Emme tue Ukrainaa tarpeeksi

Olen hyvin pettynyt erityisesti Eurooppaan Ukrainan tukemisen suhteen. Useissa maissa tunnutaan käytännössä pelkäävän Ukrainan voittoa kuten Zelensky puheessaankin sanoi. Toistaiseksi käytännössä Yhdysvaltojen tuki on pitänyt Ukrainan taistelukykyisenä, ja Eurooppa lähinnä tuntuu antavan sen verran tukea että se voi poseerata tukevansa Ukrainaa, mutta ei tukemalla liikaa ettei entistä liikekumppania Putinia ärsytetä liikaa.

Eurooppa tuntuukin lähinnä odottavan että jonkinlainen ”molempia kirpaiseva” rauha saataisiin aikaan jotta asiat voisivat palata ”normaalitilaan”, joka monien Eurooppa-päätäjien mielikuvissa tarkoittaisi epäilemättä halvan maakaasun virtaamisen jatkumista tukien erityisesti Saksan talouskasvua.

Asia ei koske vain sotilaallisen materiaaliavun suhteen, vaan esim. pakotteiden kiertämisen saktioiden puutteen suhteen (nyt pakotteita kierretään vapaasti Euroopan ulkopuolisten maiden kautta, mutta myös Euroopan sisällä yrityksiä myy pakotteiden vastaisia tuotteita Venäjälle).

Tuotanto voittaa sotia

Toista maailmansotaa voi karkeasti kuvata niin että ensimmäisenä ensimmäisenä Saksa viritti taloutensa sotatuotantoa varten, jonka antaman etulyöntiaseman avulla se kykeni valloittamaan lähes koko Euroopan. Lopulta vasta kun Venäjä ja Yhdysvallat siirtyivät vastaavaan sotatalouteen ja saivat sen täyteen vauhtiin Saksa saatiin pysäytettyä. Tämä ei tietenkään ole koko totuus toisesta maailmansodasta, mutta tuotannon ja sotatalouden merkitystä ja voimaa ei saa unohtaa. Eikä se synny hetkessä, ja tällä hetkellä Venäjä on sellaista luomassa aivan toisessa mittakaavassa mitä Eurooppa.

Tästä näkökulmasta katsottuna olen erittäin huolissani lännen uinumisesta, Venäjä on täydellä vauhdilla järjestämässä omaa yhteiskuntaansa sotatuotannon tarpeiden täyttämiseen, samalla kun Eurooppa lähinnä näpertelee vuosikausia byrokratian rattaissa päätöksiä ammusteollisuuden tukemisesta. Liian vähän, ja liian hitaasti.

Samaan aikaan Yhdysvaltojen tuki on vaakalaudalla, voitti Trump tai ei. Enkä ihmettele, ei Yhdysvalloillakaan voi loputtomasti olla halua tukea Ukrainaa kun samaan aikaan Eurooppa ei saa rivejään suoraksi tukemisen ja asian vakavuuden suhteen.

Pelkoni siis on, että Venäjä saa tuotantokoneiston niin vahvaksi että se kykenee voittamaan ensin Ukrainassa, ja sen jälkeen sillä on niin vahva sotateollisuuden tuotantokoneisto että se voi käyttää tätä ylivaltaansa myös muihin maihin (suorasti tai epäsuorasti). Venäjän tavoite on Neuvostoliiton rajojen palauttaminen jonka romahdusta se pitää traagisena virheenä joka täytyy korjata.

Olemme myös informaatiosodassa

Nähdäkseni länsi on ollut jo pitkään informaatiosodassa Venäjän kanssa, mutta länsi ei ole käytännössä edes tajunnut ja ymmärtänyt asiaa ja sen vakavuutta. Trump ei varmastikaan olisi tullut valituksi 2016-vaaleissa ilman Venäjän pääasiassa internetissä tehtävää informaatiovaikuttamista. Lisäksi uskon että Venäjältä on myös tapahtunut taloudellista vaikuttamista tahoille joiden sen uskoo edistävän heidän geopoliittisia tavoitteitaan, mutta tämän todistaminen on valitettavasti erittäin vaikeaa. Rahan liikkeet on maailmalla piilotettu niin hyvin että se suojelee käytännössä myös roistovaltioita niiden tehdessä ideologista vaikutustyötä taloudellisin keinoin.

Kaikki tiedämme venäläisistä trollitehtaista, mutta käsitys informaatiovaikuttamisen kokonaisuudesta on puutteellinen. Vaikuttaminen ei ole vain huonolaatuisia twitter-botteja jotka kertovat kuinka ”nato ei voi tallettaa suomea” (huono konekäännös ”nato cannot save finland”), vaan nuo ovat vain niitä huonolaatuisia vaikuttamisyrityksiä.

Räikeimmät Venäjän viestiä trollaavat eivät haluakaan olla vakavastiotettavia, vaan niiden on tarkoituskin antaa koko informaatiovaikuttamisesta amatöörimäinen kuva jotta koko ilmiötä aliarvioitaisiin. Tällöin oikeasti vaikuttavat ja hyvin tehdyt vaikuttamiset jäävät helpommin huomiotta kun toimintaa aliarvioidaan näiden räikeän huonojen trollien vuoksi.

Erityisesti joskus n. 10v sitten medialla oli vielä tapana uutisoida eräiden räikeiden toimijoiden kohahduttavia väitteitä koskien suomalaisista ja Suomea, joka oli juurikin osa näiden toimijoiden strategiaa. Toisto toimii, ja kunhan viestiä toistetaan mediassa se palvelee tarkoitustaan vaikka se esitettäisiinkin mediassa siinä valossa ettei se lopulta olekaan totta (kts. kirjoitus Vaalenpunainen elefantti).

Sosiaalinen media aseena

Informaatiovaikuttamista siis on, ja eritoten sosiaalisen median alustat ovat mahdollistaneet näiden alustojen ”aseellistamisen”. Jessika Aro kuvaa hyvin kirjoissaan miten some-jätit kuten Facebook eivät täytä valtansa myötä tulevaa vastuutaan, vaan näitä alustoja käyttään räikeiden valheiden, vihakampajoiden sekä maalitusten levittämiseen. Toimittaja työskennellyt Jessika Aro joutui häneen kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi jopa muuttamaan maasta, ongelma alkoi kun hän alkoi tehdä juttuja venäläisperäisestä infromaatiovaikuttamista ja trollitehtaista. Sosiaalinen media oli yksi oleellinen työkalu häneen kohdistuvassa häirinnässä.

Valitettavasti some on niin oleellinen osa nykyistä elämäntapaamme että erityisesti poliitikoilla ei ole käytännön vaihtoehtoja jäädä sosiaalisesta mediasta pois jos haluaa tulla valituksi, ja samaan aikaan tietyn laidan poliitikkoja vainotaan näillä alustoilla. Tästä syystä itsekään en ole lähtenyt politiikkaan vaikka minua on pyydetty, en halua joutua sellaiseen myllytykseen mihin todella monet ovat poliittisten mielipiteidensä vuoksi joutuneet erityisesti sosiaalisen median alustoilla. Taktiikka siis valitettavasti kyllä toimii.

Varustautuminen on hyvä investointi

Yksi virhe minkä Suomi teki 1930-luvun loppupuolella oli tiukan talouskurin ajaminen aikana jolloin sota alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä. Sekä Mannerheim että pääministeri Cajander yrittivät saada Suomen pankin pääjohtajaa Risto Rytiä ottamaan lainaa jotta mahdolliseen sotaan voitaisiin varustautua. 1938 Risto Ryti lausuikin tälläisiin pyyntöihin eduskunnassa seuraavasti:

Emmehän voi hankkia patruunia, terästä ja lentokoneita sillä, mitä meidän lapsemme mahdollisesti ansaitsevat.

– Risto Ryti 1938, toimiessaan Suomen Pankin johtajana vastauksenaan Mannerheimin ja pääministerin pyyntöihin lainanotosta sotaan varautumista varten

Samoja ideologisia sokeita kohtia on nähtävillä myös nyt toteuttavassa politiikassa. Vain hieman leveällä pensselillä maalaten näyttää että edelleen velkaa pelätään enemmän kuin sotaa, vaikka puolustusmenojen kasvattaminen olisikin äärettömän kannattava investointi jos sillä onnistutaan ensinnäkin pysäyttämään Ukrainan sota ja lopettamaan sen mahdollinen tuleva laajeneminen.

Lainalla on tietenkin hintansa, mutta kuten kaikilla lainoilla täytyy miettiä myös mikä on asian vaihtoehtokustannus. Eli jos emme paranna puolustuskykyämme niin mikä sen hinta tulee olemaan? Jos hinta on suurempi kuin Euroopan yhteisvelan ottamisen, velka kannattaa ottaa. Eritoten kun yhteisvelka voidaan ottaa Euroopan Keskuspankilta, eli EU:lta itseltään.

Nyt jälkikäteen varmasti kaikki ymmärtävät että 1938 Suomen olisi kannattanut ottaa lainaa, sillä oli aivan veitsenterällä ja lopulta onnen varassa että pysyimmekö edes itsenäisinä. Samalla tavalla nyt pitäisi miettiä että onko Euroopan yhteisvelka puolustuskyvykkyyden parantamiseksi ja Ukrainan tukemiseksi asia jota meillä on varaa olla tekemättä kategorisen velkapelon takia?

Samoin tälläisinä aikoina politiikan pitäisi pyrkiä yhtenäistämään kansaa yhteistä ulkoista vihollista vastaan. Mutta Orpon hallitus on ottanut tyystin toisen suunnan, sen pyrkien lähinnä lisäämään maan sisäsiä jakolinjoja korostaen talouskuria. Perussuomalaiset taas lietsovat viholliskuvia maahanmuuttajista, ”vihervasemmistosta” ja valtamediasta, ja Kokoomus lisää repivällä tavalla tulo- ja luokkaeroja ja hyökkää palkansaajajärjestöjä vastaan rikkoen kolmikantaisen sopimisen.

Euroopan tulisi herätä

Euroopan tulisi ymmärtää asian vakavuus. Kyseessä ei ole vääntöä siitä miten Ukrainan sota saadaan nopeiten loppumaan ja palattua ”normaaliin”, vaan kyse siitä että naapurimme on yksipuolisesti päättänyt pistää maailmanpolitiikan säännöt uusiksi. Tällöin ei ole meidän käsissämme voimmeko palata ”normaaliin” sillä kyky määritellä uusi normaali on se jolla on valtaa ja voimaa pakottaa muut omaan tahtoonsa. ”Et voi yrittää puhua järkeä tiikerille kun pääsi on jo sen kidassa”.

Elämme nyt taas maailmassa missä rajanaapurimme on valmis ottamaan raudalla ja verellä kaiken sen minkä se näkee kykenevänsä saamaan, vaikka sitten avoimella sodalla. Meidän täytyy varmistua että Eurooppa on jatkossa tarpeeksi yhtenäinen ja kyvykäs voima että sellaista ei kannata yrittää. Ja että nykyinen yritys päätyy tarpeeksi selkeään Venäjän tappioon jotta Venäjä ymmärtää että vastaavaan ei kannata enää uudestan ryhtyä.

Epäonnistuminen tässä voi tarkoittaa uskomatonta määrää kärsimystä ja menetyksiä, mukaanlukien suomalaisten ja myös täällä Suomessa.

Mitä tulisi tehdä?

• Ajaa Euroopan yhteistä Ukrainan tukemista, puolustusstrategiaa ja kyvykkyyttä. Satsaamista puolustusteollisuuteen EKP:ltä otettavalla EU:n yhteisvelalla. Jos kulut jätetään jäsenvaltioiden omaksi asiaksi, kulut jäävät Venäjän rajanaapureiden harteille ja muut väistävät vastuun Euroopan turvallisuuden puolustamisen kuluista käytännössä kokonaan (ne voivat jopa hyötyä myymällä puolustusteknologiaa Venäjän rajanaapurimaihin).
• Satsata kansalliseen yhtenäisyyteen. Pitää oikeasti kaikki mukana, ja osallistaa vyönkiristyksiin myös hyväosaiset, ei vain pienituloiset kuten hallituksemme tekee.
• Jätettävä yhteistyö ääriliikkeiden kanssa tekemättä, tällä hetkellä monessa maassa maltillinen oikeisto tekee hallitusyhteistyötä äärioikeiston kanssa saadakseen omia tavoitteitaan lävitse.
• Tuomittava yksiselitteisesti hyökkäykset vapaata mediaa vastaan, ja vahvistettava sen asemaa. Suomessa erityisesti Yle on nyt hyökkäyksen kohteena.
• Tehtävä merkittäviä satsausia puolustustarvikkeiden tuotantoon, ammusten ja muun kaluston.
• Poliitikoiden täytyy perata taktista älykkyyttä, esimerkiksi Anna-Maja Henrikssonin julkinen töräytys siitä että missään tapauksessa Suomen ei pidä lähettää maanpuolustushenkilöstöä Ukrainaan esim. koulutus- ja huoltotehtäviin ei ollut mitenkään ajateltuna järkevää. Taktisesti järkevintä on pitää mahdollisuus ainakin pöydällä riippumatta siitä lähetetäänkö henkilöstä tosipaikan tullen Ukrainaan vaiko ei.
• Panostettava merkittävästi informaatiovaikuttamisen torjuntaan ja paljastimeen, palkattava henkilöstöä (kokonaan oma yksikkö?) ja laadittava strategia miten uhkaan reagoidaan. Ajettava tiukempaa sääntelyä ja vastuuta sosiaalisen median yhtiöille vaatien niitä reagoimaan paljon voimakkaammin häiriköintiin, valeiden levittämiseen ja maalittamiseen. Tuotava myös lainsäädäntö kuntoon että oikeuslaitoksellakin on paremmat eväät puuttua esimerkiksi maalitukseen ja muuhun häiriköintiin.

Lue myös

Politiikkaa järjellä – Eurooppa vapisee Venäjän sotilasmahdin edessä

Artikkelikuva: Francisco de Goya – There is no one to help them (1812)