Norsu ja ratsastaja

Ihmisen luonne ja käytös on hämmentävää. Se on hyvin monijakoista, ja ihmiset ovat hyvin ristiriitaisia ja tekopyhiä. Äkikseltään ajateltuna ajattelemme itseämme ja muita yhtenäisinä yksikköinä, meillä on omat yksiselitteiset halumme, tavoitteemme, tunteemme ja ajatusmallimme. Ja toimimme niiden mukaisesti johdonmukaisesti.

Edellä oleva on kuitenkin raju yksinkertaistus, joka havaintojeni mukaan vastaa aika huonosti todellisuutta. Oikeasti olemme useiden ristiriitaisten tavoitteiden ja halujen jatkuvassa puristuksessa, joka tekee meistä toimissamme epäjohdonmukaisia. Haluamme syödä terveellisesti, mutta mätämme rasvaista roskaruokaa. Kannatamme ankaria päästövähennyksiä ilmastonmuutoksen nimissä, mutta löydämme kuitenkin selityksen miksi minun oma autoiluani tai etelänlomani ei ole ongelma. Haluamme treenata, mutta illat kuluvatkin ennemmin sohvalla Netflixiä ahmien.

Jonathan Haidt esittää kirjassaan Onnellisuushypoteesi – nykyaikainen näkökulma ajattomaan viisauteen ihmisen psyykeen olevan moniulotteinen, jota voidaan kuvata vertauksella norsusta ja sen ratsastajasta. Se yksinkertaistaa ihmisen psyykeen kahteen osaan. Norsu edustaa ihmisen tiedostamatonta maailmaa, alitajuntaa, tiedostamattomia oletuksia ja tunnemaailmaa. Tietoinen osa sinusta, pään sisäinen äänesi, on taas norsun ratsastaja. Jos norsu päättää vahvasti tehdä jotain, ratsastajalla on lopulta hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa lopputulokseen. Jos ratsastaja haluaa lähteä juoksulenkille, mutta norsu haluaa maata sohvalla katsoen Netflixiä ja syöden perunalastuja, sohva voittaa lähes aina. Ja jos norsu pillastuu, voi seurauksena olla vaikkapa paniikkikohtaus missä kirjaimellisesti tuntuu että seinät kaatuvat päälle. Tälläisessä tilanteessa ratsastaja on lähes voimaton, pelkkä hengittäminen voi tuntua ylivoimaisen vaikealta tehtävältä.

Taitava ratsastaja voi oppia johdattelemaan ja kouluttamaan norsua, mutta ongelma on enemmänkin että useimmat meistä eivät edes ymmärrä norsun olemassaoloa. Tällöin ratsastaja taantuu helposti vain norsun asianajajaksi; keksimme järkeilyjä, selityksiä ja puolustuspuheita omalle toiminnallemme, vaikka emme missään tapauksessa hyväksyisi vastaavaa toimintaa muilta. Ja kuten oikeakin asianajaja, kun argumentoimme norsun puolesta, huomioimme vain norsun näkemystä vahvistavat argumentit. Huomaamme rikan naapurimme silmässä, mutta emme pölliä omassamme.

Norsun kouluttaminen

Haidtin mukaan norsu oppii toistoilla. Jos haluat ryhtyä juoksemaan säännöllisesti, tärkeintä on toimia johdonmukaisesti kunnes asiasta tulee tapa. Esimerkiksi käydä juoksemassa joka toinen päivä samaan aikaan, kunnes siitä tulee itsestäänselvyys. Tämän jälkeen norsu toimii ratsastajan kanssa yhteistyössä, kun juoksemisesta on tullut tapa, sen väliinjääminen aiheuttaa ahdistusta. Tämä on norsun voima.

Ongelma kuitenkin on, että pelkän tahdonvoiman avulla muutos on vaikea toteuttaa sen siirtymäajan mikä vaaditaan, että asiasta tulee tapa. Jos lenkille lähteminen on vaadittavan kahden viikon ajan on aina hyvin vaikeaa, se jää helposti tekemättä jos vaikka sataa. Tällöin sisäinen asianajajamme alkaa ajamaan norsun asiaa; nyt ei voi lähteä lenkille koska sataa, joten on ok jättää juoksulenkki nyt välistä. Ja ensi kerralla lähteminen on taas vielä vaikeampaa kun se vähäinen saavutettu rytmi on jo rikottu.

Täten kannattaa luoda itselle jotain ulkoista motivaatiota, tehdä vaikka lupaus ystäville tai kumppanille että käyt joka toinen päivä juoksulenkillä. Tällöin sosiaalinen paine luo sinulle kannustimen pysyä tuon siirtymäajan lupauksessasi. Tai vaikka liittyä johonkin kuntoiluryhmään, jossa käytte juoksemassa yhdessä. Tällöin ratsastaja on luonut itselleen (ja täten myös norsulle) paitsi sisäisen paineen niin myös ulkoisen paineen pysyä lupauksessa. Kunnes asiasta on tullut tapa.

Vaikeampaa norsun kouluttaminen on tunne-elämään liittyvissä asioissa, vaikka sama periaate voi toimia siinäkin asiassa. Ahdistus, masennus, paniikkihäiriöt, arvottomuudentunto, vihantunteet, näiden asioiden käsittely tai muuttaminen ei ole helppoa. Näihin asioihin Haidt luettelee kolme erilaista polkua kuinka muutosta voi lähteä hakemaan:

• Meditaatio
• Terapia, eritoten kognitiivinen terapia / kognitiivinen käyttäytymisterapia
• Psyykenlääkkeet

Omana sivuhuomiona, psyykenlääkkeistä Haidt mainitsee erityisesti masennukseen ja ahdistukseen käytettävät SSRI-lääkkeet, kuten Prozacin. Kirjan kirjoittamisesta on aikaa, eikä tiedeyhteisö mielestäni nykyisin anna näistä lääkkeistä yhtä ruususista kuvaa kuin 2006. Näyttää että aiheen tutkimukset ovat pitkälti lääkeyhtiöiden hyppysissä, mikä tekee niiden tutkimuksien tuloksien arvioimisesta vaikeaa.

Itse lisäisin vielä listaan ympäristön. Itsellä ahdistus ja muut negatiiviset tunteet ovat vähentyneet huomattavasti kun löysin hyvän parisuhteen. On paljon helpompi tuntea itsensä riittäväksi, kun on kumppani joka muistuttaa niistä omista hyvistä puolista. Tämä myös kouluttaa norsuni näkemään itseni positiivisemmassa valossa.

Kirjasta muuten

Olen lukenut kyseistä kirjaa vasta n. neljänneksen (Jonathan Haidt: Onnellisuushypoteesi – nykyaikainen näkökulma ajattomaan viisauteen), mutta kiehtova se on ollut tähän asti. Tähän astisen lukemani perusteella, voin suositella. Ei ihme että Haidt nimenä on tullut aiemmissakin monissa kirjoituksissa vastaan.