Kirje kansanedustajille: Ylen tekstimuotoisen sisällöntuoton mahdollisuuksia ei tule rajata

Arvoisa kansanedustaja.

Medialiiton EU:lle tekemän kantelun seurauksena eduskunnan äänestettäväksi on tulossa ns. Yle-laki, jonka muutoksilla pyritään rajoittamaan Ylen sisällöntuotantomahdollisuuksia tekstisisällön tuottamiseen. Käytännössä kaupalliset toimijat haluavat vähentää kilpailua jota he kokevat Ylen tekevän heidän markkinoillaan. Asiasta voi lukea lisää vaikka tästä Ylen uutisesta [5].

Pidän Ylen sisällöntuotannon rajoittamista tällä tavalla hyvin huolestuttavana kehityssuuntana. Samaan aikaan kun media-ala keskittyy yhä vahvemmin muutamien yhä suurempien kansainvälisempien sijoittajien ja toimijoiden käsiin, on olemassa aivan realistinen vaara, että kansalaisten käytettävissä oleva media ja journalistinen sisältö yksipuolistuu ja ns. kuplautuu. Kehitys on pisimillään epäilemättä nimenomaan Yhdysvalloissa, jonka median keskittymistä ja kuplautumista voidaan perustellusti pitää yhtenä syynä maan yhä syvenevään polarisoitumiseen, ja toisaalta kansan tietämättömyyteen esimerkiksi yhteiskunnallisista ja poliittisista aiheista.

Olen täsmälleen samaa mieltä Long Playn Toimituspäällikön näkemyksestä [1], että ensinnäkin tiedonvälitys-alalla on tiettyjä erityispiirteitä, minkä takia sen laadun varmistamiseksi täytyy olla valmis ajattelemaan mahdollisimman laaja-alaisesti. Yksi anekdootti kaupallisen median kyvyttömyydestä käsitellä tiettyjä aiheita ja näkökulmia, on juurikin sen täysin olematon uutisointi kyseisestä Yle-laista. Vähäiset ulostulot ovat olleet yksisilmäisiä vaatimuksia Ylen toimijuuden rajoittamisesta. Median kyvyttömyys itsekritiikkiin onkin yksi merkittävä argumentti pitämään yllä mahdollisimaan laaja-alaista eri toimijoiden ylläpitämää mediakenttää. Yllä linkitetyssä Long Playn kirjeessä olikin hyvin ruodittu näitä näkökulmia, ja kuten Anu Koivunen kirjoitti Suomen Kuvalehden kolumnissaan:

Monissa maissa julkisen palvelun mediaa on leikattu oikeistopopulistien ja talousliberaalien yhteistyöllä. Samat voimat ovat Suomessakin liikkeellä, mutta kysymys on epäpolitisoitu ja sitä sovitellaan kabineteissa ilman kansalaisia.

Lopputulos on kuitenkin sama: kansalaisten viestinnällinen epätasa-arvo lisääntyy, kun koulutetut ja hyvätuloiset maksavat premium-sisällöistä ja muille jää se, mitä maksutta saa.

Anu Koivunen, Suomen Kuvalehti [2]

Myös Osmo Soininvaara on esittänyt samanlaisen huolen Verde-lehden pääkirjoituksessaan:

Mutta mitä ihmettä on tekeillä? On tarkoitus kieltää Yleä julkaisemista tekstimuotoista aineistoa sivuillaan ilmaiseksi, koska se vaikeuttaa maksullisten kanavien menestystä.

Sitäkö oikeasti halutaan, että vain valeuutisia saa ilmaiseksi?

Osmo Soininvaara, Verde-lehti [3]

On huolestuttavaa jos Ylen journalistista kyvykkyyttä pyritään heikentämään, ja jättämään ihmisille aiempaa vähemmän vaihtoehtoja noutaa tekstimuotoista sisältöä. Itse suosin nimenomaan Yleä, koska se on osittain vapaa kaupallista mediaa riivaavista voitonmaksimoista riivaamista ilmiöistä: Klikkiuutisointi, kärjistäminen, yksipuoliset ns. ”raflaavat” näkemykset älyllisesti rehellisen analyysin kustannuksella, nopeiden reaktioiden ja klikkien sekä somejakojen toivossa.

Nämä näkökulmat median huomiohakuisuudesta asioiden totuudellisuuden kustannuksella eivät varmasti ole vieraita teillekään kansanedustajana.

Itse käytän omaan maailman tapahtumien seurantaan kirjojen ohella käytännössä juurikin Yle.fi tekstisisältöjä, Suomen Kuvalehteä sekä Long Playn pidempiä kirjoituksia. Yle.fi toimii tässä parhaiten juuri päivänpolttavien aiheiden seurantaan, mutta toisaalta se on julkaissut myös muuta erinomaista journalistista sisältöä vuosien varrella. Vuosia sitten käytin tälläisiin tarkoituksiin vain kaupallista mediaa, mutta edellämainituista syistä nähdäkseni sen laatu on ollut jo pidemmän aikaan laskusuuntaista, sen yrittäessä taistella sosiaalista mediaa vastaan sen omilla aseilla.

Ja minä olen kuitenkin palkansaajana vielä siitä kiitollisessa asemassa, että voin ostaa laadukasta journalismia (Long Play, Suomen Kuvalehti) jota ei ole ilmaiseksi saatavilla. Vähäisen toimeentulon saajilla asia korostuu entisestään, heillä vaihtoehtoina on aina vain kärjistyvä ja journalistisesti heikkolaatuinen ilmaiseksi luettavissa oleva mainostulojen maksimointiin keskittyvä klikkijournalismi.

Täten lain mahdollisen läpimenon myötä omani ja monien muiden tiedonsaantinimahdollisuudet tulevat merkittävästi heikentymään mikäli Ylen toimivaltaa tuottaa sisältöä aletaan rajoittamaan. Tiedän että Merja Ylä-Anttila julkisuudessa on vähätellyt muutoksen merkitystä, mutta pahoin pelkään että asialla on pitkällä tähtäimellä isompi vaikutus mitä Ylä-Anttila pr-mielessä julkisuudessa esittää. Eritoten jos Ylen rahoitusta lähdetään jossain tulevaisuudessa jatkossa yhä enemmän rajaamaan, tällöin nimenomaan monikanavainen sisältö voi merkittävästi vähentyä, ja jos pelkästään tekstimuotoisen sisällön tuottaminen kielletään, voi sillä olla hyvinkin kriittisiä vaikutuksia kansalaisten tiedonsaannin mahdollisuuksien kannalta. Eritoten jos media yhä enemmän keskittyy, ja alkaa agitoimaan yhä selkeämmin omaa lukijakuntaansa, kuten Yhdysvalloissa on tapahtunut.

Toivonkin teidän arvon kansanedustaja tekevän asian suhteen voitavanne, että Ylen toimivaltaa tekstimuotoisen journalistisen sisällön suhteen ei lähdettäisi rajaamaan. Ja siis äänestämään lakiehdotusta vastaan.

Kiitos ajastanne.

Lähteitä, ja lisää luettavaa aihepiiristä:

  1. Long Play kirje: ”Entä jos Yleä katsoisi kilvoittelun eikä kilpailun näkökulmasta?” – 15.01.2021
  2. Suomen Kuvalehti: Ei mitään nähtävää – 31.12.2020 (vain tilaajille)
  3. Verde-lehti: ”Yhdysvaltojen kylmä sisällissota” – 14.01.2021
  4. Journalisti: ”Näkökulma: Vääristääkö Yle mediamarkkinaa? Tutkimuksen mukaan ei.” – 18.06.2020
  5. Yle: ”Hallitus esittää rajoituksia Ylen verkkosisältöihin – toimitusjohtajan mukaan sananvapaus kaventuu” – 17.12.2020


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *