitä olemme tähän asti tehneet vihreän siirtymän eteen on aivan mitätöntä mittaluokaltaan.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksien rajaaminen siedettäviksi meidän käytännössä täytyisi lopettaa fossiilisten polttoaineiden polttaminen välittömästi, mutta todellisuus on että kaikki se vihreä muutos tähän asti olemme tehneet hädintuskin vielä erottuu kuvaajasta.

Lähitulevaisuudessa meidän siis täytyisi käytännössä pistää kaikki energiamme (pun intended) tähän vihreään siirtymään, tai muuten ilmastonmuutos pistää meidät todella koville. Materiaalinen kulutuksemme tulee vähentymään, mutta voimme tehdä valinnan kahden vaihtoehdon välillä:

1. Eniten kuluttavat hyväosaiset vähentävät kulutustaan ja käytämme säästyneitä resursseja yhteiskuntien uudelleenrakentamiseen uusiutuvia energianlähteitä käyttäviksi.
2. Jatkamme kasvavaa kulutusta talouskasvun saamiseksi, joka tulee johtamaan myöhemmin elintason romahtamiseen ilmaston, ympäristön, ekosysteemien ja nykyisten yhteiskuntien luhistuessa.

Eli kestämätön elämäntapamme tulee päättymään, sehän on jo kestämättömän määritelmä: Se ei kestä. Valinta on vain tehtävä että loppuuko se hyvällä vai pahalla; vapaaehtoisesti vai olosuhteiden pakottamana.

Valitettavasti nykypolitiikka toimii jälkimmäisen vaihtoehdon logiikalla.

Ympäristö

Maapallon ilmasto on lämmennyt jo 1,1c – 1,3c esiteollisesta ajasta. Pariisin ilmastosopimuksen 1,5c tavoite on käytännössä menetetty: Vaikka kaikki maailman päättäjät seuraavana yönä päättäisivät tehdä kaikkensa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, tulisimme siltikin käytännössä varmasti ylittämään 1,5c rajan.

Tuollaista tahtotilaa maailman päättäjillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.

Nyt ilmastoliikkeet taistelevat siitä saammeko rajoitettua lämpenemistä edes 2c tasoon, nykytahtisilla toimilla olemme matkalla 2,6c – 2,9c lämpenemiseen, jonka seuraukset olisivat käytännössä katastrofaalisia kaikelle elämälle maapallolla. Elämä toki jatkuisi maapallolla, mutta sekä maapallo että täällä oleva elämä näyttäisi aivan erilaiselta kuin se tällä hetkellä näyttää. Ihmislaji varmaankin säilyisi (isoin uhka tälle on ihminen itse aseineen), mutta ei varmasti nykyisessä loistossaan, ja nykyisenkaltaisten yhteiskuntien ja modernin elämäntavan säilyminen tuntuu epätodennäköiseltä.

Huomioitavaa myös on että ilmastonmuutos ei ole ainoa uhka, luontokato, saastuminen ja ylipäätään ympäristön valjastaminen ihmisten tarpeiden lyhytnäköiseen täyttämiseen uhkaa näiden ekosysteemien olemassaoloa. Käytämme ilmakehää kaatopaikkana, meriä buffet-ravintolana, jokia viemäreinä.

Meiltä puuttuu mekanismit hillitä luonnon tarjoamien resurssien liiallista käyttöä. Jotain pientä yritetään saada aikaan, mutta se on liian kunnianhimotonta, liian hidasta ja liian myöhään.

Politiikka

Näen edelleen että yhteiskuntien kehityksen suhteen olemme tienhaarassa, joko valtaa aletaan jakamaan nykyistä tasaisemmin, tai epätasaisemmin. Vakaiden rikastuvien yhteiskuntien teollisuusyhteiskuntien historiallisen kehityksen takana on kaksi kivijalkaa: Halpa fossiilienergia ja ympäristön kestämätön hyväksikäyttö, ja näiden molempien samanaikainen murentuminen tulee tarkoittamaan että noin vuosisadan jatkunut kehitys ja sen yhteiskuntasopimus ei voi jatkua.

Tuo yhteiskuntasopimus on ollut karkeasti kuvailtuna, että kansa hyväksyy eliitin satumaisen rikastumisen niin kauan kuin sen omakin aineellinen elintaso jatkaa tasaisesti nousuaan. Nyt edessä oleva muutos ei näytä enää mahdollistavan molempien toteutumista.

Joudumme siis joko valitsemaan suurten massojen elintason turvaamisen tai harvojen kohtuuttoman rikastumisen välillä. (perusteluja esim. täällä)

Onkin surullista mutta myös kuvaavaa että nyt kriisien aikaan ja keskiluokan kärsiessä vakavasti ostovoiman murentumisesta valtaan nousi nähdäkseni Suomen historian talousoikeistolaisin hallitus. Hallitus jonka toimet lyhyesti kuvattuna on huonontaa köyhiempien ja keskiluokankin tilaa, ja vastaavasti helpottaa hyväosaisimpien asemaa. Jostain syystä teemme politiikkaa jonka toimivuus käytännössä vaatisi että trickle down -talous toimisi, vaikka siihen ei oikeasti enää usko kukaan.

Eli polku mihin olemme astuneet, on varmistaa harvojen satumaisten rikkauksien turvaaminen. Jos pysymme tässä valinnassa, se tulee tarkoittamaan aina vain koventuvia keinoja harvojen edun turvaamiseksi. Koska kun suuren massan olot kurjistuvat tarpeeksi, yhä useampi tulee kokemaan tilanteensa epäreiluksi eikä näe että hänellä on enää paljoa menetettävää. Se tulee aiheuttamaan monenlaista radikalisoitumista kansan keskuudessa, myös väkivaltaista.

Keskiluokka on jo jonkin aikaa ollut kurjistuvassa kierteessä, alemmat tuloluokat vielä pahemmin. Olemmekin kääntyneet jo isojen massojen ostovoiman supistumiseen, inflaatio on ollut jo hyvän aikaa merkittävästi suurempi kuin palkankorotukset.

Syynä on kriisit ja toteutettu rahapolitiikka, eritoten reagointi 2008 talouskriisiin. Inflaatio on ollut jo useammat vuoden ajan ollut 6-10% luokkaa ja palkankorotukset ovat olleet max. 3% luokkaa, samalla kun lainojen korot ovat nousseet jopa 4%. Ei siis ole ihme että kansa on tyytymätöntä nykytilanteeseen.

Kaikesta tästä ovat hyötyneet erilaiset kansankiihottajat, eli populistipoliitikot. Heillä on helppoja vastauksia, mutta valitettavasti ne perustuvat tietoisesti valheelliseen narratiiviin, jota levitetään sosiaalisessa mediassa. Samalla käydään voimakasta hyökkäyskampanjaa perinteistä mediaa vastaan, sillä populistien ongelma median kautta käytävään viestintään on median sitoutuminen faktapohjaisuuteen.

Tässä tilanteessa olemme nyt, myös Suomessa. Perussuomalaiset hyökkäävät vahvasti perinteistä mediaa vastaan jonka toiminta valtaapitävien vahtikoirana on yksi demokratian kulmakivistä. Lisäksi PS yrittää samaan aikaan määritellä rasismia haluamallaan tavalla, jotta heidän rasismiaan ei pidettäisi ongelmana. Mediavastaisuus ja ennen selkeiden asioiden uudelleenmäärittely vallanpitäjille mieluisalla tavalla on Unkarin ja Trumpin Amerikan tie, ja tie kohti autoritarismia.

Emme tietenkään vielä ole autoritarismissa, ja on vielä epäselvää kuinka pitkälle tulemme tätä tietä kulkemaan.

Katso myös kirjoitus: Miksi konservatismi ja autoritarismi yleistyy

Yhteenveto

Elämme keskellä vanhanmallisen yhteiskuntamallin luhistumista. Yhtäläisyydet 1920-1930 -lukujen tilanteeseen lisääntyvät päivä päivältä, ja samanlaiset kehityskulut ovat käynnissä. Maailma oli silloin kuten nytkin hyvin talousliberaali, ja varallisuus jakautunut samalla tavalla epätasaisesti kuten Thomas Piketty on osoittanut.

Polut oman aseman parantamiseen olivat tukossa ja vastuu asioiden parantamisesta oli sysätty yksilöille. Populististen ääriliikkeiden nousun alkulaukaukset oli laukaistu kuten nytkin, ja ensimmäiset kierrokset käyty. Yhtymäkohtia nykytilanteeseen on paljon.

Asiat voivat eskaloitua tästä jo muutaman vuosikymmenen aikana massivisiin levottomuuksiin jos saamme samanlaisen talousliberaalin vastauksen mahdolliseen finanssikriisiin kuten esimerkiksi Saksassa 1929-1934.

Tuolloin valtakunnankansleri Brüning pyrki taittamaan laman liberaalia talousteoriaa mukaillen leikkaamalla julkisia menoja ja heikentämällä työntekijöiden ostovoimaa esim. siirtämällä työttömyysvakuutuksen menoja enemmän työntekijöiden harteille. Ei ihme että populistinen äärioikeisto nousikin pian valtaan hurjalla nosteella.

(sivuhuomiona, tällä hetkellä samanlaista politiikkaa Suomessa tekevät kokoomus ja fiskaalikonservatiiviksi, eli juurikin talousliberaaliksi, julistautuneet perussuomalaiset)

Tilanne eskaloitui lopulta maailmansotaan joka toisaalta tasoitti omaisuuseroja ja johti sosiaalidemokratian nousuun yhdessä Roseveltin New Dealin esimerkin innoittamana. Tuon jälkeen pääomia ja tuloja alettiin vahvasti tasata korkeilla progressiivissa veroilla ja finanssimarkkinoita valvoa ja säädellä voimakkaasti. Tästä alkoi ihmiskunnan historian nopein talouskasvu ja keskiluokan nousu.

Paras olisi jos saisimme aikaan vastaavia muutoksia ilman suuria kriisejä ja levottomuuksia, mutta en ole siitä nykytilanteen valossa lainkaan varma. Pahoin pelkään että olemme matkalla paitsi yhä pahenevia ympäristökatastrofeja ja talouskriisejä, niin myös yhä vain syventyvää kansojen välistä ja sisäistä jakautumista, jotka tulevat johtamaan jopa väkivaltaisiin yhteydenottoihin.

Yhdysvallat näyttäisi olevan tässä kehityksessä pisimmällä, joten sen kehitystä kannattaa seurata hyvin tiukasti ja yrittää ymmärtää mitkä sen syventyvän konfliktin lopulliset syyt ovat.

Pelkoni siis on että olemme matkalla kohti hyvin vaikeita aikoja, jossa yhdistyvät ikävät ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset kehityskulut. Toivottavasti olen pahasti väärässä.

Bonuskysymys: Miksi?

Tämä kysymys on vaivannut minua ainakin kymmenen vuotta, ja on käytännössä syy miksi aloin lukea yhteiskunnallista kirjallisuutta ja seurata politiikkaa. Jos me tiedämme miten kestämätön nykyinen yhteiskuntamme ja elämäntapamme on, ja minkälaisille poluille astumme turvautumalla ääriajatteluun ja syyllisten etsimiseen vähemmistöistä, miksi me jatkamme samalla tavalla?

Nuoruudessani pyörittelin jo teoriaa että maailman hallitukset tietävät että maapalloa kohti on syöksymässä meteoriitti joka käytännössä tuhoaa nykyisenkaltaisen elämän maapallolla, ja täten on turha murehtia mitään muutamaa vuotta pidempiä kehityskulkuja. En kuitenkaan ainakaan enää usko tähän, sillä se vaatisi liian suuren ja mahdottoman salaliiton olemassaolon.

Minulla ei ole siis vieläkään mitään selkeää vastausta. Vastaus kysymykseen taitaa olla yhdistelmä rakenteellisia ja ihmisten psykologiaan liittyviä asioita, kuten:

• Kilpailu, niin yksilöiden, luokkien, ideologioiden kuin kansakuntien välillä
• Yhteisten asioiden hoitamisen rakenteelliset ongelmat, ongelmat niin valtiojärjestyksen suhteen kuin esim. median keskittymisen ja sen intressien suhteen.
• Edustukselliset hallintomuodot nostavat voittopuolisesti valtaan lyhytjänteisesti omaa etuaan ajavia pyrkyreitä, jotka näkevät politiikan pelinä jossa tavoite on aina vain edetä omalla urallaan. Ja tehokkain tapa varmistua tästä on myötäillä heitä joilla on rahaa.
• Ihmisten itsekkyys, ja taipumus valita lyhyentähtäimen etu pitkäntähtäimen edun kustannuksella
• Ihmisten kyky valehdella itselleen kun se tukee nykyhetken helpottamista
• Vallan epätasainen jakautuminen: Kun valta keskittyy heille joilla on eniten, he keskittyvät nykymallisen järjestelmän säilyttämiseen – Sen muuttaminen olisi uhka omalle asemalle hierarkioissa. Pakollinen muistutus: Taloudellinenkin valta on valtaa.
• Muut psykologiset seikat (esim. Illusory truth effect)

Kokemuksesta, ja toivosta

On toki olemassa toivoa, mutta siihen hirttäytyminen tälläisellä hetkellä tuntuu oikeiden ratkaisujen esteeltä: Teoriassa on mahdollista että huoneenlämpöinen suprajohdin ja mielettömän korkean nettoenergian tuottava fuusioreaktori kehitetään, mutta toivo sellaisen ilmestymisestä ei saa hidastaa meidän toimia nykyratkaisujen tekemiselle.

En osaa, enkä halua, tuudittautua kehitysuskoon.

Haluan että parannamme omaa ja lapsiemme tulevaisuutta omilla toimillamme, nyt.

Toisaalta on täytynyt oppia hyväksymään myös kuolema. En usko että ilmastonmuutosta ei voi enää ”ratkaista” tai estää. Paljon on jo nyt menetetty, ja paljon lisää tullaan menettämään liian vähän ja liian hitaasti toimimisen seurauksena. Nykyisenkaltainen aina vain lisää merkityksentä roinaa rohmuava elämäntapamme on jo kuollut, vaikkakin ruumis on vielä lämmin.

Koen asiasta toki perusahdistus jatkuvasti, mutta yritän muistaa että en kuitenkaan ole mikään superyksilö, joka tarpeeksi kokemalla syyllisyyttä löytääkin yli-inhimilliset voimansa parantaa ihmiskunnan sen tuhoavalta käytökseltä. Olen kuitenkin vain ihminen, osa tätä kaikkea hulluutta.

Muutosta on vain täytynyt oppia hyväksymään. Ja ehkä traagisuuden kokemisessa on myös jotain elämän rikkautta, Ilja Lehtistä lainatakseni:

Eritoten traagisen kokemuksen voima näyttäytyy sen kyvyssä kohdata hajoaminen ja kuolema. Toisin kuin usein esitetään, traagikko ei fetisoi kuolemaa eikä rakenna sen ympärille kulttia. Hän toteaa sen; hän toteaa kuoleman ja hajoamisen väistämättömyyden samalla tavoin kuin toteaa väistämättömäksi myös peri-inhimillisen tarpeen vastustaa ja paeta sitä.

Yhtä kaikki, traagikko näkee tuhoutumisessa ja häviössä elämänprosessin itsessään. Toivon ja epätoivon tuolla puolen avautuu elämisen ja kuolemisen leikki sellaisena kuin se tässä ja nyt on; elämän virta vailla pelastuksen horisonttia. Nykyisen yhteiskuntamuotomme kuolema on kyettävä nimittäin paitsi hyväksymään, myös elämään läpi.

Tuon kipeän kohtaamisen myötä voi antaa sen, joka on menevä mailleen, todella mennä mailleen.

Eikä traaginen asenne nykyisiin katastrofaalisiin olosuhteisiimme vähennä piiruakaan voimaa inhimillisen arvokkuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta taistelemisesta. Päinvastoin. Vaatimus oikeudenmukaisuudesta on ehdoton ja itsessään pätevä; se ei edellytä toivon horisonttia. (Kysykää vaikka Antigonelta.) Oikeudenmukaisuuden vaatimus on pätevä alati, tässä ja nyt, oli maailmamme tuhoutumisen partaalla tai ei.

Ilja Lehtinen – Toivottomuuden puolesta

Samaan aikaan kun maailma on historiallisten maastopalojen vallassa ja viettää keskilämpötilaltaan kuuminta vuotta sataan tuhanteen vuoteen ja Suomen hallitus laittaa toiveensa teknologisiin hiilinieluihin, ihmiskunta raivaa ja polttaa tarkoituksella ”maapallon keuhkoina” tunnettua maailman suurinta metsää. Joka minä vuotena hyvänsä voi ylittää keikahduspisteen joka muuttaa koko Amazonin sademetsän savanniksi.

Keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat jo täällä, ne ovat olleet täällä koko ihmiskunnan historian ajan. Meidän täytyisi vain lopettaa niiden tuhoaminen! Mutta kaikesta tästä tiedosta huolimatta, emme sitä kuitenkaan tee.

Tilanne on kaikessa traagisuudessaan mielettömän absurdi.

Oma väyläni kanavoida tätä kokemusta on musiikki. Gojira on tässä aika lyömätön.