Siirry suoraan sisältöön

Eettistä kosmetiikkaa

Olen nykyisin osa-aikainen yrittäjä, eilen avattu verkkokauppamme myy eläinkokeetonta korealaista kosmetiikkaa osoitteessa areum.fi. Myymme laadukasta Etelä-Koreassa valmistettua kosmetiikkaa, mutta myös muita kauneudenhoitotuotteita.

Olen ollut blogissani aika kulutuskriittinen ja eettisyyden puolestapuhuja, ja onkin ollut itselleni erittäin tärkeää että eettisyys on yrityksemme tinkimätön ykkösarvo. Olemme varmistaneet että kaikki myymämme kosmetiikka on eläinkokeetonta (cruelty free), valikoimassamme on paljon vegaanisia kosmetiikkaa ja merkittävä osa tuotteista on myös mikromuovitonta. Myös tuotteissa joiden mikromuovittomuutta emme ole voineet varmistaa Beat the microbeadin tietokantaa käyttäen on täysin mahdollista että tuote ei sisällä mikromuoveja (polymeeri tuotteen ainesosaluettelossa voi olla merkki mikromuoveista, mutta ei automaattisesti tarkoita että siinä olisi mikromuoveja, jos polymeeri on esim. nestemäisessä muodossa). Olemme kertoneet avoimesti asiasta sivuillamme, avoimuuden ollessa toinen meille tärkeä arvo.

Ylipäätään olemme pyrkineet rakentamaan verkkokauppamme tavalla, että kuluttajan on helppo löytää tarvittavat tiedot tuotteista, ja löytää omille arvoilleen sopivat tuotteet helposti.

Eläinkokeettomuuden olemme varmistaneet suoraan valmistajilta itseltään, ja useat tuotteemme ovat myös Peta Cruelty Free ja/tai Leaping Bunny sertifioituja.

Edelleen kannustan ihmisiä, ostakaa tuotteita vain tarpeeseen, ja käyttäkää ostamanne tuotteet järkevästi loppuun. Haluamme myös kannustaa ihmisiä kierrättämään tyhjät pakkaukset, tarkemmat tuotekohtaiset kierrätysohjeet ovat tulossa verkkokauppaan myöhemmin.

Toivon että yrityksemme onnistuu valtaamaan markkinoita vähemmän eettisiltä toimijoilta, mutta tämä asia on tietenkin kuluttajien käsissä 🙂

Areum – Eettisen kosmetiikan verkkokauppa

Jaa kirjoitus Facebookissa Jaa kirjoitus Twitterissä
Kiitos kun luit! Jätä kommentti alta, arvostan :)

Piditkö kirjoituksesta?

  

Related Posts

Äänestäjän surutyö, tapaus kaivoslaki

Lauri Uusitalon twiitti tiivisti eräitä tunteita joita olen itse kokenut viimeviikkoina, kun olen surenut kaivoslain heikkoa uudistusta: Sanna Marinin vasemmistohallitus alkaa olemaan loppusuoralla. Hallitus on saanut aikaa paljon hyviä asioita,… Lue lisää »Äänestäjän surutyö, tapaus kaivoslaki

Riisitunturin vaellusreitti

Kävimme vastavihityn vaimoni kanssa viime viikolla Posiolla kiertämässä lyhyen vaellusreitin, Riisitunturin rääpäsyn (4,3km). Reitin alkupisteeseen pääsi helposti autolla, parkkipaikkoja oli kiitettävästi. Ylipäätään jäi todella posiitivinen fiilis, ja ajatus että meidän… Lue lisää »Riisitunturin vaellusreitti

Uneni maailmanloppu

Viime yönä näin unta, joka ainakin näin heräämisen jälkeen tuntui merkitykselliseltä. Unessa täällä Hirvasvaaran pellonlaidassa olevassa ladossa syntyi serkulleni Mikolle tyttölapsi. Sikäli toki erikoisesti, että äidistä minulla ei ole tietoakaan,… Lue lisää »Uneni maailmanloppu

Maailmankuvani käännekohtia

Tämmöinen tuli esiin eräässä whatsapin ryhmäkeskustelussa, ja ajattelin että voisi olla aivan hauska hieman pohtia mitä isoja mullistuksia omassa maailmankuvassa on tullut, ja minkä innoittamana. Lukion filosofian kurssi (n. 2004)… Lue lisää »Maailmankuvani käännekohtia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *