Suomen hallituspuolueet visualisoituna

Ketkä ovat pitäneet valtaa Suomessa? Tällä työkalulla saat sen nopeasti selville!

Valitse vuodet, ja kaavio näyttää montako "ministerivuotta" mikäkin puolue on ollut kyseisellä välillä hallitusvastuussa. .

Esimerkiksi jos vuonna 2016 Keskustalla on ollut 9 ministeriä, on heidän "ministerivuotensa" kyseiselle vuodelle olisi 9 ministerivuotta. Neljän vuoden hallitustaipaleen aikana niitä vastaavasti kertyisi 9 ministerille 9 * 4 = 36 ministerivuotta.

Tiedot eivät ole 100%, joitain päivien/viikkojen pikaministerivisiittejä ei ole laskettu lähinnä tekijän laiskuuden vuoksi (koodin teki käytännössä ChatGPT, mutta se ei kyllä osannut järkevästi kaivaa tietoja hallitusten tietoja json-muotoon joten se oli käsityötä).

Lisäksi osa datasta on tulkinnanvaraista, esim Vanhanen II hallituksessa "Ministeri valtioneuvoston kansliassa" on ollut jonkin aikaa kaksi Kokoomuksen ministeriä, mutta mukaan on laskettu vain yksi. En ole muutenkaan varma miten tuota positiota pitäisi tulkita, onko se oikea "ministeripesti"?

Lisäksi eri ministeripallit eivät tietenkään ole yhtä arvokkaita, mutta tässä niitä kohdellaan samanarvoisina. Esim. "Toinen valtiovarainministeri" lasketaan yhtä arvokkaaksi kuin Valtiovarainministerin pesti. Tai vaikkapa pääministerin pesti.

Eli data on viitteellistä.

Ministerivuosien jakautuminen

Valitse tarkastelujakso:

Pääministeripuolueet

Valtiovarainministeripuolueet

Hallitukset valittuna aikana

Tietoa työkalusta

Työkalun on koodannut yli 90% ChatGPT-4. Runko syntyi sitä käyttäen ja siltä täydennyksiä pyytäen n. tunnin työllä, sitten muuhun käsityöhön ja testaamiseen meni ehkä 5-10 tuntia. Isoin työ oli kasata tietokanta josta se hakee hallituspuolueet ja ministerit, sillä ChatGPT ei osannut käytännössä tehdä sitä.

Kirjoitin siis json-tiedoston käsin ja en jaksanut sitä nyt tehdä kauemmas kuin vuoteen 1987. Ja se lähes varmasti sisältää typoja ja muita virheitä. Data on siis viitteellistä.

Jos joku haluaa korjata tai täydentää jsonia myöhempään kuin vuoteen 1987, minuun voi olla yhteydessä Twitterissä tai sähköpostilla.

Tekijä kielimalli/tekoäly ChatGPT 4.0 ja Jarkko Lauspalo. Lähdekoodia ja hallitus-jsonia saa hyödyntää ja jatkokehittää vapaasti (sikäli kuin minulla on oikeutta oikeuksista luopua, en tiedä omistaako OpenAI jotain oikeuksia lopputulokseen kun sitä käytin tekemiseen), hyvien tapojen nimissä toki toivon että jos niin tehdään sen alkuperä mainitaan jotenkin.


Terveisin, Jarkko Lauspalo
18.05.2023