Mä en ole vielä perinyt yhtään mitään. Kaikki se mitä minulla on sellaista minkä eteen olen tehnyt töitä. Ja se tarkoittaa myös sitä että olen kasvanut, ehkä toisin kuin ajatellaan, ihan tavalliseen perheeseen jossa on neljä lasta. Luksusta on ollut se että mun äitini on saanut olla kotona meidän isän tehdessä ympäripyöreitä päiviä. Yritys oli pieni, siinä oli 9 ihmistä töissä. Eikä voi puhua sellaisesta arjesta, jokainen meistä lapsista teki töitä kaiken sen eteen mitä me saatiin. 50 senttiä siitä että silitti viikon pyykit, tai siitä että siivosi kotia.
Ne oli pieniä ne rahat, ja kaikki piti itse ansaita. Mä olen tottunut siihen, että kaikki mitä mä olen saavuttanut, sen eteen mä olen tehnyt töitä. Mutta on totta, että se että isäni teki paljon töitä, mun isoisäni teki paljon, niin mahdollisti sen että mä sain tulla sitten perheyhtiöön töihin.
– Anne Berner, Perjantai ohjelmassa joka esitettiin 1.4.2016, kohdasta 15:40 eteenpäin
Yllä oleva on ministeri Bernerin vastaus Pekka Vahvasen kysymykseen siitä, että kuinka kiitollinen Berner on asemasta, johon hän on osittain päässyt perimällä. Vastaus heijastelee tyypillistä asennetta melkeinpä kelle tahansa menestyneelle ihmiselle; menestyvä asema ei ole tullut sattumalta, vaan se on käytännössä vain seurausta omista toimista aseman saavuttamiseksi, ansaittu palkinto omasta kovasta työstä ja erinomaisuudesta.
Ohjelman myöhemmässä vaiheessa jopa vähäinenkin nöyryys katoaa perittyä asemaa kohtaan, kun Berner kertoo kuinka hän on antanut työtä ensin yhdeksälle, sitten kahdellekymmenelle, sitten sadalle ja nyt 140:lle ihmiselle (linkatussa Perjantai-jaksossa noin kohdassa 45:00 eteenpäin). Nyt hänen isoisänsä 1935 perustaman yrityksen ansiot ovatkin jo täysin hänen omiaan, vaikka hän siirtyi yrityksen työntekijäksi vasta 1986 (ja eteni nähtävästi täysin omilla henkilökohtaisella erinomaisuudellaan, eikä perityllä statuksella, yrityksen johtoon kolme vuotta tämän jälkeen).
Yllä kuvailemani ilmiö on mielestäni hyvin mielenkiintoinen, ja se laittaakin pohtimaan mistä se kumpuaa. Yksi yleinen selitys on ihmisen sisäisen toiminnan tyypillinen ajatusharha siitä, miten mielemme selittää vaistonvaraisesti epäonnistumiset ympäristön syyksi, mutta onnistumiset taas selitetään pääasiallisesti ansaituiksi palkinnoiksi omista ponnisteluista ja erinomaisuudesta. Lisäksi Jani Kaaro puhuu kolumnissaan niin sanotusta rahamoodista, mikä vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta:
Vohs on kokeillut tutkimusasetelmaa kaikenlaisissa tilanteissa ja osoittanut, että rahalla pohjustetut pitävät kahdenkeskisessä tilanteessa suurempaa fyysistä etäisyyttä haastattelijaan; lahjoittavat vähemmän hyväntekeväisyyteen; työskentelevät mieluummin yksin kuin ryhmässä; kestävät paremmin fyysistä kipua; ja tuntevat vähemmän kärsimystä joutuessaan ryhmän ulkopuolelle.
Vohsin mukaan raha virittää ihmismielen ainutlaatuiseen psykologiseen tilaan. Raha saa ihmiset ajattelemaan tavoitteellisesti ja rationaalisesti ja asettamaan oman etunsa yhteisen edun edelle. Kun ihmiset ovat rahamoodissa, he tuntevat vähemmän empatiaa toisia ihmisiä kohtaan ja tunne yhteenkuuluvuudesta muun ihmiskunnan kanssa heikkenee. He tuntevat olevansa omavaraisia eivätkä tunne tarvetta ottaa muita ihmisiä huomioon. Itse asiassa, muut ihmiset muuttuvat rahamoodissa olevalle häiriötekijäksi – elleivät he sitten palvele tämän omia etuja.
Tähän rahamoodiin siis kolumnin mukaan pääsee yksinkertaisesti olemassa rikas, voittamalla toistuvasti monopoli-pelissä, tai jopa ihan yksinkertaisesti näkemällä kuvia seteleistä.
Näistä kumpuava ”menestyjän harha” (termi oma keksimä, saa käyttää) on uskoakseni yksi kulmakivi sille miksi poliitikoista puhuttaessa nousee hyvin usein ajatus siitä, kuinka eliitti on vieraantunut normaalin kansan arjesta. Ja eritoten kun asioita ajattelee tästä ”menestyjän harhasta” katsottuna, yhtäkkiä tämänkin hallituksen toimet esimerkiksi ”työttömien aktivoimiseksi” vaikuttavat täysin loogisilta. Koska päättäjät itse mielestään ovat silkalla tahdonvoimalla nousseet menestyvään asemaan, niin selvästi työttömiin pitää vain istuttaa tahtotilaa olla yhtä menestyviä kuin päättäjät itse ovat.
Seurauksena sitten on sitten esimerkiksi tämän hallituksen aikaansaama työttömien aktiivisuusmalli, jonka perustason ajatus on rankaista työttömiä epäaktiivisuudesta työnhaun tai aktivointitoimien suhteen. Tämä siis sen sijaan että olisi esim. poistettu tukien aiheuttamia kannustinloukkuja. Tästä voimme varmastikin päätellä että hallituksen mielestä työttömyys ilmiönä on seurausta työttömien asenteesta, haluttomuudesta työllistyä. Mikä tietysti täältä tavallisen kansan parista katsottuna on yhtä hevonkukkua, todellisen syyn nähdäkseni ollessa esim. työllistämisen korkeissa sivukuluissa, kannustinloukuissa sekä jäykissä työmarkkinoissa (osin työmarkkinajärjestöjenkin hinnoitellessa työn minimihinnan sellaiseksi että tietty osuus ihmisistä ei voi olla niin tuottavia mitä kyseinen palkkataso vaatisi).
”Check you privilege”, eli tunnista omat etuoikeutesi, toimii hyvin tässäkin. Itsekin varmasti kuvittelen edelleen omaavani realistisen kuvan työttömyyden, opiskelijoiden ja muiden tulomarginaalin alapäässä elävien elämästä, mutta epäilemättä tämä viimeisin n. 4 vuotta jotka olen viettänyt kokopäiväisessä työelämässä on vaikuttanut hyvin paljon omiin asenteisiini. Vähintäänkin se tulee mieleen miten opiskeluaikainen minäni katsoisi hyvin halveksivasti miten ruokamenoni ovat räjähtäneet käsistä tänä aikana, esimerkiksi valmissalaatit ovat oikeasti järjettömän kalliita, mutta silti niitä tulee helppuden nimissä ostettua ajoittain työpäiville lounaaksi 😐
Jos eliitin harha ja rahamoodi ovat niin voimakkaita mitä Jani Kaaron kuvailusta voi päätellä, niin täytyy vain toivoa että tuloerot ja kansakuntamme eriarvoistuminen ei räjähdä käsistä. Muuten voinee pitää todellisena pelkona että poliittisen maailmamme realiteetit liukuvat kohti sitä tilaa missä ne ovat Yhdysvalloissa…
Piditkö kirjoituksesta?
Related Posts
Korostimme, että uusia, kestävän taloudellisen kasvun kannalta välttämättömiä innovaatioita, teknologioita ja organisaatioita vastustetaan usein, koska ne voivat horjuttaa olemassa olevaa järjestystä (jota tapahtumaa sanoimme ”poliittiseksi luovaksi tuhoksi”). Paras tapamme varmistaa,… Lue lisää »Epätasaisesti jaettu valta vaikuttaa vapaaseen tahtoommekin
Yksi isoimmista poliittisista erimielisyyksistä liittyy yksilönvapauteen. Tulisiko suosia yksilön vapautta valita, vai saako vapauksia rajoittaa yhteisen hyvän nimissä ja millä kriteereillä? Esimerkiksi: Itse kallistun näissä kysymyksissä useimmiten yhteisen hyvän puolelle,… Lue lisää »Yhteiskunta ja vapaus
Tällä hetkellä yhteiskunta on päättänyt että sunnuntaityöstä maksetaan palkkaan +100% sunnuntailisää. Mielestäni tämä on hyvä asia, sillä asialla on paitsi yksilötason vaikutuksia myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. Isoin argumenttini asian puolesta on… Lue lisää »Kannattaako sunnuntaityön tuplapalkasta säätää laissa?
90-luvusta lähtien yhteiskunnallista keskustelua on voittopuolisesti dominoinut yksi asia: Mitkä ovat muutoksen/hankkeen/lakimuutoksen taloudelliset vaikutukset. Vaikkapa kaivoshankkeissa työllisyysvaikutukset, ja siis niiden tulot ihmisille ja alueelle, ovat keskiössä, sekä tietenkin tulot valtiolle.… Lue lisää »Talousajattelu on syrjäyttänyt systeemiajattelua
Luen nyt kirjaa Huipputuloiset – Suomen rikkain promille. Olen kirjassa puolivälissä, ja voin jo sanoa että kirja on aivan erinomainen. Se antaa rikkaille puheenvuoron, ja heijastaa heidän näkemyksiään ja tuo julki heidän sisäisiä ristiriitojaan.
On varallisuutensa perijöitä jotka kokevat tarkoituksekseen lähinnä varallisuuden kasvattamisen omistamalla ja seuraavien sukupolvien kouluttamisen vastuullisiksi omistajiksi. Vastuulliset omistajat tässä kontekstissa tarkoittavat että he eivät hukkaa suvulta saatua ylisukupolvista omaisuuttaan, vaan sen sijaan kasvattavat sitä seuraaville sukupolville. Varallisuuttaan ja asemaansa he perustelevat heidän luoduilla työpaikoilla ja heidän asemaansa Suomen rakentajina. Toisaalta taasen he avoimesti myöntävät etteivät nykyään käytännössä investoi Suomeen tai edes osallistu sen tason päätöksentekoon että minne sijoitukset kohdistuvat, ja ylipäätään omistaminen ja varallisuuden kertyminen keskittyy yhä enemmän finanssimarkkinoille. Yhteydet Suomeen ovat katkenneet tai katkeamassa kun elämä on yhä enemmän lämpimmissä ja pienemmän verotuksen maissa, joten perustelut työpaikkojen luomisella tai Suomen rakentamisella tuntuvat hyvin ohuilta.
Rikkaat kuvailevat elämäntapaansa hyvin vaatimattomaksi ja keskiluokkaiseksi. He elävät kuten ketkä tahansa muutkin. Toisaalta se fakta että autona näin kertovalla on Ferrari ei riko hänen illuusiotaan, sillä hän on aina pitänyt autoista. Ja miksi ei hemmmotella itseään jos siihen on varaa? Elämää ilmiselvän luksuksen keskellä ei osata nähdä luksuksena. Ristiriidat ovat ilmeisiä ja tietyissä tapauksissa räikeitä. Selvästi on nähtävissa vieraantumista alempien tulotasossa elävien ongelmista ja realiteeteista on hämärtynyt, mikä tietenkin on luonnollista. Ihminen helposti unohtaa omat erityisoikeutensa.
Erityisesti yrittäjät pitävät työntekoa itseisarvona, ja ihmisen mittana. Toisaalta tätä kertomusta ei häiritse että useat parhaassa iässä olevat yrittäjät itse ovat lähinnä keskittyneet vuosikausia laiskotteluun sen jälkeen kun ovat myyneet yrityksensä kovalla hinnalla. Laiskotteluun, jonka loppua lähinnä arvaillaan, mutta lopulta myönnetään että tarkoitus on ollut palata töihin jo vuosikausia, mutta todennäköisesti eiköhän se jatku vielä realistisesti ajateltuna ainakin kymmenen vuotta.
”Mä luulen, että kymmenen vuoden kuluttua mä näen itseni ihan just tässä näin, samassa tilanteessa. Mä varmaan jotain sijoittelen ja sitten mä aina tasaisin välein sanon, että pitää mennä tekemään sitä lääkärintyötä jonnekin ja sitten mä en kuitenkaan mene.”
Asia rationalisoidaan sillä, että he ovat aiemmin tehneet töitä ”24/7”. Tarinat yli 80 tunnin työviikoista tosin pistävät heidän käsityksensä työnteon määritelmästä hieman. Kuinka tuottava ja tehokas yhdessä työtunnissaan voi olla ihminen joka tekee töitä ”24/7” ja keskimäärin yli 10 tuntia päivässä?
Erityisesti johtajat ja yrittäjät perustelevat tosiaan menestystään ja rikkauttaan (usein aiemmin) tehdyllä työn määrällä, ja toisaalta omilla ominaisuuksillaan. Rikastuminen nähdään siitä luonnollisena seurauksena. Ajatuksia siitä ei esitetä että olisiko hieman vaatimattomampikin rikastuminen ollut tarpeeksi hyvä palkinto työstä ja erinomaisuudesta. Näyttäkin että ihan sama paljonko henkilö on saanut, vähintään se on ollut ollut oikeutettu määrä.
Suomi on hyvä ja tasa-arvoinen paikka hyvätuloisten mielestä, ei ole slummeja, joten köyhempien on turha valittaa. Toisaalta Suomi on vastaajien mielestä pudonnut kelkasta ja jossain on menty pieleen. Tarkempaa analyysia kuin että sosiaaliturva syö aloitekyvyn ja laitostaa ihmisiä. Köyhät nähdään laiskoina ja heitä pitäisi työntää työelämään pakolla. Mielenkiintoista onkin miettiä, miten 90-luvulta lähtien toteutetut rikkaita suosivat uudistukset (pääomaverotuksen merkittävä laskeminen, varallisuusveron poistaminen, ay-liikkeen vallaan murentuminen, tuloerojen kasvu, työelämän epävarmistumien ”prekarisoituminen”) on kuitenkin johtanut tähän tilanteeseen missä jopa hyvätuloisimmat näkevät Suomen tulevaisuuden synkkänä.
Politiikan tilan hyvätuloiset näkevät kurjana. Politiikka on liikaa kompromisseja eikä kukaan ”uskalla tehdä kipeitä päätöksiä”. Politiikka nähdään eturyhmäpolitikoinnin pilaamana. Tässä vaiheessa olen nyt kirjaa, politiikkaosiossa n. kirjan puolivälissä. Mielenkiinnolla odotan miten hyvätuloiset analysoivat heidän omien eturyhmäpuoleidensa Kokoomuksen, RKP:n ja Keskustan talousoikeistosiiven toimia jotka ovat hallinneet käytännössä Suomen kehitystä aika dominantisti koko 2000-luvun alkupuoliskon, vai mainitaanko asiaa ollenkaan.
Tähän asti luetun perusteella voin jo suositella kirjaa. Jos jokin kirja voi ”argumentoida” Suomen hyvätuloisen eliitin näkemään omat sokeat pisteensä ja ristiriitaiset näkemyksensä itsestään, isänmaallisuudestaan, yhteiskunnasta ja heidän asemastaan siinä, tämä kirja tekee tai on tehnyt juuri sen.