Todellisuutta voi tarkastella ja käsitellä hyvin monista näkökulmista. Oma mielenkiintoni on viimeaikoina kietoutunut erityisen vahvasti tietynlaiseen dualistiseen eli kaksijakoiseen näkemykseen todellisuudesta, joka on mielestäni paitsi mielenkiintoinen teoreettisesti myös hyödyllinen oikeassa elämässä.
Ensinnäkin on olemassa sosiaalinen todellisuus. Ihmiset käyttäytyvät ikäänkuin tämä ihmisten välillä ”sopima” todellisuus olisi totta. Tähän todellisuuteen liittyy vahvasti myös isossa kuvassa käsitteet kuten julkinen keskustelu sekä Overtonin ikkuna, mutta pienemässä mittakaavassa asiat kuten leikki ja vaikkapa sopimus. Sosiaalista todellisuutta kuvataan Venäjän kielessä termillä pravda.
Toinen todellisuus on todellinen todellisuus. Tämän realiteetit eivät riipu ihmisten mielipiteistä. Voimme luoda sosiaalisen todellisuuden että ilmastonmuutos ei ole totta, mutta se on totta siitä huolimatta. Tämän todellisuuden tutkimusta kutsutaan tieteeksi. Venäjän kielessä tätä todellisuutta kuvataan termillä istina.
Todellinen todellisuus on monessa mielessä samanlainen kuin sosiaalinen todellisuus, esimerkiksi painovoima on olemassa samankaltaisena sekä sosiaalisessa että todellisessa todellisuudessa. Monilta osin nämä todellisuudet ovat kuitenkin erilaisia ja jopa ristiriidassa.
Jollekulle voi tulla mieleen että pelkästään todellinen todellisuus on todellinen, ja sosiaalinen todellisuus vain mielikuvituksessamme olevaa eikä täten ”totta”. Tämä on kuitenkin puuttullinen tapa katsoa asiaa, kysy asiaa vaikka uskonsodissa henkensä mennettäneiltä! He toden totta saivat tuntea hyvin fyysisesti ja todellisesti sosiaalisen todellisuuden voiman. Sosiaalinen todellisuus ”vuotaa” todelliseen todellisuuteen tekojemme kautta. Tässä mielessä sosiaalinen todellisuus on siis myös olemassa oleva asia ja todellinen, sillä sielä tapahtuvat asiat tuottavat vaikutuksia myös todelliseen todellisuuteen.
Yhteiskuntamme toiminta on vahvasti riippuvainen sosiaalisesta todellisuudesta. Ihmiset menevät töihin koska uskovat että asiat raha, talous ja palkkasi maksava yritys ovat todellisia asioita. Tämä vaikka ne ovat lopulta vain yhteisiä sopimuksia, ja sosiaalisen todellisuuden entiteettejä.
Sosiaalinen todellisuus voi siis olla puutteistaan huolimatta hyödyllinen työkalu, esimerkiksi saaden ihmiset tekemään yhteistyötä keskenään ja luottamaan toisiinsa. Uskonnot ovat tästä hyvä esimerkki, yhteinen usko sosiaalisen todellisuuden uskojärjestelmään auttaa ihmisiä tekemään yhteistyötä kohti yhteisiä päämääriä jotka voivat hyödyttää kaikkia uskoon sitoutuneita.
Asia kuitenkin nivoutuu vahvasti siihen ketkä ovat tälläisten sosiaalisten sopimusten ulkopuolisia. Sosiaalinen sopimus yhteisestä sosiaalisesta todellisuudesta voi hyödyttää kaikkia sopijoita, mutta sama sopimus voi olla turmiollinen niille joilla ei ole sanavaltaa tähän sosiaalisen sopimuksen muodostamiseen. Ja tässä asia nivoutuu hyvin tiukasti valtaan ja sen jakautumiseen.
Sosiaalinen todellisuus hyödyttää yleensä eniten heitä joilla on valtaa
Väitän että sosiaalisen ja todellisen todellisuuksien välinen eron suuruusluokka on suorassa korrelaatiossa vallan keskittyneisyyden kanssa.
Autoritaarisissa ja totalitaarisissa yhteiskunnissa valta on hyvin keskitetty hyvin pienelle ydinjoukolle: diktaattorille, hallitsijasuvulle tai vallassa olevalle puolueelle. Ja tälläisissä yhteiskunnissa syntyykin helposti sosiaalinen todellisuus joka on hyvin irrallaan todellisesta todellisuudesta. ”Virallisessa” vallanpitäjien lopulta väkivallalla ylläpitämässä totuudessa valtio ja sen johtaja on äärimmäisen viisas, menestynyt ja kaikkivoipa, ja kansakin on tyytyväinen ja hyvinvoiva. Kaikki hyvinvointia ja tuotantoa koskevat mittarit näyttävät erinomaisia arvosanoja. Vilpilliset vaalit tuottavat tuloksia jonka mukaan kansa on todella tyytyväinen hallitsijaan.
Todellinen todellisuus on kuitenkin voi olla kurjuudessa ja suoranaisessa puutteessa elävä kansa joka vihaa hallitsijaa mutta tekevät sen hiljaa oman keittiönpöytänsä ääressä jupisten. Tämän ristiriidan julkisesti esilletuovat vangitaan, suljetaan työleireille, kidutetaan ja jopa tapetaan. Näin on tapahtunut lähes kaikissa totalitaarisissa valtioissa, Neuvostoliitosta Pohjois-Koreaan ja Natsi-Saksaan.
Länsimaisessa demokratioissa todellisuuksien erot eivät ole tyypillisesti näin suuria. On kuitenkin harhaa kuvitella että eroja ei olisi. Usein näitäkin eroja ylläpitävät valtaepätasapainot.
Käsittelen tässä asiaa nyt muutamien esimerkkien kautta.
Koulukiusaaminen
Kaikilla kouluilla on mielestään nollatoleranssi kiusaamiseen, ja jokainen kiusaamistapaus otetaan vakavasti. Tämä on virallinen totuus jos minkä tahansa koulun johdolta asiaa kysytään. Se ei ole kuitenkaan se todellisuus mitä kouluissa todellisuudessa tapahtuu. Kiusaamista katsotaan sormien lävitse, vaikkakaan en halua syyttää yksisilmäisesti kouluja pyörittäviä aikuisia. Ongelma on pitkälti myös rakenteellinen, lain mahdollistamia keinoja puuttua on vähän, ja resursseja ei ole tarpeeksi käsitellä kiusaamista sen vaativalla vakavuudella tai ehkäistä sen syntymistä alunperinkään. Lisäksi kiusaamiseen johtavat syyt voivat olla jossain muualla kuin koulussa.
Mutta siltikin, ristiriita on todellinen. Virallinen totuus kiusaamisesta että teemme sille kaiken voitavan on kätevä aikuisten näkökulmasta. Se antaa vallassa oleville aikuisille synninpäästön: Olemme tehneet kaiken sen mitä inhimillisesti vaan voimme. Kiusatuilla lapsilla sen sijaan ei ole juuri mitään valtaa muuttaa tätä sosiaalista todellisuutta, ja tästä syystä he ovat tämän ristiriidan kärsijöinä.
Ympäristökriisi
Sosiaalisessa todellisuudessa Suomi ja hallituksemme on sitoutunut ”2035 hiilineutraaliustavoitteeseen”, vaikka todellisuudessa eritoten nykyhallituksemme tekee toimia jotka tekevät tavoitteen toteutumista yhä kauemmaksi. Jopa valtiovarainministeri Purra korostaa tätä ristiriitaa sanoen että ei usko tavoitteen toteutuvan ja kertoo pitävänsä sitä typeränä. Tämä ei kuitenkaan estä sitä että sosiaalisessa todellisuudessamme käyttäydymme ikäänkuin Suomi todella tulisi olemaan nyt suunniteltavilla toimilla hiilineutraali 2035 ja että yhteiskuntana teemme tarpeeksi aktiivisesti toimia sen toteutumiseksi.
Samaten Orpo piti vasta muutama kuukausi sitten puheen kuinka on tehtäviä nopeita ja päättäväisiä toimia jotta Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti toteutunut ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä alle 1,5c rajan. Tämä siitä huolimatta että Orpon hallitus lähinnä tekee toimia jotka nimenomaan ovat estämässä päästövähennyksien toteutumista, kuten jäädyttämällä biopolttoaineiden aiemmin sovitun jakeluvelvoitteen noston ja mahdollisesti kaatamalla EU:n ennallistamisasetuksen. Lisää analyysia Orpon hallituksen puheiden ja tekojen ristiriidasta löydät vaikka tästä Helsingin Sanomien artikkelista.
Ja ennenkaikkea, Orpo ja muutkin pääasiassa sosiaalisen todellisuuden piirissä työskentelevät valtaatekevät teeskentelevät ikäänkuin vielä voimme pitää ilmaston lämpenemisen ylittämästä 1,5c rajaa, vaikka 2023 oli jo 1,45c lämpimämpi mitä esiteollisella ajalla. Kuluva vuosi 2024 saattaa jo ylittää 1,5c rajan.
Todellisessa todellisuudessa 1,5c raja on siis jo menetetty, mutta sosiaalisessa todellisuudessa eletään ikäänkuin lämpeneminen saataisiin pidettyä sen alle. Tämä siitäkin huolimatta että käytännössä mitään toimia ei tehdä jotka voisivat mittakaavaltaan tehdä siitä todellisuutta. Pysyminen alle 1,5c rajassa on tässävaiheessa vain teoreettista, ja myöhemmin sosiaalisessa todellisuudessa tullaan sitten yllättyneinä tuskastelemaan ja ihmettelemään kuin viralliset luvut sen ylittämisestä tulemme jälkijunassa saamaan.
Tämäkin asia kytkeytyy valtaan, sillä nyt vallassa olevat ovat valmiita ylläpitämään tälläisia valheellisia sosiaalisia todellisuuksia koska he hyötyvät siitä. Eniten tästä todellisuuksien ristiriidasta tulevat kärsimään tulevat sukupolvet sekä nyt elävät muunlajiset (siis eläimet ja kasvit), eivät nyt vallassa olevat. Tulevilla sukupolvilla sekä muunlajisilla ja heidän asiaansa ajavilla ei ole yhteiskunnassamme merkittävää valtaa tämän sosiaalisen todellisuuden muuttamiseksi. Tosin, se valta on kokoajan kasvamassa protestiliikkeiden kuten Elokapinan kasvun myötä.
Odotettavissa onkin että jonkinlainen keikahduspiste tulee tapahtumaan jossain vaiheessa, missä nämä liikkeet saavuttavat kriittisen massan että heillä on tarpeeksi valtaa muuttaa yhteistä sosiaalista todellisuuttamme paremmin todellista todellisuutta vastaavaksi. Näin on tapahtunut aktivismin kautta ennenkin esimerkiksi naisten oikeuksien sekä rodullistettujen oikeuksien suhteen, missä alunperin pienestä lähteneet protestiliikkeet ovat kasvaneet tarpeeksi suuriksi saadaakseen valtaa muuttaa sosiaalista todellisuuttamme.
Rasismi
Hallituksemme on sitoutunut rasisminvastaiseen työhön ja Suomi ei ole rasistinen maa. Tämä on suhteellisen laajasti jaettu sosiaalinen todellisuus, vaikka 2023 kesällä tämä todellisuus uhkasikin romahtaa hallituksen rasismikohun myötä. Kohu paljasti hetkeksi sen ristiriidan joka sosiaalisen ja todellisen todellisuutemme välissä on.
Ristiriita saatiin kuitenkin ainakin toistaiseksi lakaistua maton alle pelaamalla aikaa ja taitavilla poliittisilla manoovereilla, vaikka ristiriita ei olekaan kadonnut mihinkään. He jotka kärsivät rasismista eniten eivät ole lehtien päätoimittajina, eivät hallituksen ministereinä eivätkä median haastattelemina asiantuntijoina tai muina mielipidevaikuttajina. Rasismin uhreilla ei ole kollektiivisesti niin paljoa valtaa että he voisivat pakottaa yhteiskunnan tekemään ristiriidalle sellaisia toimia jotka toisivat sosiaalisen ja todellisen todellisuuden lähemmäksi toisiaan.
Kyse on siis ennenkaikkea vallan puutteesta. Väitän että viime 2023 rasismikohun lopputulos olisi ollut toisenlainen ja meidän hallituksemme ei olisi nyt nykyisenkaltainen, jos vaikkapa Suomen johtavien mediatalojen päätoimittajat ja edes 1 tai 2 hallituspuolueen puheenjohtajaa olisivat olleet maahanmuuttajataustaisia. Ja täten olisivat joutuneet konkreettisesti kokemaan rasismia osana omaa arkeaan. Rasismin selittämistä mustasta valkoiseksi ei olisi tällöin mennyt yhtä kivuttomasti ja halvoin poliittisin lehmänkaupoin lävitse mitä se nyt meni.
Toisaalta Suomi ja suomalaisten rasismi on vahvasti kiistelyn kohteena oleva aihe, ja myös toisenlaista todellisuutta yritetään vahvasti saada valtavirran sosiaaliseksi totuudeksi. Tässä aiheessa sosiaalinen todellisuus onkin tietyssä mielessä kuplautunut ja polarisoitunut. Kuitenkin se että hallitus selvisi 2023 kesän kohusta niinkin kuivin jaloin kuin se selvisi kertoo että suomalaisten ja perussuomalaisten rasismin kieltävä totuus on edelleen vahvempi.
Ovatko kaikki ristiriidat haitallisia?
Eivät ole. Nostin aiemmin esimerkkinä sopimuksen tai leikin esimerkkeinä missä pienen mittakaavan ero sosiaalisen todellisuuden ja todellisen todellisuuden välillä eivät ole haitallisia. Lasten leikissä missä toinen on poliisi ja toinen roisto ei ole mitään haittaa tai kärsijöitä. Samoin vaikkapa raha on hyödyllinen ns. intersubjektiivinen käsite ja sopimus ihmisten välillä. Myös usko vaikkapa Jeesuksen filosofiaan voi olla hyödyllinen ja hyvä asia, riippumatta oliko Jeesusta historiassa todellisuudessa olemassa ainakaan siinä muodossa mitä hänet nykyisin uskontojen sisällä esitetään.
Myös asia kuten jakamaton ja yhdenvertainen ihmisarvo on nimenomaan hyödyllinen ihmisten välinen sopimus, sillä vaikka mitään luonnonlaeista sitä ei voikaan johtaa, on se nimenomaan ihmiskuntaa kokonaisuutena hyödyttävä.
Koko ihmislajin voima perustuu isossa kuvassa tälläisten intersubjektiivisten asioiden olemassaoloon. Se että yhdessä uskomme johonkin asiaan voi tuottaa hyödyllisiä lopputuloksia, on kyse sitten uskosta siihen että on asioita kuten raha, valtio, jakamaton ihmisarvo, osakeyhtiö tai yksityisomistusoikeus. Mitään luonnonlaeista tai muusta todellisesta todellisuudesta ristiriidattomasti johdettavaa pakkoa tälläisten asioiden olemassaoloon ei ole vaan näiden asioiden olemassaoloa ylläpitää nimenomaan ihmisten usko ja ihmislajin kollektiivina ikäänkuin tekemä sopimus niiden olemassaolosta. Näitä sopimuksia ylläpitää lopunkädessä valtiot väkivallamonopolinsa turvin.
Haitallisia ristiriitoja syntyy nimenomaan suurten valtaepätasapainojen johdosta. Jos jollakulla ryhmällä ei ole juuri lainkaan valtaa (esimerkiksi taloudellista, poliittista ja/tai sosiaalista valtaa), tällöin he joilla on valtaa päättävät kollektiivisen ryhmän sosiaalisen todellisuuden sisällöstä omasta näkökulmastaan ja omasta edustaan käsin.
Myös yritykset käyttävät tätä valtaansa ja sosiaalista todellisuutta hyväkseen. Kun suuryritys vaikka väittää tuotteidensa olevan ympäristöystävällisiä tai hiilineutraaleita, niin normikuluttaja suhtautuu tietoon vähintäänkin epäillen. Ja syystäkin. Mutta valta asian tiimoilta on kuitenkin yrityksellä, eikä sitä voi helposti haastaa ulkopuolelta käsin. Sosiaalinen todellisuus muovautuu siis tässäkin nimenomaan sen eduksi jolla on asian suhteen valtaa, eli tässä tapauksessa tarpeeksi tietoa tuotteen valmistusprosesseista, ja tarpeeksi arvovaltaa jotta väitettä ei voi helposti haastaa julkisesti ilman painavia todisteita (joita taas ei voi saada koska valmistajalla on valta salata kyseiset asiat liikesalaisuuksiin vedoten).
Me tiedämme heidän valehtelevan.
He itse tietävät valehtelevansa.
He tietävät meidän tietävän, että he valehtelevat
ja silti he jatkavat valehtelemista.– Aleksandr Solženitsyni, venäläinen kirjailija
Voiko pienillä teoilla vaikuttaa?
Pienilläkin teoilla voi joissain tapauksissa olla iso vaikutus sosiaalisen todellisuuden muodostumiseen, mutta se vaatii että olemassaolevat jännitteet ovat jo olleet merkittäviä nykyisen sosiaalisen todellisuuden muuttumiseksi. Vaikka yritys muuttakin tuota todellisuutta tuntuu monesti hyvin vaikealta, jokainen yritys kohti parempaa sosiaalista todellisuutta vähintäänkin luo lisäjännitettä joka voi auttaa jotakuta toista laukaisemaan isomman toteutuvan muutoksen. Kyseessä on siis epälineaarinen järjestelmä.
Yksi esimerkki laukaisemisesta oli Ida Erämaan kolumni kesällä 2023, jonka seurauksena myös muu media uskalsi ottaa aktiivisen roolin perussuomalaisten rasismiin ja äärioikeistokytköksiin. Se aiheuttama iso vaikutus ei kuitenkaan ilman olemassaolevia jännitteitä ja lukuisten aktivistien ja rasisminvastaisten toimijoiden työtä olisi ollut mahdollista.
Sosiaalisen todellisuuden muokkaaminen on siis hidasta, vaikeaa ja tuntuu usein turhalta kun näkyviä tuloksia ei saa nopeasti, mutta turhaa se ei kuitenkaan ole. Sen sisällöstä käydään jatkuvasti taistelua, paitsi siihen taistoon osallistuvien ihmisten toimesta, niin myös ideoiden ja ideologioiden.
Kutsun sinut mukaan tähän kamppailuun!
Piditkö kirjoituksesta?
Oliko kirjoitus hyvin tehty, ja oliko aihe mielestäsi mielenkiintoinen?
Related Posts
Yksi tapa hahmottaa historiaa on ajatella Zeitgeistejä, ajan henkiä. Karkealla tasolla ne kuvataan yleensä seuraavanlaisesti. Perinteinen aika (ennen 1850-lukua) Maanviljelysyhteiskunta ennen teollistumista, jossa oli hyvin pysyvät rakenteet. Ihmisen arki pyöri… Lue lisää »Ajan hengestä
Yksi isoimmista poliittisista erimielisyyksistä liittyy yksilönvapauteen. Tulisiko suosia yksilön vapautta valita, vai saako vapauksia rajoittaa yhteisen hyvän nimissä ja millä kriteereillä? Esimerkiksi: Itse kallistun näissä kysymyksissä useimmiten yhteisen hyvän puolelle,… Lue lisää »Yhteiskunta ja vapaus
90-luvusta lähtien yhteiskunnallista keskustelua on voittopuolisesti dominoinut yksi asia: Mitkä ovat muutoksen/hankkeen/lakimuutoksen taloudelliset vaikutukset. Vaikkapa kaivoshankkeissa työllisyysvaikutukset, ja siis niiden tulot ihmisille ja alueelle, ovat keskiössä, sekä tietenkin tulot valtiolle.… Lue lisää »Talousajattelu on syrjäyttänyt systeemiajattelua
”Kriisi perustuukin juuri siihen, että vanha on kuolemassa, mutta uusi ei voi syntyä: tänä välikautena syntyy mitä vaihtelevimpia sairaalloisia ilmiöitä” Filosofi Antonio Gramsci, 1930 Lainauksen ranskalainen käännös ”nyt on hirviöiden… Lue lisää »Maailman tila isossa kuvassa
Tieteen suhde todellisuuteen on mielenkiintoinen: kovat tieteet eivät etene suostuttelemalla, ja kovien tieteiden kieli on matematiikka. Sitten taas pehmeät empiiriset tieteet sotkeutuvat enemmän tai vähemmän eri tulkintojen kirjoon. Niistä ei aina ota selvää tässä moniselitteisessä maailmassa. Hyvänä esimerkkinä empiria, joka kykenee huomioimaan melko rajoittuneesti esimerkiksi kulttuurillisia tai käsitteellisiä käsityseroja. Soppa on heti valmis. Toki empiriasta saa aikaan huvittavia väittelyjä. Psykologian ystävät saa nauraa paljon.
Ilmastonmuutos on matemaattista tiedettä, siksi omaa pätevyyttä ilmastokysymyksiin tulee pohtia enemmänkin numerotajun kautta. Ilmasto tulee ottaa vakavasti: luonto on reilusti meitä ihmisiä vahvempi. Koko ihmiskunnan olemassaolo perustuu kamppailuun luonnon kanssa. Ilmastokysymyksistä keskustellessa on tärkeintä selvittää keskustelijan sen hetken motivaatio. Tappeleeko hän itsensä, yhteisönsä, aatteensa, vai minkä puolesta? Ja millä aikaperspektiivillä. Matemaatikon tuskin tarvitsee sillä tavoin tapella numeroista, mutta tulkitsijan ja tulkinnan hyödyntäjän täytyy. Maailmassa pitää olla aggressiivinen. Kaksi alistujaa on huono yhtälö. Eivät saa edes sänkypuuhiinsa tempoa. Mutta aggressiossa puhuu halut ja niiden toteutus.
Kovaa luonnontiedettä pyritään sekoittamaan aika hartaasti pehmeään psykologiaan. Kova ei silti lähtökohtaisesti ole parempaa kuin pehmeä. Tai toisinkaan päin. Kun pohditaan elämää yleensä, tarvitaan tilannekohtaista täsmällisyyttä eli tilannetajua. Kun tilannetajuun yhdistää persoonalliset hyveet, syntyy viisautta, jota harvasta löytyy. Viisauden harjoittamista soisi nähdä enemmänkin. Ei niinkään teoreettisella tasolla, mutta käytännössä: luonteenpiirteitä ja identiteettiä jalostamalla. Identiteetti muodostuu teoista, ei abstraktista ajattelusta, eli ihminen ei ole rohkea, vaikka iltapäivälehdet tai some niin julistaisikin. Rohkeuden hyve on myös naimisissa oikeamielisyyden ja kohtuullisuuden kanssa, joten se on vaativa puuhaa ja vie aikaa. Ikävä kyllä hyve nähdään tänään liian usein tyhjänä teoriana – julistuksina. Kaikki tuntuvat olevan rohkeita ja viisaita. Kuulinpa kerran jonkun jopa kyllästyneen omaan viisauteensa.
On viisautta käyttää valtaa, ja on typeryyttä jäädä uhrin asemaan. Ja uhrin aseman tiedostaminen on ensimmäinen askel kaikenlaisissa toipumisissa. Valta ei ole jotakin, joka on automaattisesti muilta pois. Maailma on luonteeltaan moniselitteinen. Ja kun filosofiaa tutkii, voi huomata, että esimerkiksi paljon puhutun rasismin konsepti on outo – tieteellisessä mielessä ei ole olemassa mitään eri rotuja, joilla olisi toisiinsa nähden ylivertaisia tai alivertaisia piirteitä. Erilaisuutta on toki olemassa. Mutta sen voi jo paljain silminkin havaita. Silti vain suomessakin esimerkiksi romanikulttuuri kohtaa suoraa rasismia.
Oudoksuttaa myös moderni tapa palvoa tahdonvoimaa. Hyveellisen ihmisen ei tarvitse käyttää tahdonvoimaansa ollakseen sosiaalinen, eikä hyveellisen tarvitse kipuilla ja käyttää tahdonvoimaansa varastaisiko tuntemattoman henkilön pöydälle unohtuneen viisikymppisen vai ei. Toisaalta naiivi luottaa liikaa toisen hyvyyteen. Jos on rahaa, valtaosa haluaa hyötyä sinusta, ja käyttää itse samaista rahan valtaa ja statusta omiin tarkoitusperiin. On siis viisautta kyseenalaistaa muiden motiivit. Viisauden rakastaminen eli filosofia perustuu kyseenalaistamiseen, mutta aika harva sitä oikeasti harrastaa porukoissa. Ihmiset istuvat lähinnä huoltoasemilla kyseenalaistamassa romanien motivaatioita, mutta on itse heti valmis viemään rikkailta vallan. Ja sitten ovat nämä ”viisaat onnellisuus-filosofit”, jotka kyllästyvät omaan viisauteensa; ja muihin. Haluavat erakoiksi.
Valtaa voi tarkastella myös vapaan tahdon kysymyksenä: mihin minulla on vapaus (positiivinen vapaus) ja mistä minä olen vapaa (negatiivinen vapaus). Siinä vallan jakoa. Suomi on monessa mielessä holhousyhteiskunta, joten positiivista vapautta ja yritteliäisyyttä rajoitetaan melko reippaasti. En kuitenkaan ole täysin liberaalin kapitalisminkaan puolella. Se olisi naiivia.
Mutta siis ihmisestä: esimerkiksi psykologisen trauman toipumisprosessissa ensin uhri tajuaa olevansa uhri, sitten vastavalkaa toipuminen, ja parhaimmassa tapauksessa löytyy jopa se identiteetti (eli ymmärrys mihin ihmisenä on oikeasti halua ja varaa – eli pos.vap.taht – mutta myös tietoisuus menneisyydestä, joka ei kuitenkaan edes pilkahda mieleen (neg.vap.taht.)