Mielen sisäinen malli

Olen katsonut viime päivinä Jordan Petersonin Toronton yliopiston luentosarjaa 2017 Personality and Its Transformations

Olen päässyt vasta osaan 8, mutta olen todella kiehtoutunut tähän asti näkemästäni! Ajattelin kirjoittaa nyt luentosarjassa esitettyä ajatusta siitä miten ihmismieli rakentaa todellisuutta luoden mielen sisälle sisäisen mallin maailmasta. Psykologiassa tämä ”mielen sisäinen malli” tunnetaan paremmin termillä skeema.

Perusajatus on että objektiivinen mielen ulkopuolinen maailma on erittäin kaaottinen paikka. Jotta mielemme pystyy toimimaan tässä kaaoksessa, tulee sen rakentaa pään sisälle ikäänkuin oma yksinkertaistus tästä maailmasta. Tässä mallissa tietyillä teoilla on mallissa määriteltyjä seurauksia: kun avaat radion, odotusarvo on että se alkaa soittamaan musiikkia tai puhetta maltillisella äänenvoimakkuudella. Jos äänenvoimakkuus onkin jäänyt edellisellä käyttäjällä hyvin suureksi, aiheuttaa se äkillisen järkytyksen, sillä sisäinen mallimme ei osannut odottaa tälläistä lopputulosta, ja joudumme kohtaamaan ulkopuolisen maailman kaoottisuuden ilman varoitusta. Jos luolamies heräisi tämän päivän maailmassa, epäilen kestäisikö hänen psyykkeensä sitä, sillä lähestulkoon koko maailma olisi hänelle tälläistä jatkuvaa odottamatonta kaaosta, missä tapahtumilla ja seurauksilla ei olisi hänelle mitään nähtävää syy-seuraussuhdetta.

Sisäinen mallimme ei koskaan voi olla tarkka kuvaus maailmasta, jo siitä yksinkertaisesta että maailma on jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa. Ja sisäisen mallin muuttaminen on meille pahimillaan erittäin raskasta, ja ehkä jopa fyysisestikin kivualiasta. Sitä enemmän mitä perustavanlaatuisemmasta asiasta mallin toiminnan kannalta on kysymys, ja sitä enemmän mitä nopeammin tuo muutos sinulle valkenee. Jos vaikka nainen on naimisissa onnellisesti miehensä kanssa, kunnes hän saa selville että mies on pettänyt häntä jo vuosikausia. Tuon tiedon saaminen on traumaattista, ja se voi kirjaimellisesti laittaa ihmisen polvilleen. Tämä koska tämän kuviteellisen henkilön sisäinen malli on perustunut paljon sille faktalle, että hänen miehensä on rakastanut häntä, ja ollut hänelle rehellinen kaiken tämän ajan. Kun se paljastuu valheeksi,  uhrin sisäinen malli rikkoutuu pahasti. Rakastava mies ei olekaan rakastava mies, vaan valheellinen petturi. Kun sisäinen malli särkyy, ei se muuta vain nykyistä ja tulevaa todellisuutta, vaan myös menneen todellisuuden. Kaikki muistotkin miehen kanssa saavat ihan eri kontekstin, kun vanha sisäinen malli särkyy, ja uusi muodostuu. Lisäksi nainen joutuu arvioimaan omat käsityksensä paitsi muiden ihmisten toiminnasta ja motiiveista, myös hänen omat tapansa toimia. Onhan hän itse ollut ”naiivi hölmö” uskoessaan miehen olevan jotain muuta kuin hän oli vuosikaudet.

Sisäisen mallin nopea romahtaminen voi olla niin radikaalia, että se jättää pysyvät vauriot ihmisen mieleen. Tästä fiktion edustavana esimerkkinä vaikka elokuva Shutter Island – Suljettu saari. Spoilerivaroitus! Elokuvassa Leonardo DiCaprion esittämän päähenkilön Edward Danielsin hahmo kieltäytyy havaitsemasta vaimonsa mielisairauden oireita, koska sen hyväksyminen rikkoisi hänen sisäisen mallinsa maailmasta liian pahasti. Hänen rakastava vaimonsa joutuisi mielisairaalaan, eikä perheonnesta lapsien kera enää olisi tietoakaan. Mutta lopulta mielisairaus kulkee niin pitkälle, ettei sitä voi enää kiertää itsepetoksella – Vaimo hukuttaa heidän lapsensa, kuvitellen heidän olevan vain ihmisnukkeja. Tämän seurauksena Edwardin mielen sisäinen malli murenee niin perustavalla tavalla, ettei hänen mielensä yksinkertaisesti pysty hyväksymään totuutta. Sen tähden Edwardin mieli kehittää oman fiktioon perustuvan sisäisen mallinsa, missä hänen vaimonsa kuoli tulipalossa jonka sytytti pyromaani nimeltä Andrew Laeddis, ja hän itse on etsivä joka on tutkimassa saareen sijoittuvassa mielisairaalassa olevan potilaan katomista. Todellisuudessa hän on tietenkin yksi mielisairaalan potilaista.

Myös yhden maailman vanhimman tarinan kaaren voi katsoa koskevan tätä mielen sisäisen mallin kehitystä. Tässä tarinassa päähenkilö kohtaa alkuvaiheissa jonkin suuren mullistuksen, jonka seurauksena hän joutuu kohtaamaan kaaoksen, jonkin maailman joka on hänelle entuudestaan tuntematon ja jossa on ylitsepääsemättömältä tuntuva este. Lopulta sankari kokee jonkin kasvun hetken, valaistumisen, löytää sisältään jonkin uuden voiman, ja päihittää esteen, ratkaisee kaaoksen ja laittaa kaiken kuntoon. Lopussa päähenkilö on oppinut jotain, löytänyt uuden voiman sisältään, ja on nyt voimakkaampi kuin tarinan alussa. Tarina on kerrottu meille tuhat kertaa niin Pinokkion kuin Matrixinkin muodossa, mutta aina se jaksaa viehättää meitä hieman erilailla kerrottuna.

Tämän tarinan rakenteen voi nähdä vertauskuvana juurikin prosessille, missä mielen sisäinen malli kokee suuren mullistuksen, ja ihminen joutuu kokemaan kaaoksen kun vanha sisäinen malli ei enää toimikaan ja selitä maailmaa ymmärrettävällä tavalla. Lopulta mieli kerää palaset kasaan, ja kokoaa uuden sisäisen mallin. Tämän jälkeen sisäinen malli on alkuperäistä parempi, sillä nyt sitä ei voi enää hajottaa samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Täten sankari on löytänyt uuden voiman sisältään, ja on nyt voimakkaampi kuin tarinan alussa.

Tälle prosessille perustuu ajatus että meidän tulisi poistua mukavuusalueiltamme, ja haastaa omaa maailmaamme. Kun rikomme ja parannamme sisäistä malliamme jatkuvasti pienissä paloissa, ei se voi kerralla romahtaa katastrofaalisessa mittakaavassa. Tälläinen jatkuva oppiminen on itseasiassa mielelle kiehtovaa toimintaa, ja useimmille tiedonjano ja halu oppia onkin tätä, pientä kaaoksen aiheuttamista, ja sen järjestelmistä jälleen osaksi isompaa ja vahvempaa sisäistä mallia.

Toisilla taas on hyvin vahvoja defenssejä pitämään sisäisen mallin ehjänä ulkopuolista tietoa vastaan. Tätä voi nähdä esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä, esim. tietyillä uskonnoilla on hyvin selkeitä sääntöjä kuinka uskonnon ulkopuolisten henkilöinden kanssa tulee toimia, ja minkälaista kulttuuria on sallittua kuluttaa.