Poliittisesta puheesta

En oikein saa otetta poliittisesta puheesta, tai puhumisen ja sen sisällön suhteesta aiheisiin kuten autenttisuus. Katsoin vasta Jussi Halla-ahon haastattelun ykkösaamussa, ja se oli ihan miellyttävää katsottavaa. Paljon ns. suoraa puhetta, analyysia ja kritiikkiä monista aikamme suurista ilmiöistä. Joista useista analyyseistä ja kritiikeistä olen samaa mieltä.

Itse olen Vihreän Liiton jäsen, ja päätin katsoa vertailun vuoksi myös vastaavan Maria Ohisalon haastattelun. Minulla oli jo ennen katsomista ennakkokäsitys, ettei tämä keskustelu yhtä mielenkiintoista tai ajatuksia herättävää, ja vastaukset olisivat enemmänkin ympäripyöreää ns. poliittisesti korrektia puhetta. Videota katsellessa ennakkokäsitykset valitettavasti kävivät toteen, ja videon katsominen oli paljon vaikeampaa ylipäätään viedä loppuun, se ei imaissut sisäänsä. Haastattelijan vaikeisiin kysymyksiin ei pääsääntöisesti saada suoria vastauksia, vaan kysymyksien vaikeita osuuksia väistetään taitavasti puhumalla aiheen vierestä.

Sinänsä tietenkin Ohisalo puhuu ihan asiaa ja faktoja ja hän varmasti pärjäisi hyvin faktantarkistuksessa, mutta hänen puheensa tuntuu olevan ns. eri filosofisella tasolla mitä Halla-ahon. Ohisalon puhe tuntuu liikkuvan ns. arvoliberaalin suuren tarinan pintatasolla jossa on aika vähän konkretiaa, eikä hänen puheistaan oikein löydä juurikaan mitään mielenkiintoista analyysia tai kritiikkiä yhteiskuntien suurten tarinoiden ja niiden toimijoiden osalta. Ylipäätään haastattelijalla tuntuu olevan vaikeuksia saada Ohisalolta suoria mielipiteitä asioista joita häneltä suoraan kysytään.

Tyypillistä on että vastaukset viedään ylemmälle/yleisemmälle tasolle jolla tavallaan piiloudutaan oman tai puolueen mielipiteen sanomisesta, ”luotan viranomaisiin”, ”me hallituksessa”, ”olemme sitoutuneet”, ”tarvitsemme moni keinoja”, ”tarvitaan asiantuntijatietoa”, ”meidän periaateohjelmassa sanotaan”. Tarvittiin 5 minuuttia ja viisi eri tavoin muotoiltua kysymystä että Ohisalolta saatiin kysymys ”Mikä on mielipiteenne lisäydinvoiman rakentamiseen” käsiteltyä, ja lopulta kysymykseen saatiin lähinnä ympäripyöreä vastaus että tarvitaan monipuolinen energiapaletti, ja tähän haastattelijalta loppui kärsivällisyys asian suhteen ja hän päätti vain siirtyä seuraavaan aiheeseen.

Kontrasti Halla-ahon (myöhemmin lyhennetty HA) haastatteluun on suuri. HA:n kuuntelemisesta saa helposti käsityksen, että hänen maailmankuvansa on ns. rehellisesti esillä, ja hän esittää sitä ennakkoluulottomasti tuoden sen kaikkien kritisoitavaksi. Piiloutuminen poliittisen ympäripyöreän puheen taakse on hänen keskustelussaan vähemmistöstä, kun taas Ohisalosta jää käsitys että se on puhumisen keskiössä. HA:n keskustelun katsomisesta minulle jäi pureskeltavaa esim. kuplautumisesta ja polariaatiosta, ja Yhdysvaltojen vaalikäytännöistä. Ohisalon haastattelusta minulle ei valitettavasti jäänyt käteen juurikaan mitään, lähinnä nousi tämän kirjoituksen teemat esille: Miksei Ohisalon puhe voisi olla suorempaa, ja vaikeisiin asioihin rohkeasti sukeltavampaa eikä niitä kiertelevää?

Nostaisin esille tässä myös Sanna Marinin, ja hänen ilmiömäisen suosionsa joita gallupit heijastelevat. Uskon että kyse on pitkälti kommunikoinnin tavasta. Itselläni kiehtoo ja vetää puoleensa Jussi Halla-Ahon suora puhetapa, mutta hänen arvopohjansa ja sitäkautta tietyistä asioista vetämät johtopäätökset ovat vahvasti ristiriidassa omieni kanssa. Toisaalta Vihreiden arvopohja on paljon lähempänä omaani, mutta toisaalta puolueen tarinavetoinen puhetapa ja tapa väistellä julkisuudessa vaikeista asioista suoraa keskustelemista vieroksuttaa minua. Marin taas tuntuu yhdistävän molempien hyviä puolia.

Marin otti suoraan kantaa esimerkiksi yritysten yhteiskuntavastuuseen, ”Kun olemme koronan vuoksi nyt erittäin syvässä kriisissä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, herää myös kysymys, miksi juuri nyt? Oliko juuri nyt tarpeen sulkea kannattava tehdas” ja ”Emme voi valitettavasti luottaa, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä”. Tälläiset kommentit herättivät ymmärrettävästi paljon vastalauseita, joissa ei sinänsä hyökätty siihen että onko asia tosiasiallisesti näin, vaan sitä että minkälaisia tunteita kyseisen asian ääneen sanominen herättää esim. yrittäjissä ja yritysten edustajissa. Tästä kuitenkin jäi varmasti merkittävälle osalle kansaa kokemus siitä, että Marin rehellisesti sanoo mielipiteensä vaikka se olikin joillekin vaikea kuulla. Ja hänestä jäi käsitys että hän myös ottaa sen kriitikin suoraselkäisesti vastaan. Tästä jää kokemus rehellisyydestä, avoimuudesta ja autenttisuudesta. Jotain mitä ympäripyöreät poliittiset jaarittelut ja kysymysten kiertelyt niin monin sanoin eivät saa aikaan.

Mielestäni Vihreiden ja ylipäätään poliittisen Vasemmiston tulisi enemmän sukeltaa tähän puhumisen tavan, ja asioiden keskustelmisen tapaan, ja miettiä puhutteleeko nykyisenkaltainen puhetapa ihmisiä. Nykyisessä maailmanmenossa on moni asia pielessä, ja meidän tulee avoimesti haastaa sen rakenteita ja suuria tarinoita. Jos sitä tekevät julkisesti vain ns. oikeistopopulistipuoleet, saavat he täysin turhaan kannatusta vain sillä että he osaavat keskustella asioista suoremmin ja ihmisiä puhuttelevammalla tavalla.

Ps. sama ongelma koskettaa myös kirkkoa. Keskustelin vasta ystäväni kanssa siitä, miksi kirkko ei ole olleellisempi osa oma elämää, tai miksei kirkossa käyminen tunnu houkuttelevalta. Keskiöön nousi huomio, että yksikään kirkossa kuultu puhe/saarna ei ole tuntunut oikeasti puhuttelevalta. Ystävääni lainatakseni ”Mun ongelma kirkon kans on kyl toi et kukaan ei koskaan siellä sano mitään mikä tarttuis”.

Puhumisen ja puhuttelemisen aiheita kyllä riittäisi, ympäristöstä, vaurauden jakautumisesta, itsekkyydestä, ahneudesta, kulutuskeskeisyydestä, elämää tuhoavasta elämäntavasta. Mutta ei näihin asioihin suomalaisessa kirkossa pureuduta pintaa syvemmälle, vaikka juuri tälläisistä asioista usein itse huomaan pohtivani juurikin kliseistä kysymystä ”mitä Jeesus tekisi/sanoisi tästä jos eläisi ajassamme”. Olisiko hän nostamassa Helsingin kirkkovaltuustossa vuokra-asuntojen vuokria markkinatasoisiksi että kirkko saisi parempaa voittoa sijoituksistaan? Käyttäisikö hän kirkon miljoonien tuloja ja miljardien omaisuutta hienojen kirkkorakennuksien rakentamiseen ja ylläpitoon sekä asuntosijoittamiseen, vai kenties johonkin ihan muuhun? Tälläistä pohdintaa menisin mielelläni kuuntelemaan kirkkoon.