Keskustelu työvoimapulasta on absurdia

Minua ja näkemäni perusteella monia muitakin tuntuu vaivaavan julkisuudessa esitetty toistuva valittaminen työvoimapulasta. Kuvio menee yleensä näin:

  • Artikkeleissa haastatellaan jotain yritystä, jolla on ns. työvoimapula. Pula on erityisesti ns. osaavasta työvoimasta. Pula ei kuitenkaan näy nousevana palkkatasona, eli pula on vain työnantajan itsensä määrittämällä palkkatasolla saatavilla olevasta työvoimasta.
  • Puheohjelma kutsuu studioon puhumaan työnantajien edustaja (ehkä EK:n ekonomisti tai vastaava), valtion näkemystä edustava ehkä työministeri, joku virkamies ministeriöstä ja tutkija.
  • Puhutaan kohtaanto-ongelmasta. Muistutetaan että ongelma ei ole vain palkkauksessa, vaan pula on nimenomaan osaavasta työvoimasta.
  • Mietitään mitä asian ratkaisemiseksi voitaisiin tehdä. Puhutaan siitä miten ongelma on monisyinen. Puhutaan erityisesti kannustimista. Mainitaan erikseen ansiosidonnaisen heikentäminen, pohditaan miten työuria saataisiin pidennettyä ja eläkeläisiä töihin. Mainitaan ehkä myös nuorien saaminen nopeammin työelämään.

Toistuva erityispiirre on, että lähes koskaan tälläisiin keskustelu/analyysitilanteisiin ei ole kutsuttu ketään joka edustaisi niitä ihmisiä joista tässä pääasiassa keskustellaan. Kärjistetysti sanottuna tyypillistä on että valtion ja elinkeinoelämän edustajan pohtivat kahdestaan että miten työttömiä saataisiin töihin, miten työvoimaa saataisiin entistä enemmän muokkaamaan elämänsä työnantajien tarpeiden mukaisesti ja miten työnteon kannustimia saataisiin parannettua ilman että kustannukset työnantajalle nousevat, eli pääasiallinen esillä oleva keino on heikentää sosiaaliturvaa. Kärjistetysti sanottuna siis käsittelyssä olevat ratkaisut millä työttömät saadaan töihin on poistaa heiltä muut vaihtoehdot.

Tälläinen keskustelu käytiin taas tänään 31.08.2021 A-Studiossa jaksossa Miksi työttömät ja työpaikat eivät kohtaa. Positiivista oli että kolmas kutsuttu eli Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija sai huomautettua jossain välissä että näiden kaivattujen erikoisosaajien määrä tuskin nousee sillä että työttömyysturvaa taas heikennetään, mutta se ei keskustelun kokonaissävyä vielä kovinkaan järkeväksi muuttanut tai laajentanut keskustelun perspektiiviä.

Nostan kissan pöydälle ja esitän täysin toisenlaisen näkökulman. Meidän ongelmana ei ole työttömien laiskuus, ansiosidonnaisen kesto, sosiaaliturvan kannustavuus, vaan yritysten johtamiseen liittyvä näkemyspula. Se näkyy siinä, että työnantajat ryhmänä ovat tuudittautuneet siihen että työvoimapoliittikka ratkaistaan korporatistisen kolmikantaisesti, missä Valtio, EK ja AY yhdessä varmistavat esim. koulutusjärjestelmän tuunaamisella ja sosiaaliturvan höyläämisellä työvoiman saatavuuden. AY-liikettä usein moititaan menneisyyteen jämähtämisestä, mutta yhtälailla suomen elinkeinoelämän eliitti näyttää myös olevan edelleen tupo-ajassa, ja eivät täysin ymmärrä tai halua ymmärtää työmarkkinoiden markkinaluonnetta.

Kolmikantainen tupo-malli oli ihan toimiva ratkaisu varmastikin kun työvoimalta ei vaadittu rankkaa erikoistumista, kun tuotanto oli yksinkertaista ja monistettavaa, ja täten erikoistyövoiman saatavuus voitiin ratkaista hienosäätämällä koulutuslinjoja ammattikouluissa, aikuiskoulutuksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Se ei vain oikein enää riitä. Maailma muuttuu nykyisin liian nopeasti, jos odotamme että valtio ratkaisee erikoisosaajien koulutuksen, olemme aina vuosikymmeniä todellisesta tarpeesta ja kilpailusta jäljessä. Lisäksi kun koulutuksesta on jo vuosikymmeniä leikattu (juurikin kilpailukyvyn nimissä), jopa niin paljon että yrityksillä on vaikeuksia esim. löytää osaavia putkimiehiä koska koulutuksen taso on jatkuvien leikkauksien takia niin heikko ettei valmistuvat putkimiehet ole päteviä työelämään (näin kuulin Esson baarissa), ei voida olettaa että koulutus takaisi korkeaa osaamistasoa.

Vuosikymmeniä Nokia lobbasi omiin tarpeisiinsa koulutuksen lisäämistä, ja sitten kun alan koulutusmäärät saatiin huippuunsa Nokia ja sen luoma kysyntä olikin jo romahtanut ja liiketoiminta siirretty pääosin muualle. No, toki teknologia-, ohjelmisto- ja mobiiliala valmistaa nyt muutenkin ihan kohtuullisesti nykyisiin työelämän haasteisiin, ettei se toki täysin hukkaan mennyt, mutta siltikin tämä ratkaisu on aina vain kiihtyvässä maailmassa aivan liian hidas. Kun meille opetettiin Ohjelmistotekniikan koulutusohjelmassa Symbian-ohjelmointia 2006-2010, meidän valmistuttua Symbian oli alustana jo haudattu.

Ajatus että valtio toteutetulla poliitikalla ratkaisee työvoimapulan on menneen maailman ratkaisu. Uusi aika ja kiristyvä globaali kilpailu tarvitsee erilaisia lääkkeitä. Jos Suomessa ei ole tarpeeksi erityisosaajia yritysten tarpeisiin, ongelma on nimenomaan mekanismissa joka luo niitä erityisosaajia. Ja oikeat erityisosaajat syntyvät nimenomaan työpaikoilla. Mutta ei millä tahansa työpaikalla, vaan se vaatii nimenomaan näkemystä yrityksen johdolta panostaa työntekijöihinsä. Kun työntekijöiden työhyvinvointiin panostetaan, luodaan kannustava työilmapiiri, luodaan uramahdollisuuksia, palkitaan työntekijöitä sopivasti ja annetaan lisää vastuuta, niin seurauksena on juurikin näitä erityisosaajia.

Osa yrityksistä on ymmärtänyt tämän, erityisesti IT-alalla on useita yrityksiä joissa asia on nähty ja jotka miehittävät vuodesta toiseen ”Vuoden paras työpaikka” kilpailuja. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä erityisesti ohjelmistoalalla erot työntekijöiden tuottavuudessa voivat olla oikeastikin helpostikin kymmenkertaisia. Tuo tuottavuusero voi myös syntyä työntekijän työhyvinvoinnin eroista, joten on helppo perustella työntekijöiden hyvinvoinnin merkitystä vaikka se siitä yritykselle olisikin kuluja.

Valitettavasti nuo näyttäytyvät enemmän itselleni enemmän poikkeuksena, kuin sääntönä. Tätä alleviivaa juurikin tämä absurdi keskustelu työvoimapulan suhteen. Ikäänkuin Suomen työvoimapoliittiset haasteet ratkeaisivat sillä, että työttömiä kiusataan vielä vähän lisää vastaanottamaan työtä matalapalkkatöitä puhelinmyyjänä, osa-aikaisena Hesburgerin myyjänä tai ostoskeskuksen siivoojana.

Avaimet ongelman ratkaisemiseen ovat yritysjohtajien käsissä, ei sosiaaliturvan heikentämisessä. Jokainen junior-tason työntekijä on potentiaalinen tuleva senior-tason työntekijä, eli juurikin se himoittu erityisosaaja. Ja junior-tason tekijöitä on kortisto täynnä. Ja jos yrityksen työhyvinvointi ja palkitseminen on kunnossa, kyllä työntekijät ovat myös valmiita sitoutumaan työnantajaansa. Valitettavasti työmarkkinoiden erityispiirre näyttää olevan se, että palkkakehityksen kannalta on yleensä kannattavinta kilpailuttaa työpaikkaa usein. Tästä näkökulmasta on ymmärrettävää että yrityksillä ei ole hirveästi halua palkata aloittelevan tason työntekijöitä, jos he osaamisen kartuttua vaihtavat työpaikkaa. Tosin tämäkin on itseaiheutettu ongelma ja seurausta epäonnistuneesta palkitsemisesta yrityksen sisällä, jos se kannustaa työntekijöitään poistumaan yrityksestä saadaakseen osaamistasonsa mukaista korvausta työpanoksestaan.

Epäilemättä tässäkin ongelmassa näkyy Suomen keskistetyn sopimisen historia. On ajateltu että tessin mukaiset korotukset ovat riittävä korvaus jokaiselle työntekijälle. Mutta jos tämä on näkemys, ei kannata odottaa että kenelläkään työntekijällä on motivaatiota antaa mitään muuta kuin keskikertaista tasapaksua työpanosta, jos yrityksen linja on että jokainen saa vain keskitetysti sovitun minimikorotuksen. Miksi ponnistella kovasti erottuakseen massasta, jos sillä saa itselleen aina vain enemmän vastuita, mutta ei palkitsemista niistä vastuista? Ay-liikettä usein soimataan menneisyyteen jämähtämisestä, mutta yhtälailla yritysten johtaminen ja suorittavan työn tekijöiden palkitsemiskäytännöt ovat moninpaikoin jämähtäneet tupoaikaan.

Nykyisessä julkisessa puheessa työvoima nähdään jonain replikoitavana resurssina, ja työvoiman palkitseminen nollasummapelinä (eli jos yritys palkitsee työvoimaa nykyistä enemmän, sen kilpailukyky heikkenee). Näinhän se ei tietenkään ole, sillä hyvinvoiva ja sopivalla palkittu työvoima on tuottavampaa erityisesti luovilla aloilla. Täten asiaa ei voi typistää vain kilpailukykyyn, ettei sen varjolla mitään korkeampia korvauksia muka voisi työntekijöille maksaa.

Viestini siis yrityksille on, palkatkaa myös aloittelevan tason työntekijöitä, ja luokaa heille urapolkuja nousta niiksi himotuiksi erityisosaajiksi unohtamatta palkitsemista. Siitä hyötyy koko Suomen talous, sillä jos kaikki yritykset panostaisivat enemmän tähän, kaikilla yrityksillä olisi käytettävissä enemmän näitä himoittuja erityisosaajia. Ja jos yritys panostaa työhyvinvointiin ja palkitsemiseen, kyllä se urapolkua tekevä tyyppi myös sitotutuu yritykseen. Se toki myös vaatii tosiaan sen että yrityskin sitoutuu työntekijään.

Medialle taas sellainen huomio, että ottakaa rohkeammin esille myös työttömien ja työntekijöiden näkemystä. Onko se oikeasti työvoimapula, jos nostamalla palkkausta työvoimaa kyllä on saatavilla? Eikö kyse ole silloin enemmänkin palkitsemispulasta, tai yrityksen kannattavuuspulasta? Kannattavuus tosin kaiketi on kunnossa erityisesti suomalaisilla suuryrityksillä, kun ottaa huomioon että Helsingin pörssi on tosiaan euroopan parhaimpia osinkotuottoja jakava pörssi.

Kun ”työvoimapulasta” kärsivällä hoitoalalla kokeiltiin rekrytä kunnollisella korvauksella, oli seurauksena hakijaryntäys, ja useat hakijat sanoivat olevansa valmiita palaamaankin alalle jos palkkaus on kunnollinen. Tulos tuskin oikeasti yllättää ketään, mutta pistää miettimään miksi media vuodesta toiseen jaksaa jauhaa elinkeinoelämän lobbareiden masinoimaa näkemystä että työvoimapula olisi ongelmana. Ongelma on oikeasti yritysten haluttomuus tai kyvyttömyys maksaa sellaista palkkaa millä kyseistä työvoimaa olisi saatavilla. Sekä yritysten haluttomuus luoda työntekijöille sellaisia urapolkuja joiden seurauksena työntekijöistä tulisi himoittuja erityisosaajia. Ongelma on siis nimenomaan työmarkkinoissa, ja sielä nimenomaisesti työnantajapuolessa haluttomuudessa sopeutua markkinoihin. Tätä ongelmaa hallitus ei voi ratkaista höyläämällä sosiaaliturvaa, vaan sen agendan masinoinnissa on toisenlaiset motiivit vaikka työvoimapulaa keppihevosena käytetäänkin. Siirtäkää siis katseenne työttömistä ja sosiaaliturvasta yritysten johtamiseen.

Jaa kirjoitus Facebookissa Jaa kirjoitus Twitterissä
Kiitos kun luit! Jätä kommentti alta, arvostan :)

Piditkö kirjoituksesta?

  

Lue myös nämä kirjoitukseni:

Talousoikeisto ja talousrikollisuus

Suomen suhtautuminen talousrikollisiin ja talousrikollisuuteen hämmästyttää minua toistuvasti. Erityisesti ihmetyttää se, kuinka poliittiset toimijat kerta toisensa jälkeen voivat lehtien palstoilla ja puheissa olla talousrikollisuutta ja veroparatiiseja vastaan, mutta silti toistuvasti… Lue lisää »Talousoikeisto ja talousrikollisuus

Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

Kaksitoista vihaista ääntä huusi ja karjui, ja ne olivat kaikki samanlaisia. Nyt ei ollut enää kysymystäkään, mitä sikojen naamalle oli tapahtunut. Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan… Lue lisää »Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa

Tommi Uschanovin mainiossa kirjoituksessa Minä ja Juhana Vartiainen oli mielenkiintoiseen kohta: Suomessa vuoden 2011 hallitusneuvottelut olivat muutenkin tuskallisen pitkät, mutta eräs niitä vaikeuttanut tekijä oli, että porvaripuolueet suhtautuivat niin vihamielisesti… Lue lisää »RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa

Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Kirjoitukseni otsikko on OECD:n raportista Under Pressure: The Squeezed Middle Class jonka ensimmäisen osion otsikkona on mainittu ”The middle class dream is increasingly only a dream for many”. Ilmiö on… Lue lisää »Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *