Leikkaus ei ole visio, ja muita huomioita velkapaniikista

Maatalon isäntä oli pitkään yrittänyt opettaa työhevostaan tulemaan toimeen yhä vähemmällä ruokamäärällä. Mutta juuri kun isäntä iloitsi hevosen vihdoin oppineen työskentelemään syömättä, hevonen yllättäen kuoli.

Tämä tarina tulee yhä useammin mieleen kun seuraan Suomen finanssipoliittista keskustelua, ja jo pitkään jatkunutta julkisen talouden sopeuttamista.

Viime viikkoina tapahtunutta:

• Sitra ehdottaa korkeakouluihin lukukausimaksuja, koska julkinen velkaantuminen.
• Hallitus ilmoitti nostavansa sosiaalipalveluiden asiakasmaksuja, koska julkinen velkaantuminen.
• VM:n budjettipäällikkö esitti vanhusten hoivavastuun siirtämistä nykyistä enemmän julkiselta sektorilta yksilöiden vastuulle, koska julkinen velkaantuminen.
• Ekonomistit esittivät tulevista ja nykyistä eläkkeistä leikkaamista, koska julkinen velkaantuminen.
• VM:n edustaja poseerasi maan suurimmassa sanomalehdessä moottorisahan, saksien ja juustohöylän kanssa otsikolla ”Millä leikataan?”. Koska julkinen velkaantuminen.

Suomen yhteiskunnan suuntaa määrittää tällä hetkellä ennenkaikkea velkapaniikki. Ehdotuksia ja toimenpiteitä roiskitaan kevyin perusteluin höttöisen analyysin pohjalta: ”rahaa ei ole, ja velaksi eläminen täytyy lopettaa”. Kierrokset ovat nousseet niin korkeiksi, että ilmiö alkaa saamaan jo joukkohysterian piirteitä.

Erityisen pettynyt olen Sitran raporttiin, joka sisältää seuraavan päättelyketjun:

1. Suomen tulisi panostaa koulutukseen nykyistä enemmän
2. Julkinen sektori ei voi panostaa koulutukseen, koska rahaa ei ole ja pitää sopeuttaa
3. Tästä syystä korkeakoulutukseen tulee ottaa käyttöön lukukausimaksut

Raportti ei käsittele neutraalisti kysymystä ovatko lukukausimaksut hyvä vai huono asia verrattuna koulutuksen säilyttämiseen maksuttomana, vaan maksujen käyttöönotto esitetään käytännön välttämättömyytenä koulutuspanostuksille. Tämä on malliesimerkki siitä miten velkapaniikki on estämässä järkipohjaisen analyysin. Odotin Sitralta parempaa.

Lukukausimaksuille voi mahdollisesti olla järkeviäkin perusteluja, mutta näin ohuilla argumenteilla muutokseen ei kannata ryhtyä. Ei tule olettaa politiikan olevan nykyisin niin kuohittu vaihtoehdoista, että lukukausimaksut on vain sen takia pakko ottaa käyttöön.

Katse kuitenkin on nyt niin tiukasti sidottu vain yhteen tilastoon, eli julkisen sektorin bruttovelan määrään, että se sumentaa ajattelun kokonaan isommasta kuvasta.

Sivuhuomiona ilmiö ei toki ole lainkaan uusi. Jälkikäteen viisastelu on helppoa, mutta 1866-1868 suuri nälänhätä sai Suomessa katastrofaaliset mittasuhteet osin poliitikkojen velanoton vastahankaisuuden vuoksi. Samaten Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti vastusti vielä 1938 Mannerheimin ja Cajanderin pyyntöjä velanottamiseksi, jotta Suomi olisi paremmin varautunut yllä leijuvaan sodan uhkaan.

Suomalaisen velkapelkoisuuden historiasta on hyvin kirjoittanut Tommi Uschanov kirjassaan Miksi Suomi on Suomi. Mutta se historiasta, palataan tähän päivään.

Velkaantumisen ongelmaa paisutellaan

Suomen päätöksentekoa tulee ohjata Suomen ja suomalaisten pitkäjänteinen kokonaisetu, ei vain lyhytjänteinen julkisen sektorin velan määrä. Aivan minimissään tarkastelu tulee ulottaa koko kansantalouteen, eli tarkastella julkisen sektorin lisäksi myös yksityistä sektoria. Lisääväthän useimmat ehdotetut ”säästötoimet” kuluja juurikin yksityiselle sektorille, kuten koulutuksen maksullisuus sekä hoivavastuun painopisteen siirtäminen yksilöille.

Tarkastellaan siis ensimmäiseksi velkaantumisen tasoa eri maissa.

Norjalaiset ja ruotsalaiset ovat enemmän velkaantuneita kuin suomalaiset. Suomessa on suhteellisen korkea julkisen velan määrä, mutta Norjassa ja Ruotsissa yksityinen sektori on paljon enemmän velkaantunut mitä Suomessa. Ehkä meidän velkaongelmamme ei olekaan niin paha kuin mediaa seuraamalla voisi ajatella?

Tanska on joukosta vähiten velkaantunut, ja kenties sillä on jotain tekemistä asian kanssa että sen verotus on pohjoismaista selkeästi kireintä?

Kenties Suomen julkisen sektorin rahoituksen ongelma yksinkertaisesti on se, että yritämme ylläpitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota ilman pohjoismaisen hyvinvointivaltion verotusta? Yritämme selvitä yhtä matalalla verotuksella kuin Norja, mutta ilman 1800 miljardin arvoisen öljyrahaston tuottoja.

Velkaantumista ei myöskään ole järkevää tarkastella ilman että se suhteutetaan velallisen varallisuuteen. Mietittäessä onko henkilölle miljoonan euron velka ongelma, on aivan eri asia riippuen onko henkilöllä varallisuutta nolla vai miljardi euroa. Miljardöörin ei kannata jättää kartanonsa vuotavaa kattoa korjaamatta vain koska hänellä on paljon bruttovelkaa, katto kannattaa korjata vaikka velaksi jos se on järkevämpää kuin vaikkapa tuottavien osakeomaisuuksien myyminen.

Samalla tavalla tarkasteltaessa eri maiden velkaantumisen ongelmallisuutta, kannattaa ottaa maan varallisuus huomioon. Tätä kuvataan mittaamalla nettovelkaantumista.

Suomen julkinen sektori on vähiten nettovelkaantunut EU:ssa, kun työeläkelaitokset otetaan huomioon. Suomella on toki velkaa, mutta vielä enemmän arvokkaita ja tuottavia valtionyhtiöiden omistuksia, sekä massiiviset eläkerahastot turvaamaan eläkelupauksien toteutumista.

Pelkästään eläkerahastojen arvo ylittää koko valtionvelkamme määrän. Eläkejärjestelmän hyvä rahoitusasema mahdollistaa juurikin ehdotetut sopeutustoimet eläkkeistä ilman räikeää eläkelupausten rikkomista. Eläkerahastot ja niiden ylijäämät eivät siis ole mitenkään epärelevantteja Suomen velkaantumista puntaroitaessa.

Eläkkeet kuitenkin ovat nyt velkaantumisongelmaa hahmoteltaessa epäloogisuuden huipentuma. Suomi itse oli vaatimassa EU:n velkasäännöissä työeläkerahastojen ylijäämien poistamista velkalaskelmista, joka nosti Suomen sopeutusvaadetta merkittävästi.

MIKSI NÄIN KÄVI? Muutosta EU-komissiolta pyysi Suomi itse, tarkemmin sanoen valtiovarainministeriö (VM).

VM:n mukaan eläkerahastot haluttiin pois velkalaskennasta, koska niiden mukana pitäminen antoi virheellistä kuvaa Suomen velkatason kehityksestä. Eläkevaroja voidaan käyttää vain eläkkeiden maksamiseen, ei valtion budjetin tilkitsemiseen.

– Lain mukaan sitä ylijäämää, mitä työeläkelaitokset tuottavat, ei saa käyttää muiden menojen rahoitukseen, VM:n finanssineuvos Seppo Orjasniemi toteaa.

Yle – Jo kolmas muutos on heikentämässä kuvaa Suomen velkaantuneisuudesta ilman että todellinen velka muuttuu

Toisaalta yrittäjien eläkejärjestelmän alijäämä kyllä otetaan laskelmissa huomioon, sillä valtio joutuu maksamaan yrittäjien eläkkeitä jo yli 500 miljoonalla vuosittain, lisäten täten valtion velkaantumista. Olemme siis tilanteessa missä yrittäjien eläkejärjestelmän alijäämä pahentaa Suomelle määrättyä sopeuttamisen matokuuria, mutta työeläkkeiden ylijäämä ei sitä helpota.

Kysymys ei toki ole aivan yksinkertainen, ennusteteknisenä asiana tilastointimuutos saattaa olla parannus. Mutta kysymys ei ole vain tilastotekninen, vaan valitulla laskentatavalla on suuret poliittiset vaikutukset. Lopulta kyse on siitä, missä määrin työeläkejärjestelmän ylijäämän ajatellaan vähentävän Suomen velkaantumisen ongelmallisuutta. Mielestäni on selvää että se helpottaa sitä merkittävästikin.

Täten jos ylijäämät siivotaan kokonaan pois tarkastelusta, saa se tilanteemme näyttämään paljon huonommalta kuin se todellisuudessa onkaan, sitoen käsiämme kiireellisiin ja radikaaleihin toimiin. Täten se aidosti rajaa ulos esimerkiksi investointipolitiikan ja vastasyklisen suhdannepolitiikan keinoja.

Paras ratkaisu tilastoinnissa olisi mielestäni seurata nettovelkaa, mutta koska EU-seuranta ja fipo-säännöt on lukittu bruttovelkaan, niin mielestäni Suomen kannalta edullisinta olisi ollut olla vaatimatta Suomelle tätä laskentatavan kiristystä. Kannatan totta kai itsekin velkaantumisen taittamista, mutta pelkään että liian tiukoilla säännöillä teemme siitä vain tosiasiassa itsellemme vaikeampaa.

Ja kaikesta Suomessa vallitsevasta velkapelosta huolimatta, Orpon hallitus VM:n tuella päätti alentaa yhteisöveron 18% tasoon, vaikka se oli jo pohjoismaiden alhaisin. Laskennallisesti päätöksen vaikutus lisää velkaantumista todennäköisesti 0,4 – 0,8 miljardia vuodessa (riippuen ns. ”dynaamisten kasvuvaikutusten” toteutumisesta).

Jos Suomen velkaongelma on niin suuri että sen tähden pitää viedä hyvinvointialueilta vapaaehtoistyöntekijöille tarjotut kahvitkin, miten meillä on sitten varaa antaa jopa lähes miljardin veronalennus jo ennestään voittoa takoville yrityksille?

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella

Edessämme on isoja järjestelmätason muutoksia ellei suunta nyt jotenkin muutu. En osaa sanoa voiko Suomea rehellisesti enää ensi vaalikaudelle suunnitellun yli 10mrd sopeutuksen jälkeen sanoa pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Muutosta ajetaan velkapaniikkia lietsoen, mutta en enää ole varma ketkä kaikki tekevät sitä ns. ketunhäntä kainalossa todellisena tavoitteenaan hyvinvointivaltion purkaminen, ja ketkä tekevät sitä vilpittömästi ajatellen että vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Vilpittömästi uskovat eivät näytä myöskään näkevät että juuri tiukka talouskurin vaatimus on aktiivisesti estämässä realistisena pidettyjen vaihtoehtojen syntymisen.

Oli kenenkin motiivit mitä ovatkaan, mielestäni on selvää että velkapaniikki on läpäissyt tehokkaasti koko yhteiskunnan, mukaanlukien useimmat puolueet. Velkajarrusovun ulkopuolelle jäi ainoastaan vasemmistoliitto.

Pelkään että liian tiukoilla taloukurilla velkaantumisen taittamisesta tehdään tosiasiassa vain vaikeampaa. Orpon hallitus on kolmessa vuodessa velkaantunut käytännössä saman verran kuin Marinin hallitus velkaantui koko hallituskautensa aikana, vaikka Orpon hallitus ei ole kokenut ainakaan vielä yhtä suuria shokkeja mitä korona tai 2022-2023 energiakriisi olivat. Orpon suurin kriisi on ollut sen itse luoma kotimaisen kysynnän romahduttaminen, ja sen se on tehnyt juuri velkapaniikin vallassa.

Orpon puolustukseksi täytyy toki sanoa, että kysynnän heikentämisen vaikutus yllätti myös VM:n. Ongelma on siis syvempi kuin vain puoluepoliittinen, se liittyy nähdäkseni vallitseviin käsityksiin kansantalouden toiminnasta.

Toivottavasti järjen voimia kuitenkin vielä löytyy, ettei velkapaniikissa lyhytnäköisesti vain muuteta julkisia menoja yksityisiksi menoiksi huonojen perustelujen säestämänä, mistä Suomi kokonaisuutena ei välttämättä säästä euroakaan. Pahimmillaan kulut vain nousevat kun niitä tyrkätään julkiselta sektorilta kansalaisten yksin kannettavaksi. Ilmaan jää myös kysymys, että jos kansalaisilla on varaa maksaa korkeakoulutuksen lukukausimaksut tai vanhempiensa hoivan kulut omasta taskustaan, kai heillä olisi myös varaa maksaa samat maksut veroina?

Mikä on vaihtoehto?

Mitä yritän sanoa, yritänkö tilastoja ja argumentteja tarkasti valikoiden kertoa että velkaantuminen ei ole mikään ongelma? Se ei ole tarkoitukseni, haluan nimenomaan täydentää julkisuudessa esitettyä näkökulmaa sen ollessa valitettavan yksipuolinen.

Velkaantuminen on ongelma ja julkinen talous tulee tasapainottaa, mutta Suomen liikkumatila ei ole niin synkkä mitä hyvinvointivaltion rakenteiden purkamista ehdottava moottorisahan kanssa lehdessä poseeraava valtionvarainministeriön edustaja antaa ymmärtää. Suomella on edelleen halutessaan pelivaraa tehdä järkevää ja pidempijänteistä politiikkaa, myös näistä Suomen omaan jalkaan ampuvista tilastointimuutoksista huolimatta.

Eritoten Utak on tehnyt hyvää työtä tuodessaan esiin veronkorotuksien järkevyyttä suhteessa leikkauksiin, ja myös tuonut esiin valtion mahdollisuuksia sopeuttamisen negatiivisia vaikutuksia kompensoiviin kertainvestointeihin valtion omaisuutta myymällä. Ei toki ole optimaalista myydä omaisuutta joka tuottaa enemmän kuin velan korot ovat, mutta koska velkaantuminen on suljettu tiukoilla fipo-säännöillä keinovalikoiman ulkopuolelle, omaisuuden myynti voi tästä syystä olla järkevää jos tuotot käytetään järkevästi investoiden.

Isossa kuvassa olen samaa mieltä siitä, että Suomessa tarvitaan suunnanmuutosta. Mutta yhteiskunnan suunnanmäärityksen ei tule perustua saksien ja moottorisahan kanssa paniikissa heilumiseen, vaan harkittuihin, järkeviin ja yhteiskuntaa pitkälle katsoviin muutoksiin. Alla joitain näkemyksiäni joilla Suomen suuntaa voitaisiin kääntää kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Tulisi aloittaa määrätietoinen teollisuuspolitiikamme rakenteiden uudistaminen, Suomessa keskitytään liikaa auringonlaskun alojen tukemiseen. Talouden pitäisi uudistua, ei jämähtää selluun, turkistarhaukseen ja ruotsinlaivoihin.

Tulisi muuttaa politiikkatoimien kohdistaminen voittajien palkitsemisesta yrittämisen ja tekemisen mahdollistamiseen. Yhteisöveron alentaminen erityisesti on nykyisten voittajien lisäpalkitsemista. Samalla rahalla olisi voitu tehdä toimia jotka lisäävät uuden syntymistä. Suomen ongelma on juurikin uuden syntymisessä, ei siinä etteikö suuria jo läpimurtonsa tehneitä palkittaisi jo ennestään tarpeeksi. UPM ei tarvitse poliitikoilta vastikeettomia lisäpalkintoja yhteisöveron alentamisen muodossa, mutta UPM:n mahdolliset tulevat kilpailijat tarvitsevat työntöapuja jotka tekisivät metsistämme muutakin kuin sellua ja kaukolämpöä.

Politiikkatoimissa täytyy huomioida kotimarkkinoiden rooli nykyistä paremmin. Kun vapaakauppa oli vallitsevaa ja talouskasvu oli voimakasta, keskittyminen vain vientiin oli ymmärrettävä strategia. Nyt rajoja suljetaan, tulleja nostetaan, kauppasotia lietsotaan ja maailma ajautuu blokkeihin. Sisämarkkinoiden merkitys kasvaa entisestään. Kotimaisella kysynnällä ja ostovoimalla on yhä suurempi merkitys. Menestyvät kotimarkkinat tuottavat myös vientimenestyksiä – Hyvin harva uusi vientiyritys hyppää menestykseen ulkomailla olematta ensin menestys kotimarkkinoilla.

Alempien tuloluokkien asemaa täytyy parantaa. Alempien tuloluokkien lisätulot menevät kulutukseen koska heillä on tyydyttämättömiä tarpeita, mutta ylempien tuloluokkien lisätulot menevät Microsoftin ja Teslan osakkeisiin. Teslan osakkeiden lisäostot eivät kuitenkaan auta meidän yrityksiämme, jotka kertovat suurimman kasvun esteen olevan riittämätön kysyntä^[11]. Talouskasvun saavuttamiseksi tulisi keskittyä toimiin jotka parantavat juurikin alempien tuloluokkien ansaintamahdollisuuksia ja kykyä nousta pois köyhyydestä. Erityisesti pitäisi keskittyä purkamaan sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhdistämisen järjettömän korkeat marginaaliveroasteet. Tämä on myös juuri mainittua kotimarkkinoiden kysynnän vahvistamista.

Lähteet

1. Sitra – Koulutuspolitiikan korjaussarja – kuopasta uuteen nousuun
2. Yle – Hallitus leikkaa sosiaalihuollosta: Kuntouttava työtoiminta lakkaa, byrokratiaa karsitaan, asiakasmaksut nousevat
3. Yle – Mistä miljardien säästöt revitään? Kahdeksan ekonomistia sohaisee tabua ja kertoo, mitä Suomen taloudelle on tehtävä
4. Yle – Koko hyvinvointivaltion palvelulupaus pitää miettiä uusiksi, sanoo budjettipäällikkö
5. HS – Nyt pannaan Suomi kuntoon. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä haluaa rakentaa hyvinvointivaltion uusiksi.
6. IMF – Global Debt Database
7. Lauspalo.com – Suomen verotus on pohjoismaisittain matalaa
8. Yle – Jo kolmas muutos on heikentämässä kuvaa Suomen velkaantuneisuudesta ilman että todellinen velka muuttuu
9. T&Y – Pitäisikö puhua brutto- vai nettovelasta?
10. Tax Foundation – Corporate Taxes Around the World (2024)
11. Yritysten suurin kasvun este: kysynnän riittämättömyys tai epävakaus. Pk-yrittäjäbarometri – Kevät 2026 (sivu 34)

Tilaa ilmoitus uusista kirjoituksista sähköpostiisi

En käytä sähköpostiasi muihin kuin ilmoituksiin. Voit poistua listalta koska tahansa.

Sähköposti*