Meritokraatit ja egalitaristit

Luulen että on yleinen psykologinen harha ajatella muiden ihmisten näkevän maailman kuten sinä itse näet. Täten, jos joku ei päädy samoihin johtopäätöksiin kanssamme, pidämme henkilöä helposti vain tietämättömänä.

Tämä näkyy yhä selkeämmin yhä syventyvänä polariaationa. Vasemmistokuplassani näen hyvin usein ajattelua että oikeisto ei vain tiedä faktoja, ja jos vain me vasemmistolaiset valistaisimme oikeistolaisia faktoilla, he muuttavat tavoitteitaan ja politiikkaansa. Näin ei kuitenkaan käy, ja tämä hämmentää vasemmistolaisia, ja johtaa toimimattomiin keinoihin.

Esimerkiksi Trumpin kaltaiset hahmot ja heidän suosionsa näyttäytyy useille vasemmistolaisille pahimmillaan täysin järjettömältä ja käsittämättömältä mysteeriltä. Eikä sitä vastaan myöskään sitten osata toimia järkevillä tavoilla, vaan usein ajatellaan että Trumpin ja hänen tiiminsä toimien takana on vain se ettei hän tiedä tai ymmärrä tekojensa seurauksia.

Kyseessä on mielestäni perustavanlaatuinen väärinymmärrys. Kyse ei ole faktojen tai ymmärryksen puuttesta, vaan erilaisista tavoitteista, jotka kumpuavat erilaisesta tavasta nähdä maailma ja erilaisesta arvopohjasta. Olen viimeaikoina yrittänyt hahmotella tälläisiä perustavanlaatuisia maailmankatsomuksellisia näkemyseroja erilaisista näkökulmista: Oikeisto vs vasemmisto, individualismi vs universalismi, autoritarismi vs liberaalius.

Yritän nyt kuitenkin, hieman haparoiden ja epävarmana, hahmotella tälläisiä eroja tässä käsittelemällä tietynlaisia egalitaristin ja meritokraatin arkkityyppeinä. En väitä että tämä olisi täydellinen totuus, enkä ole itsekään varma miten suhtautua alla olevaan jaotteluun. Ainakaan se ei ole kaikenselittävä. Koitan kuitenkin kurotellen tavoitella jotain perustavanlaatuisia maailmankatsomuksien eroja jonka uskon olevan olemassa.

Eli, tarkastellaan egalitaristien ja meritokraattien arkkityyppejä:

Egalitaristin ajattelun ydin on uskossa tasa-arvoon. Egalitaristi pitää jokaisen yksilön kokemusta samanarvoisena, ja tavoitteena on politiikka ja yhteiskunta joka maksimoi toteutuneen hyvinvoinnin kaikkien yksilöiden kesken. Eikä välttämättä edes vain ihmisten, vaan myös eläinten ja luonnon. Ihmiset käsitetään lähtökohtaisesti hyvinä, ja pahuus selitetään yleensä ympäristön vaikutuksella. Yksilö ei ole valinnut minkälaiseksi hän on syntynyt esim. älyllisen lahjakkuutensa suhteen, tai sitä minkälaiseen perheeseen tai yhteiskuntaan hän syntyy. Täten häntä ei voi pitää täysin vastuullisena siitä minkälaiseen paikkaan tai tilanteeseen maailmassa hän päätyy. Tämä johtaa haluun purkaa hierarkioita jotka nähdään epäoikeudenmukaisena. Oleellisin asia egalitaristille on että kaikkien hyvinvoinnista pyritään huolehtimaan parhaamme mukaan.

Meritokraatille tärkeintä on yksilön vastuu omasta elämästään. Tässä ajatusmallissa tärkeintä on olla vapaa muiden kontrollista, ja että kaikki ”saavat sitä mitä tilaavat”. Oleellista on olla oman elämänsä herra, ja kantaa omien päätöksien ja tekojen seuraukset. Kantaa vastuu huonoista päätöksistä, ja nauttia hedelmät omista onnistumisista. Arvo pitää ansaita, eli ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti samanarvoisia. Ajatusmalli ihailee vahvuutta, ja kolikon kääntöpuolena suhtautuu heikkouteen negatiivisesti. Tämä johtaa hierarkioiden kannattamiseen. Oleellisin asia meriktraatille on se että ihmiset saavat sen mitä he ansaitsevat.

Ihan pohjimmiltaan perustavanlaatuisin ero on siinä, näkeekö ihmiset samanarvoisina, vai että ovat ihmiset eriarvoisia missä meriitit määräävät ihmisen arvon (tai ihmisryhmän).

Tästä johtuen se että egalitaristin puhuessa vaikka poliittisista toimista huumekuolemien vähentämiseksi meritokraatille, tärkeää on ymmärtää että kyse ei ole pelkästään siitä miten minimoimme huumekuolemien määrän. Meritokraatille kyse on paljolti myös muustakin, kuten yksilön vapaudesta valita, olla vapaa yhteiskunnan kontrollista ja lopulta myös kenen on oikeudenmukaista kantaa yksilön tekemien valintojen seuraukset.

Siinä missä egalitaristi siis yrittää argumentoida yhteiskunnan varoilla tehtävän päihdetyön kannattavuudesta: Inhimillisen kärsimyksen minimimoimista ja jopa kansantaloudellisista kannusteista. Niin meritokraatille tässä on paljolti kyse myös oikeudenmukaisuuden tunteesta: Onko oikein että he jotka ovat valinneet paremmin joutuvat maksamaan joidenkin muiden huonojen valintojen seurauksista? Eikö ole oikein, että huonoista valinnoista joutuu myös kantamaan valintojen seuraukset? ”Kukaan ei pakottanut henkilöä käyttämään huumeita”

Taustalla kyse erilaisesta moraalikäsityksestä

Uskon että ihmisillä on aivan perusteita myöten erilaisia näkemyksiä siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, eikä se juonnu siitä että osa ei vain tiedä kaikkia faktoja. Ihmisillä on syvästi erilaisia tunteita siitä mikä on oikein ja väärin, ja niistä tunteista muodostuu ihmisten arvot. Esimerkiksi väitettä ”Ihmiset ovat samanarvoisia” ei voi johtaa mistään faktoista tai luonnonlaeista, kuten ei voi myöskään väitettä ”Ihmisen arvo määräytyy hänen meriittiensä perusteella”. Tälläisiä perustavanlaatuisia uskomuksia joita ei voi perustella millään ulkopuolisilla asioilla kutsutaan filosofiassa aksioomeiksi.

Maailmankuvamme aksioomat tulevat jostain hyvin syvältä psykologiastamme. Ne muodostavat lopulta intuitiivisen tunteen mikä meistä tuntuu oikealta ja oikeudenmukaiselta, ja mikä taas väärältä ja vastenmieliseltä. Voi hyvinkin olla että nämä erilaiset näkemykset ja tunteet muodostuvat geeniemme ja ympäristömme yhteisvaikutuksesta, joiden lopputulos ohjaa hyvin pitkälle minkälaisen linssin läpi tarkastelemme maailmaa.

Ja täten määrittää vahvasti elämämme suuntaa. Ne eivät ole kohtalo, vaan voit totta myös valita miten näet maailman, ja myös valita muuttaa sitä. Käytännössä itsensä ja maailmankatsomuksen muuttaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja harva muuttaa näkemyksiään radikaalisti näiden kahden katsantakannan välillä elämänsä aikana.

Painotan kuitenkin että nämä kaksi maailmankatsomusta ovat stereotypioita ja karikatyyrejä. Kukaan ei ole 100% egalitaristi, eikä kukaan ole 100% meritokraatti. Kyse on lukuisista muuttujista jotka ovat skaala eikä on/off. Lisäksi myös ympäröivä ympäristö ja yhteiskunta vaikuttaa vahvasti siihen minkälaiset puolet meistä nousevat minäkin aikana esiin. Esimerkiksi useimmat meistä toimivat perheen kesken vahvasti ”jokaiselle tarpeidensa mukaan” periaatteen ajamana, ja mutta tuntemattomien keskuudessa paljon enemmän ”jokaiselle ansionsa mukaan” opin mukaisesti.

Mitä tästä voimme oppia?

Se että egalitaristit ja meritokraatit eivät ymmärrä toisiaan johtaa huonoon kommunikaatioon, ja lopulta polarisaatioon.

Egalitaristit pitävät itsestäänselvänä että meritokraatit jakavat heidän suuressa arvossa pitämän tasa-arvon ihanteen, ja tästä syystä päätyvät pitämään merikraattien näkemyksiä vaikkapa alhaisesta verotuksesta itsekkyytenä ja ymmärtämättömyytenä.

Meritokraatit taas näkevät egalitaristien pyrkimykset vaikkapa tulonsiirtoihin tai yhteiskunnan roolin kasvattamiseen heidän kateellisuutena menestyjille, ja yrityksenä huijata kovalla menestyjien työllä hankitun menestyksen heille jotka eivät vain halua nähdä vaivaa oman menestymisensä eteen. Egalitaristit näyttäytyvät epäoikeudenmukaisina yrittäessään ottaa sen minkä toinen on oikeutetusti ansainnut.

Egalitaristien kannattaa muutoksia ehdottaessaan painottaa meritokraateille oikeudenmukaisuuskysymyksiä jotka molemmat maailmankuvat voivat allekirjoittaa: Vedota vaikkapa päihdeongelmien vähentämisessä siihen kuinka monet syntyvät perheisiin joissa on päihdeongelmia. Täten he altistuvat pienestä pitäen tälläiseen ympäristöön ilman omaa syytään, ja heidän auttaminen on oikeudenmukaista sillä he eivät ole valinneet omia vanhempiaan. Ja että alttius päihdeaddiktioon on geneettistä eikä yksilön oma valinta.

Erityisen huono taktiikka egalitaristille on moralisoida meritokraatteja vedoten yleiseen säädyllisyyteen tai omaantuntoon. Jos taustalla on erilainen käsitys oikeudenmukaisuudesta, se mikä näyttäytyy tasa-arvon kannattajalle moraalisena voi näyttäytyä meritokraatille suorastaan moraalittomana. Miksi heiltä jotka ovat ansainneet hyvän pitäisi ottaa pois, ja antaa heille jotka eivät sitä ole ansainneet?

Meritokraattien kannattaa muutoksia ehdottaessaan painottaa egalitaristeille toimivien kannustimien johtavan parempaan yhteiskuntaan kaikille. Isommasta piirakasta riittää enemmän jaettavaa kaikille.

Vaikkakin toki meritokraattinen näkökulma on se mikä on ollut yhteiskuntiemme talousajattelun johtava eetos jo vuosikymmenten ajan, joten nämä argumentit ovat varmasti kaikille jo hyvinkin tuttuja.

Muutamat kiitokset

Haluan kiittää kirjoituksen työstön aikana rohkaisevia ja hyödyllisiä kommentteja ja huomioita antaneita väitöskirjatutkijaa Tuomas Salosta, ja myös Teemu L. ja Laura H.