Oletko koskaan turhautunut siihen kuinka politiikot eivät lähes koskaan suoraan vastaa heille esitettyihin kysymyksiin? Sen sijaan he alkavat puhua heille mieluisista asioista ja näkökulmista, jotka hädintuskin edes liittyvät esitettyyn kysymykseen.

Perussuomalaiset poliitikot kääntävät lähes kaikki kysymykset maahanmuuttoon, tai vähintäänkin poliittisten vastustajiensa mollaamiseen. Kokoomuslaiset taas yleensä tarkastelevat maailmaa talouskysymyksien kautta, ja helposti kääntävät keskustelua julkiseen velkaantumiseen ja siihen kuinka ”rahaa ei ole”.

Entä oletko miettinyt miksi erilaisia poliittisia aatteita on olemassa, tai miten ne ovat syntyneet? Miksi täsmälleen sama asia näyttää aivan erilaiselta kokoomuslaisen mitä vasemmistoliittolaisen silmin?

Kaiken tämän keskiössä on kehystäminen (”framing”, ”freimaus”) ja niistä johdetut narratiivit. Ne ovat kaikkien menestyvien poliittisten liikkeiden ja poliitikkojen keskeisimmät työkalut.

Aloitetaan kehystämisestä, mitä se siis on?

Kehystäminen on näkökulman ottamista

Tarkastellaan ensin kehystämisen mekanismia visuaalisen esimerkin kautta. Tässä on Albert Edelfeltin maalaus Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa.

Edelfelt on tietenkin itse jo rajannut ja ”kehystänyt” tämän valitessaan maalauksensa kohteen. Kehystäminen ja rajaaminen onkin taiteilijoille, kirjoittajille ja valokuvaajille aivan arkipäivää ja perusasioita. Jos Edelfelt olisi kääntynyt katsettaan 90-astetta vasemmalle ja tehnyt maalauksen sieltä avautuvasta näkymästä, maalaus ei olisi enää lainkaan jumalanpalveluksesta vaan kenties jossain idyllisessä suomalaisesta metsämaisemasta.

Vaikka kehystys on tällä hetkellä jo tehty jumalanpalvelukseen ja sen osallistujiin, voimme kuitenkin kehystää tätä vielä lisää.

Nyt olemme ottaneet huomion kohteeksi tämän yhden osallistujan. Nyt kun huomio on nimenomaan hänessä, maalaukselle tulee erilainen sävy. Hän selvästi osoittaa tunnereaktiota, ja huomio kiinnittyy uskonnon ja tunteiden väliseen yhteyteen.

Tehdään vielä toinen kehystys.

Nyt kehystys on tehty paikalla olevaan väkijoukkoon. Huomio on nyt kiinnittynyt enemmän uskonnon yhteisölliseen puoleen, miten se tuo eri-ikäisiä ja eri taustoista olevia ihmisiä yhteen, samaan tilaan, ja myös saman uskomus- ja arvojärjestelmän piiriin. Näkökulma samasta kokonaisuudesta muuttuu siis aivan toisenlaiseksi kuin edellisessä kehystyksessä.

Ja tämä sama kehystämisen mekanismi toimii siis puheessa ja abstraktissa ajattelussa ylipäätään. Kehystämällä voimme ottaa jokin tietyn näkökulman monimutkaiseen kokonaisuuteen, ja sanoa että tämä on tästä kokonaisuudesta se merkityksellinen asia. Erilaisilla kehystyksillä saadaan siis aikaiseksi radikaalisti erilaisia tulkintoja ja näkemyksiä samasta asiasta.

Yleisin esimerkki missä kehystämistä näkee käytännössä on poliitikkojen haastatteluissa. Poliitikot lähes poikkeuksetta vastaavat esitettyihin kysymyksiin politiikon itse valitseman näkökulman kautta, näkökulman joka imartelee poliitikon pyrkimyksiä. Poliitikko siis ottaa kehystämisellä itselleen mieluisen näkökulman käsillä olevaan aiheeseen, ja ottaa sen vastauksensa lähtökohdaksi.

En voi ylikorostaa miten tärkeää kehystäminen on politiikassa. Mutta menestyksekäs poliittinen viestintä tarvitsee kehystystä tukemaan myös narratiiveja. Eli, mitä ovat narratiivit?

Narratiivi on tarina, tavallaan

Narratiivi usein suomennetaan tarinaksi, mutta se on hieman eri asia – etenkin politiikassa. Narratiivi ei ole vain yksittäinen tarina, vaan ikäänkuin tapa jäsentää monien tarinoiden syy–seuraussuhteita ja merkityksiä.

Edellä oleva kuvaus on niin tekninen että hädintuskin itsekään sitä ymmärrän. Avataan siis asiaa esimerkkien kautta.

Edelfeltin maalauksen inspiroima tarina voisi olla vaikka siitä kuinka 1881 Hildan aviomies kuoli polioon, ja hän oli surun murtama. Hän ei ennen ollut erityisen uskonnollinen. Hilda kuitenkin osallistui äitinsä suostuttelemana jumalanpalvelukseen, ja huomasi saavansa suruunsa suurta lohtua uskonnon sanomasta.

Narratiivi taas voisi olla se kuinka uskonto antaa sureville ihmisille lohtua.

Yhteenvetona käyttäen esimerkkinä aihemmin tehtyä kehystystä.

• Kehystys = Uskonnosta keskusteltaessa huomio kiinnitetään sen positiivisiin vaikutuksiin yksilöille.
• Narratiivi = Uskonto auttaa ihmisiä surun keskellä.
• Tarina = Hildan aviomies kuoli polioon, mutta hän sai suruunsa suurta lohtua uskonnosta.

Poliitiikassa kehystys ja narratiivit ovat menestyksen kannalta aivan oleellisen tärkeitä. Ne eivät liity vain viestintään, vaan myös aivan ratkaisevasti myös koko poliittisen liikkeen ideologiaan, identiteettiin ja järjestäytymiseen. Kehystykset ja niiden tuottamat näkökulmat ovat kaiken keskiössä.

Tarkastellaan seuraavaksi esimerkkiä miten kehystykset ja narratiivit näkyvät poliitikoiden esiintymisessä.

Esimerkki: Petteri Orpo ja veronalennukset

Petteri Orpo on vakuuttava esiintyjä. Hän osaa ottaa haltuun vaikeitakin kysymyksiä, kääntäen ne tukemaan Kokoomuksen narratiiveja. Mielestäni yksi retorisesti vakuuttavimpia esiintyjiä tämänhetkisessä politiikassa. Tarkastellaan siis tarkemmin Orpon käyttämiä kehystyksiä ja narratiiveja.

Esimerkkinä on esiintyminen Ykkösaamun lähetyksessä 13.09.2025. Video on 35 sekuntia pitkä.

Haastattelija esittää selkeän kysymyksen, miksi veroja ja verotuloja alennetaan kun julkinen sektori on jo valmiiksi alijäämäinen?

Orpo vastaa käyttäen niitä kehystyksiä ja narratiiveja jotka ovat Kokoomuksen ideologian ytimessä. Vastaus kehystetään yksityiseen tuotantoon ja kannustimiin. Lisäksi verotuksen haitallisuuteen. Sen kehystyksen sisällä käytetään kolmea erittäin yleistä Kokoomuksen toistamaa narratiivia:

1. Yksityinen sektori luo hyvinvoinnin – ”Hyvinvointi rakentuu vain suomalaiseen työntekoon ja yrittäjyyteen”
2. Julkinen sektori ei luo hyvinvointia – ”Sitä (hyvinvointia) ei voi rakentaa velalla tai veronkorotuksilla”
3. Verotus estää hyvinvoinnin syntymistä – ”Jos me verotamme vähemmän sitä, mistä se hyvä syntyy. Eli työtä ja yrittämistä, niin meille syntyy enemmän työtä ja yrittämistä.”

Orpon vastaus on täydellinen esimerkki onnistuneesta kehystämisestä ja narratiivien käyttämisestä. Orpo käänsi vaikean lähtöasetelman täysin hänen edukseen. Hän toisti ja täten vahvisti kuulijoille juuri niitä Kokoomuksen ideologisessa ytimessä olevia kehystyksiä ja narratiiveja. Vaikeasta kysymyksestä ja tilanteesta tulikin tässä mielessä ”poliittinen voitto”.

Lyhensin Orpon vastausta, mutta koko hänen esiintymisensä oli erittäin onnistunutta Kokoomuksen agendaa tukevien kehystämisen ja narratiivien käyttöä. Uskon myös että Orpon argumentit eivät olleet vain jotain taktista pelaamista, sillä luulen Orpon aivan aidosti uskovan niihin näkökulmiin ja narratiiveihin joita hän tässä esittää.

Tämä on myös hyvä muistaa: hyvät kehystykset ja narratiivit eivät ole vain mitään päälle liimattua markkinointipuhetta. Sensijaan ne onnistuvat tiivistämään ymmärrettävästi asioita joihin puhuja aivan aidosti uskoo ja miten hän itse näkee maailman.

Osalle puolueista helppoa, osalle vaikeaa

Joillekin puolueista kehystykset ja narratiivit tulevat historian perintönä puolueen ideologisesta ytimestä hyvin luonnollisella ja aika ilmiselvälläkin tavalla. Kokoomus on tälläinen, sen aattellinen ydin kehystää itsessään ajattelun esimerkiksi verotuksen haitallisiin vaikutuksiin. Tämä tekee näiden kehystyksien ja narratiivien käytöstä helppoa Kokoomukselle. Erityisesti sillä Kokoomuksen kehystystä tukee tietynlainen ”uusliberaali ajan henki”, ja esimerkiksi elinkeinoelämän etujärjestöt.

Vasemmistoliitollakin kehystys yhteiskuntaan on selkeä, mutta toisinkuin Kokoomuksella se ei ole ajan hengen mukainen. Tässä suhteessa puolue joutuu paljon Kokoomusta tarkemmin harkitsemaan käyttämiään narratiiveja kannatuksen saamiseksi.

Keskusta taas on puolue jonka täytyy aivan erityisesti jatkuvasti miettiä käyttämiään kehystyksiä ja narratiivejaan. Puoluen ydin on aluepolitiikassa, mutta Keskusta kuitenkin ymmärtää että aluepolitiikka ei itsessään kykene tuottamaan merkittävää kannatuspohjaa. Syrjäseuduilla yksinkertaisesti ei enää asu tarpeeksi ihmisiä jotta tämä taktiikka toimisi. Tästä syystä Keskustan kärkiteemat ja narratiivit vaihtuvat paljon herkemmin mitä vaikkapa Kokoomuksen. Myös kannatuskin vaihtelee paljon voimakkaammin: Jos puolueen valitsemat kehystykset ja narratiivit epäonnistuvat, se näkyy nopeasti romahtavana kannatuksena ja tyytymättömättömyytenä puolueen sisällä.

Samanlainen ongelma on Vihreillä. Puolueen ideologinen ydin tai historian perintö ei tuota itsessään selkeää kehystystä kaikkiin politiikan käsittelemiin kysymyksiin. Pääasiallinen kehystys on ympäristöasiat, mutta se ei itsessään ole riittävä tavoittelemaan 20% kannatusta. Vihreiden kuten Keskustankin työ teemojen, kehystyksien ja narratiivien työstössä, valinnassa ja käyttöönotossa on siis aivan ensisijaisen tärkeää. Eritoten akuutti tarve on selkeälle ja ymmärrettävälle näkökulmalle taloudesta. Vihreät eivät pysty uskottavasti esittämään mitään ympäristötoimia jos kaiken voi tyrmätä epärealistiseksi haihatteluksi kysymällä ”mistä rahat?”.

Oma näkemys on että Keskusta on ollut kehystyksien ja narratiivien valinnassa ja käytössä Vihreitä taitavampi joka on näkynyt parempana kannatuksena. Vaikkakin Keskustalla on myös paljon myös historian tuomaa etulyöntiasemaa joka Vihreiltä nuorena puolueena puuttuu.

Ei vain viestintää

Kehystyksien/narratiivien käyttäminen ja niiden työstäminen ei ole vain viestintää, vaan olennainen osa ajattelua ja sen kehittämistä. Ne myös tukevat ryhmäidentiteettien luomista. Kun harkitsee eri kehystyksiä ja narratiiveja johonkin teemaan, tällöin tulee väkisinkin pohtineeksi kysymystä: ”Mikä tässä aiheessa on oleellista?” ja ”Mikä on meitä puhutteleva näkökulma tähän aiheeseen?”. Tällöin mukaan tulee myös ryhmän yhteiset halut ja käsitykset siitä mikä on merkityksellistä.

Esimerkiksi kun puhutaan ihmisarvosta, yksi tapa kehystää ihmisen arvo on keskittyä henkilön yhteiskunnalle tuottamaan taloudelliseen hyötyyn. Tästä näkökulmasta ihmiset eivät olisi samanarvoisia. Se taas johtaa helposti narratiiviin kuinka taloudellisesti tuottamattomat ihmiset ovat yhteiskunnalle pelkkä taloudellinen taakka joiden tarpeista ei kannata välittää. Tai äärimmäiseen lopputulokseen vietynä hankkiutua eroon. Tämä näkökulma on autoritaarinen näkemys ihmisarvosta, ja tarpeeksi yleistyvänä näkemyksenä johtaa autoritaariseen yhteiskuntaan. Tälläisiä ovat vaikkapa Venäjä, Kiina tai Iran.

Toisenlainen kehystys olisi keskittyä ihmisen sisäiseen kokemukseen. Vaikkapa henkilön kokemuksiin rakkaudesta, onnesta, surusta ja kärsimyksestä. Tästä kehystyksestä käsin narratiivi muodostuu kuin luonnostaan ajatukseen ihmisten välisestä tasa-arvosta. Miksi jonkun kokema kärsimys olisi vähemmän merkittävää kuin jonkun toisen? Köyhän kokema kärsimys on aivan samanlaista kuin rikkaankin. Tämä näkökulma ihmisarvoon on arvoliberaali näkökulma, jonka ilmentymä on liberaali demokratia jollaisessa me Suomessa elämme. Ja se on käytännössä päinvastainen autoritaariselle valtiolle.

Kehystyksillä ja narratiivien käytöllä ja työstöllä voidaan siis muodostaa kokonaisia maailmankatsomuksia, missä tietyn ihmisryhmän halut ja tunteet voidaan uuttaa ymmärrettäviksi ja yhteisesti jaetuksi näkemykseksi käsiteltävään aiheeseen.

Tästä syystä suosittelen kehystyksien ja narratiivien tietoista työstämistä aivan erityisesti puolueille joilla ne eivät ole aatteellisena perintönä tulleet jo historiasta. Ne kehittävät ryhmäidentiteettiä ja auttaa suuntaamaan toimintaa yhdensuuntaiseksi. Toki se myös helpottaa sitä viestintääkin ja täten näkökulmien, ajatusten ja ideoiden leviämistä myös uusiin kannattajiin.

Kuinka viedä käytäntöön?

Jaan käyttämisen kahteen eri tasoon:

1. Kehystyksien/narratiivien työstämiseen ja valintaan
2. Niiden viemisen käytäntöön

Käsittelen molemmat kohdat erikseen. Tarkastelen näitä erityisesti Vihreiden näkökulmasta.

Kehystyksien ja narratiivien valitseminen

Vihreillä on mielestäni erittäin laadukkaita ja perusteellisia poliittisia ohjelmia, esimerkkinä vaikkapa elinkeinopoliittinen ohjelma. Laadukkaat ohjelmat olivat syy miksi alunperin liityin juuri Vihreisiin, sillä vertailin useiden puolueiden ohjelmia ja pidin eniten näkemästäni juuri Vihreissä. Toisaalta kun ohjelmia on paljon ja ne ovat perusteellisia, ongelmaksi tulee:

1. Moniko Vihreistä on lukenut kaikki ohjelmat
2. Mitkä asiat kullekin ehdokkaalle on jäänyt ohjelmista päällimmäisenä mieleen

Elinkeinopolitiinen ohjelma on 32 sivua pitkä, ja tekstiä alusta loppuun. Ohjelmassa ei suoraan eritellä tiiviitä ja vetäviä narratiiveja käytettäväksi. Epäilemättä ohjelmalla on kehystys elinkeinopolitiikaksi, ja ohjelmasta on varmasti löydettävissä myös niitä vetäviä narratiivejakin. Ongelmaksi vain tulee, että jos ohjelma itsessään ei näitä itse kerro suoraan, niin narratiivien muodostaminen jää jokaisen Vihreän omalle vastuulle. Tämä myös johtaa erilaisiin tulkintoihin ja viestintään. Ja tämä siis jos ehdokas on alunperinkään edes lukenut ohjelmaa kokonaisuudessaan, ja pohtinut sen pohjalta kehystyksiä ja narratiiveja.

Ohjelmasta voi tulla selkeämpi, jos ohjelmatyöryhmä tiivistäisi heti ohjelman alkuun:

• Vähintään kolme ohjelman viestiä tiivistävää narratiivia
• Yhden ohjelman tukeman kehystyksen käsiteltävään aiheeseen, jos sellainen selkeästi löydettävissä

Nämä tiivistävät ohjelman hengen ja päähavainnot kiireisellekin lukijalle. Laadukas ohjelmatyö voisi tuottaa myös laadukkaita narratiiveja. Ja kun narratiivit on mietitty porukalla sen sijaan että jokainen lukija pohtii niitä itse, on helpompi saada näitä narratiiveja myös läpi julkiseen keskusteluun viestin yhtenäistyessä.

Kehystyksien ja narratiivien valinnassa täytyy erityisesti kiinnittää huomiota erottuvuuteen muista puolueista. Tarkoitan tällä että vaikkapa kuvitteellinen esimerkki ”Suomi nousuun talouskasvulla” ei olisi lainkaan erottuva – Kaikki puolueet tavoittelevat talouskasvua. Sen sijaan vaikkapa ”Ansiotulojen ja pääomatulojen verotus tasapuoliseksi” on erottuva narratiivi.

Narratiivien myös pitäisi onnistua kanavoimaan haluja ja tunteita. En tarkoita tällä että faktapohjaisuudesta pitäisi tinkiä, mutta tässä joutuu miettimään myös vetovoimaa ensisijaisesti työryhmälle itselleen. Toki kannattaa hieman harkita myös vetovoimaa muille vihreille ja potentiaalisille äänestäjillekin.

Täytyy siis miettiä erityisesti kahta näkökulmaa:

1. Erottuuko kehystys/narratiivi muiden puolueiden viestistä?
2. Onnistuuko kehystys/narratiivi herättämään/kanavoimaan haluja ja tunteita

Esimerkiksi nyt on käynnissä veropoliittisen ohjelman tekeminen. Työryhmä voisi esimerkiksi päätyä vaikkapa seuraaviin valintoihin:

• Kehystys: Verotuksen kohdentuminen ja tehokkuus
• Narratiivi 1: Ei veroteta nykyistä enempää, mutta verotetaan fiksummin
• Narratiivi 2: Käytetään järkeä verotusta uudistaessa eikä lobbareita
• Narratiivi 3: Verotetaan työntekoa vähemmän
• Narratiivi 4: Verotus on nykymuodossaan tehoton luomaan kasvua (ratkaisu => Vihreä verouudistus)

Tämäntyyliset tiivistykset voivat herättää innostusta kuulijassa. Ainakin itseäni sytyttää ajatus siitä että verotuksen kohdentuminen perustuisi enemmän järkeen kuin suurlobbareiden mielipiteisiin 😁 Tai että työnteon verotusta voitaisiin alentaa, kun samat verot kerättäisiin ennemmin kohteista missä verotuksen haitalliset vaikutukset olisivat työnteon verotusta pienempiä.

Jos veropoliittinen ohjelma sisältäisi tämäntyylisen pohdinnan heti ohjelman aluksi, jokaisella lukijalla olisi heti ohjelman ensimmäiset sivut lukemalla käsitys siitä mikä on Vihreiden veropoliittinen linjan suuri kuva. Ja tämä auttaa sitten ehdokkaita ja aktiiveja toistamaan näitä narratiiveja turuilla ja toreilla, ja isommissakin esiintymissä kuten vaalitenteissä.

Tämä toimintamalli on siis paitsi viestintää, niin myös tapa löytää ja päättää mikä tarkalleen on Vihreille merkityksellistä ja tärkeää veropolitiikassa, tai mikä ikinä siis onkaan ohjelman aihepiiri. Täten kehystykset/narratiivit eivät ole vain ”markkinointitoimiston päälleliimattua viestintää”, vaan tapa muodostaa puolueen isoja linjoja, joka sitten valuu sinne viestintään ja puolueen vaalimenestykseksi.

Käytön perusperiaatteet

Perusperiaate 1: Toisto

Viestinnässä olennaista kehystyksien ja narratiivien käytössä on viestin ja näkökulman yhtenäisyys, ja sen toisto, toisto ja toisto. Yhtenäisen näkemyksen mukaista viestintää usealta rintamalta, jotka kehystävät ulostulot tukemaan puoleen päänarratiiveja. Kyse tässä ei ole vain että vain satunnaisesti politiikkaa seuraavat äänestäjät ymmärtävät näin varmemmin miten puolue tarkalleen ajaa. Vaan kyse on myös siitä että mitä useammin ihminen kuulee jonkin väitteen, näkemyksen tai narratiivin, sitä helpompi sitä on pitää totena ja salonkikelpoisena näkemyksenä. ”Kaipa siinä on jotain perää, kun siitä niin paljon puhutaan”

Perusperiaate 2: Älä toista ”vastapuolen” narratiiveja

Samaten aatteiden ja puolueidenkin välisessä kamppailussa on tärkeää olla toistamatta kilpailevien näkemyksien narratiiveja. SDP:n ei kannata koskaan toistaa termiä ”hallitsematon velkaantuminen”, koska sen toistaminen vahvistaa näkökulmaa joka nostaa julkisen velkaantumisen kaiken keskiöön. Lisäksi se muistuttaa Kokoomuksen oppositiokritiikistä Marinin hallitusta kohtaan. Eli se toistaa ja vahvistaa Kokoomuksen narratiivia.

Samaten Vihreiden ei kannata käyttää termejä kuten ”väestönvaihto” tai ”islamisaatio” ja niin edelleen, sillä pelkkä näiden termien toisto vahvistaa Perussuomalaisten narratiiveja ja heidän näkökulmaansa maahanmuuttokysymyksiin. Kannattaa ennemmin viestiä omista kehystyksestä ja narratiiveista käsin, puhua vaikkapa työperäisen maahanmuuton hyödyllisyydestä, kuinka se on win-win, kuinka he tuottavat maahamme hyvinvointia ja niin edelleen.

Tämä ei toki tarkoita etteikö Vihreät saisi tai etteikö kannattaisi puhua myös maahanmuuton haasteista. Mutta sekin kannattaa tehdä tavalla missä ei tulla vahingossa toistaneeksi narratiiveja jotka leimaavat maahanmuuton kokonaisuudessaan joksikin eksistentiaaliksi uhaksi suomalaisuudelle.

Ja tiedän toki, tämä kirjoitukseni juurikin toistaa Perussuomalaisia ja Kokoomuslaisia narratiiveja ja täten omalla tavallaan on niitä vahvistamassa. Teen tämän opetustarkoituksessa, sillä nämä esimerkit ovat niin selkeitä. Valitettavasti sen hintana on tiettyjen narratiivien toistaminen joihin itse en usko, ja joita itseasiassa vastustan aika jyrkästikin.

Tähtää innostamiseen

Lopuksi vielä yksi ajatus kehystyksien ja narratiivien valintaan: niiden ei tarvitse miellyttää kaikkia, mutta niiden pitäisi sytyttää omaa kohderyhmää.

On tärkeää saada herätettyä ihmisten haluja ja tunteita, sillä se lopulta muuttuu poliittisen liikkeen ajavaksi voimaksi. Kannatukseksi ja muuksikin osallistumiseksi. Mutta tätä ei voi koskaan tehdä niin että niistä ajatuksista innostuisi kaikki äänestäjät, tai edes suurin osa. Perussuomalaiset tai Kokoomuskaan eivät ole menestyneitä puolueita koska niin moni ajattelee kyseisistä niistä kädenlämpöisesti, vaan koska tarpeeksi moni ajattelee heistä niin myönteisesti.

Me vihreät haluamme koota arvoliberaalit, joille tärkeää on tärkeää sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ekologiset näkökulmat. Me emme koskaan voi voittaa 50% äänistä varmistamalla että politiikamme ja viestintämme on kaikille kädenlämpöistä, mutta voimme voittaa 20% sydämet ja äänet jos puhumme rohkeasti niistä asioista jotka sytyttävät meidät itsemmekin. Se 20% kannatus on mahdollista saavuttaa heistä jotka näkevät maailman jo nyt tarpeeksi samalla tavalla kuin me. Meidän on kuitenkin onnistuttava innostamaan ja sytyttämään tämä porukka, jotta voimme onnistua.

Yhteenveto

Kehystäminen ja narratiivit ovat aivan politiikan kovassa ytimessä. Jos minun pitäisi sanoa mikä on puolueen menestyksen kannalta kaikkein tärkein asia, sanoisin että se on juurikin puolueen kehystykset ja narratiivit sekä niiden käyttö. Niiden tulee heijastella puolueen jäsenistön ajatuksia, insipiraatioita, haluja ja vallitsevia arvoja. Tämän lisäksi puolueen ja poliitikkojen viestinnän tulee onnistua kiehtomaan ja herättämään niitä haluja myös äänestäjässä. Ja juuri näiden asioiden yhteentuomiseksi kehystykset ja narratiivit ovat se työkalu.

Erityisen tärkeää näiden työstäminen on puolueille joille ne eivät ole muodostuneet selkeänä puolueen omasta taustaideologiasta, tai puolueen pitkästä historiasta. Tämä kirjoitus on suunnattu erityisesti Vihreille, joilla näen olleen suuria ongelmia hallita narratiiveja joita liitetään Vihreisiin.

Toivottavasti tästä kirjoituksesta on Vihreille ja vasemmistolle siinä työssä apua, tai ainakin että se herättäisi ajatuksia. Tämä on keskustelunavaus, ja toivon että keskustelu jatkuu tästä.

p.s. Kirjoituksen pointteja olisi hyvä miettiä myös vasemmistonpuolueiden. Mediatilaa on hallinnut jo pitkään aivan erityisesti Perussuomalaisten ja Kokoomuksen narratiivit. Yhä enemmän näyttää että julkisuudessa ei muusta puhutakaan kuin Perussuomalaisten maahanmuuttonäkökulmista, ja Kokoomuksen leikkaussuunnitelmista. Koska viimeksi A-Studion puheenaiheeksi on noussut jokin vasemmiston itsensä nostama ja ajama narratiivi?

p.p.s. Olen itse tosi huono mainostamaan ja jakamaan kirjoituksiani eri alustoilla, joten jos kirjoitus oli mielestäsi fiksu ja puhutteleva, voit auttaa minua jakamalla tekstiä. Kiitos!

Lue myös

• Peruste – Miksi vasemmiston viesti ei mene perille?

Muutamat kiitokset

Haluan kiittää kirjoituksen työstön aikana rohkaisevia ja hyödyllisiä kommentteja antaneita Lauri Nevanperää ja Lauri Snellmania.

Tilaa ilmoitus uusista kirjoituksista sähköpostiisi

En käytä sähköpostiasi muihin kuin ilmoituksiin. Voit poistua listalta koska tahansa.

Sähköposti*