Emme tue Ukrainaa tarpeeksi

Francisco de Goya - There is no one to help them (1812)

Olen hyvin pettynyt erityisesti Eurooppaan Ukrainan tukemisen suhteen. Useissa maissa tunnutaan käytännössä pelkäävän Ukrainan voittoa kuten Zelensky puheessaankin sanoi. Toistaiseksi käytännössä Yhdysvaltojen tuki on pitänyt Ukrainan taistelukykyisenä, ja Eurooppa lähinnä tuntuu antavan sen verran tukea että se voi poseerata tukevansa Ukrainaa, mutta ei tukemalla liikaa ettei entistä liikekumppania Putinia ärsytetä liikaa. Eurooppa tuntuukin lähinnä odottavan … Lue lisää

Julkisten menojen muuttaminen yksityisiksi menoiksi ei ole säästämistä

Hallitus päätti muuttaa ylioppilaskirjoitukset maksullisiksi osana ”säästöohjelmaansa”, kuten myös luopua maksuttomista opiskelumateriaaleista 18v täyttäneille toisen asteen opiskelijoille. Yle uutisoi asiasta Ylioppilaskirjoitukset muuttuvat maksullisiksi lukion kolmannen vuoden keväänä – hallitus säästää 12 miljoonaa vuodessa Ainut tapa jolla yhteiskunta tässä voi säästää euroakaan on että muutoksen vuoksi aiempaa harvempi ylipäätään osallistuu ylioppilaskirjoituksiin, mutta pidän epätodennäköisenä että tämä … Lue lisää

Todellisuuden kaksi eri tasoa

Todellisuuden kaksi eri tasoa. Impressionistinen maalaus missä toisessa laidassa on aurinkoinen maisema, toisessa synkkä.

Todellisuutta voi tarkastella ja käsitellä hyvin monista näkökulmista. Oma mielenkiintoni on viimeaikoina kietoutunut erityisen vahvasti tietynlaiseen dualistiseen eli kaksijakoiseen näkemykseen todellisuudesta, joka on mielestäni paitsi mielenkiintoinen teoreettisesti myös hyödyllinen oikeassa elämässä. Ensinnäkin on olemassa sosiaalinen todellisuus. Ihmiset käyttäytyvät ikäänkuin tämä ihmisten välillä ”sopima” todellisuus olisi totta. Tähän todellisuuteen liittyy vahvasti myös isossa kuvassa käsitteet kuten … Lue lisää

Mitä ”talous” ja ”talouskasvu” termit tarkoittavat?

Tämä on jatkopohdintaa Jussi Ahokkaan kirjoitukseen Talouskasvu on ja ei ole ekologisesti kestämätöntä – riippuu mistä talouskasvusta puhumme. Suosittelen siis lukemaan ensin kyseisen kirjoituksen. Tässä kirjoituksessani esitetyt lainaukset ovat kyseisestä Ahokkaan tekstistä. Jussi Ahokkaan kirjoitus nostaa esiin todellisen ja jopa akuutin ongelman. Keskustelu taloudesta on yleensä aika luokatonta ja on toisten ohitse puhumista. Kriitikot puhuvat … Lue lisää

Leikkaaminen ei ole tehostamista

Kuvassa pukumies jonka pöydällä on nippuja papereita on väittelyssä lääkärin kanssa.

Yksi ehkä tuhoisimpia poliittisen uuskielen ilmiöitä on trendi kutsua jatkuvaa julkisesta sektorista leikkaamista tehostamiseksi. Viittaan tähän jatkossa termillä valetehostaminen. Valetehostamista usein perustellaan ylisuurella turhalla hallinnolla, ajatuksena että leikkaamalla rahoitusta hallinnon osuus tulee pienentymään. Lähes poikkeuksetta käy kuitenkin päinvastoin, ja leikkaukset kohdistuvat itse ydintoimintaan ja suorittavaan portaaseen. Tämä on myös loogista, sillä rahoituksen vähentyminen tarkoittaa todellisuudessa … Lue lisää

Vihreiden on unohdettava oikeisto/vasemmisto-jaottelu

Vihreiden jumitumisessa sisäiseen vasemmisto/oikeisto vääntöön ei ole kuin hävittävää. Vihreiden tulee pitää mukana rohkeasti parhaat palat kummaltakin laidata. Ja suoraselkäisemmin kertoa vihreistä näkemyksistä kiertelemättä.

Vaaleanpunainen elefantti

Vaaleanpunainen elefantti

Eli miten vaikkapa oikeistoretoriikka ja ajatustavat leviävät median avustuksella. Olen hahmotellut tätä ilmiötä ja taktiikkaa viittamalla siihen nimellä ”Vaaleanpunainen elefantti”. Kansanedustaja sanoi: ”Vaaleanpunainen elefantti jyrää meidät!” Media kirjoitti: ”Kansanedustaja sanoi: Vaaleanpunainen elefantti jyrää meidät” Kolumnisti kirjoitti: ”Vaaleanpunainen elefantti ei jyrää meitä” Media kirjoitti: ”Jyrääkö vaaleanpunainen elefantti meidät? Asiantuntijat vastaavat” Kohta koko Suomi puhuu ja ajattelee … Lue lisää

Pörssisähköahdistusta

Eilen sähkön hinta nousi ennätyskorkeaksi, jopa 2€/kWh. Asia sai mielestäni aikaan sosiaalisessa mediassa ja perinteisessäkin mediassa ylilyöntejä. Yhdessä WhatsApp ryhmässä jossa olen kysyttiin sähkönhintaan liittyen että tulemmeko näkemään ennätysmäärän konkursseja tämän talven seurauksena. Konkurssien määrästä en osaa sanoa, mutta sähkö on kuitenkin Suomessa euroopan toiseksi halvinta, joten isossa kuvassa en osaa pitää sähkön hintaa erityisen … Lue lisää

Taloutemme kirjanpito on pielessä

Yksi tapa hahmottaa yhteiskuntaa on ajatella sitä valtavana informaationkäsittelykoneena. Se päättää esimerkiksi suoraan tai välillisesti miten ja paljonko resursseja käytetään, mitä resursseista tuotetaan ja kenelle lopputuotteet päätyvät. Nobel-palkittu taloustieteilijä Hayek argumentoi hyvin että markkinatalous on keskussuunnittelua parempi informaationkäsittelyjärjestelmä ja tapa rakentaa yhteiskunta, ja että tästä syystä Neuvostoliitto on lopulta huonompi järjestelmä kuin läntinen markkinoihin pohjautuva. … Lue lisää

Onko media vallan vahtikoira, vai vallan megafoni?

Onko media vallan vahtikoira, vai vallan megafoni?

Olen pitkään jo ollut tyytymätön median toimintaan, sillä se on mielestäni ollut oleellinen osa populismin nousua. Aiheesta on kuitenkin ollut vaikea saada otetta ja saada jäsennettyä ongelmia tarkalleen esimerkein. Luulen kuitenkin nyt saanut käsityksen mikä on median kenties suurin ongelma asian suhteen: Vallanpitäjien sanomiset ylittävät uutiskynnyksen itsessään, ja ne yleensä raportoidaan mediassa sellaisinaan. Media antaa … Lue lisää