Henkilö A huomaa työpaikallaan puutteen/ongelman, ja kehittää asiaan suhteellisen helposti toteuttavissa olevan korjausehdotuksen. Ehkä hän jopa tarjoutuu toteuttamaan ehdotuksensa. Hän esittelee ehdotuksensa esimiehillensä odottaen saavansa ehdotukselleen vihreää valoa kehujen kera. Esimiehet ovat samaa mieltä että nykytilanne on huono, mutta keskustelu kääntyykin visioimaan siitä mikä olisi paras ratkaisu alkuperäiseen ongelmaan. Yksimielisyyteen ei päästä ja asia jätetään roikkumaan, tai keksitty paras ratkaisu on niin vaikea toteuttaa, että sen toteuttaminen jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Vuodet kuluvat, ja alkuperäinen ongelma on edelleen samassa tilassa kuin lähtötilanteessa, eikä tilanteeseen ole parannusta näköpiirissä. Paras ratkaisu esti hyvän ratkaisun toteuttamisen, ja voittajaksi jäi huono nykytilanne. Tästä tulee Descartesin suuhun asetettu sanonta ”Paras on hyvän pahin vihollinen”.
Edellä mainittu tapahtumaketju on yleistä niin organisaatioissa, internet-keskusteluissa kuin julkisessa päätöksenteossakin. Jos kohtaat tälläisiä tilanteita, pyri tekemään parhaasi että et anna epärealistisen parhaan ratkaisun estää hyvien ratkaisujen toteuttamista. Eritoten organisaatioiden päättävissä asemissa olevien ihmisten kannattaa myös miettiä, kuinka epämotivoiva esimerkkini tilanne on henkilölle A, ja antaa sillekin jokin painoarvo mietittäessä annetaanko ehdotukselle vihreää, keltaista vai punaista valoa.
Asiaan liittyy ns. nirvana-virhepäätelmä, josta enemmän Wikipediassa.
Piditkö kirjoituksesta?
Oliko kirjoitus hyvin tehty, ja oliko aihe mielestäsi mielenkiintoinen?
Okei, ei väärää jos ei juuri uuttakaan. Mutta pelkkä epäkohtia esiin nostava blogailu ei tilannetta yleensä miksikään muuta. Opin itse linjaorganisaatiossa työskennellessä jo varhain, että esimiehelle on turha mennä valittamaan jostain epäkohdasta, ellei ole samalla esittää siihen jotain ratkaisua. Mikä siis olisi blogistin ratkaisu tälle ’paras on hyvän pahin vihollinen’ dilemmaan?
Tärkeintä on varmaan tunnistaa kyseinen prosessi, jolloin sen sudenkuoppia osaa välttää paremmin. Esimerkissäni siis esimiehien olisi pitänyt huomata että heidän ”paras ratkaisunsa” on toteutukseltaan epärealistinen, ja toteuttaa ennemmin se hyvä ratkaisu.