Tietoa minusta

Moi! Olen Jarkko Lauspalo, Lapista lähtöisin oleva ohjelmistosuunnittelija. Minuun voi ottaa sähköpostilla yhteyttä osoitteeseen jarkko ät lauspalo piste com.

Asun tällä hetkellä Oulussa, ja miellän edelleen itseni enemmän maalaiseksi kuin kaupunkilaiseksi. Olen luonteeltani ihmettelijä ja generalisti, eli monenlaiset asiat kiinnostavat. Kirjoitan blogiini sitten asioita monipuolisesti sitä mukaan kuin mielenkiintoisia asioita eteen tulee.

Tällä hetkellä ihmetystä ovat aiheuttaneet erityisesti yhteiskunnan järjestäytyminen. Miksi monet asiat politiikasta kulutuskäyttäytymiseen toimivat niin hassusti kuin ne toimivat? Joten se on ilmennyt viimeisten vuosien aikana runsaana kirjoitteluna asian tiimoilta.

Henkilökuva horisontti taustalla esimerkkinä paikan valokuvauksellisuudesta, kuva on paljon editoitu ns. vintage tyyliiin
Riisitunturilla 2020

Toivottavasti pidät blogistani. Jätä ihmeessä kommentteja ajatuksia herättäviin kirjoituksiin 🙂

Sivustolla ei käytetä mitään ulkopuolisia evästeitä, eikä käyttäjistä kerätä mitään ylimääräistä tietoa (käyttämäni Suomessa palvelimiaan pitävä hostingpalveluntarjoaja kirjaa vieralijoista ip-osoitteen sekä käytetyn selaimen), eikä mitään tietoja kävijöistä jaeta sivuston ulkopuolisille tahoille.

Olen Plan Internationalin sekä Finnwatchin kuukausilahjoittaja, ja suosittelen kaikille tukemaan pienellä osuudella omista tuloista tahoja jotka edustavat arvojasi sekä edistävän mielestäsi maailman muuttumista paremmaksi.

Blogini oli nimellä ”Jarkon oma blogi” 13.05.2023 saakka, jolloin muutin sen yksinkertaisemmaksi nimelle ”Jarkko Lauspalon blogi”.