Onko media vallan vahtikoira, vai vallan megafoni?

Olen pitkään jo ollut tyytymätön median toimintaan, sillä se on mielestäni ollut oleellinen osa populismin nousua. Aiheesta on kuitenkin ollut vaikea saada otetta ja saada jäsennettyä ongelmia tarkalleen esimerkein.

Luulen kuitenkin nyt saanut käsityksen mikä on median kenties suurin ongelma asian suhteen: Vallanpitäjien sanomiset ylittävät uutiskynnyksen itsessään, ja ne yleensä raportoidaan mediassa sellaisinaan. Media antaa enemmän huomioarvoa päättäjien kritiikittömmälle sanomisien toistamiselle, mitä totuuksille kyseisistä asioista.

Esimerkki: Mia Laiho ja vuokranormi

Esimerkkinä on viimepäivinä mediassa ollut Kokoomuksen Mia Laihon eduskunnassa esittämä kommentti toimeentulotuen ns. vuokranormin tiukennuksiin, jonka ajatuksena on pakottaa tuensaajia muuttamaan edullisempiin asuntoihin.

Mia Laiho esitti kommentin aiheeseen liittyen oli että pääkaupunkiseudulla on kymmenentuhatta asuntoa vapaana etuovi.comissa. Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan tästä otsikolla: ”Kokoomuksen Laiho toimeentulotuen tiukennuksesta: Etuovi.comissa on kymmenen­tuhatta asuntoa vapaana”.

Todellisuus kuitenkin on että toimeentulotuen vuokranormin hintaluokassa asuntoja on alle tuhat, joista niistäkin merkittävä osa on joko kimppakämppiä, asumisoikeusasuntoja tai airbnb-asuntoja. Pääkaupunkiseudulla toimeentulotuen saajia on yli sata tuhatta ja Osmo Soininvaara arvioi että ylivuokraa maksavien tuensaajien määrä pääkaupunkiseudulla on kymmeniä tuhansia, joten käytännössä tarjontaa suhteessa tarpeeseen on mitättömän vähän.

Tämä tarkoittaa että käytännössä hallitus sanomansa mukaan yrittää saada vähävaraisia muuttamaan halvempiin asuntoihin. Totuus kuitenkin on että se ei vain ole realismia suurelle osalle henkilöistä, vaan hallituksen toimet tulevat olemaan käytännössä vain tukien leikkaus.

Laihon kommenttia voikin siis pitää hyvin harhaanjohtavana, jopa valheellisena ottaen huomioon kontekstin sillä se antaa hyvin vääristyneen kuvan tuensaajien tilanteesta ja mahdollisuuksista. Helsingin Sanomat uutisoi tästä todellisemmasta tilanteesta otsikolla ”Kokoomuksen Laiho arvioi edullisia vuokrakoteja olevan runsaasti – näin paljon niitä todellisuudessa on”.

Hienoa että HS julkaisi faktantarkistusjutun, mutta silti se on riittämätöntä ja Hesarin toiminta kokonaisuutena on enemmän osa ongelmaa kuin ratkaisua. Useimmat lukijat eivät lue kaikkia juttuja, paljon useampi kuitenkin silmäilee otsikot lävitse. Itse esimerkiksi luen joka aamu yle.fi otsikot, mutta luen näistä kymmenistä näkemistäni otsikoista tyypillisesti 0-2 juttua. Eli näen paljon otsikoita, mutta minulla ei ole aikaa tai mielenkiintoa lukea jokaista artikkelia. Uskon että tämä on hyvin tyypillistä.

Hs.fi etusivun lukija on nyt siis nähnyt asiaan liittyen kaksi otsikkoa:
1) ”Kokoomuksen Laiho toimeentulotuen tiukennuksesta: Etuovi.comissa on kymmenen­tuhatta asuntoa vapaana”.
2) ”Kokoomuksen Laiho arvioi edullisia vuokrakoteja olevan runsaasti – näin paljon niitä todellisuudessa on”

Näkyvyys Laihon esittämälle narratiiville että asuntoja on yllinkyllin on siis saanut todella paljon näkyvyyttä. Totuudenmukaisempi narratiivi on haudattu jälkimmäisen artikkelin viimeisiin kappaleisiin. HS.fi lukijoista vain murto-osa näkee totuuden, mutta todella moni näkee otsikoiden muodostaman harhaanjohtavan narratiivin.

Jos olisin Laiho, olisin todella tyytyväinen kommenttiini ja sen saamaan mediahuomioon, vaikka kommenttini olikin harhaanjohtava ja se myös osoitettiin mediassa harhaanjohtavaksi (mikä ei lainkaan ole itsestäänselvää sekään). Laihon tarkoitus oli puolustaa tiukennusta toimeentulotukeen. Laihon etuna on että media toistaa paljon isommalla huomioarvolla hänen sanomisiaan ja narratiiviaan mitä itse totuutta asiasta, ja tästä seuraa että useimmille lukijoille menee perille Laihon haluama viesti: Että tuella eläville on edullisempia vuokra-asuntoja tarjolla runsaasti.

Tässä on ongelma.

Esimerkki: Riikka Purra

Jos joku hyötyy siitä että media toimii enemmänkin päättäjien megafonina kuin vahtijana, se on populistit. Mitä enemmän narratiivisi poikkeavat todellisuudesta, sitä enemmän hyödyt puhujan korokkeesta ilman faktantarkistajaa. On hyvin yleistä että mediat nostavat erityisti ministereitä puhujankorokkeelle ilman mitään reality checkejä itse toimituksen puolelta. Yksi hyvin nopeasti googletettu esimerkki vaikka Yleltä: ”Riikka Purra torjuu perussuomalaisiin lyödyn oikeistoleiman”.

Jo otsikko toistaa Purran valitseman narratiivin, ja edelleenkin otsikoiden näkyvyys on varmasti monikymmenkertainen itse jutun sisältöön nähden. Ei sillä että itse jutussa juuri mitenkään haastettaisiin mitä Purra sanoo, vaan koko artikkeli on lähes pelkkiä sitaatteja ja koonteja siitä mitä Purra itse sanoo.

Todellisuus tietenkin on että Perussuomalaiset ovat aivan selkeä konservatiivioikeistopuolue. Se että tässä tapauksessa Yle tarjoaa PS:lle käytännössä kritiikitöntä medianäkyvyyttä esittää omia vaihtoehtoisia tulkintojaan on mieletöntä vetoapua heille.

Jos Perussuomalaiset haluaisivat vaikuttaa samalla tavalla ostamalla mainostilaa, jo tuon yhden artikkelin arvoinen näkyvyys maksaisi varmasti yli kymmenen tuhatta euroa. Ja media lahjoittaa vallassa oleville tälläistä kritiikitöntä näkyvyyttä päivittäin. Tämä on myös syy miksi se on verraton etulyöntiasema vaaleissa että on jo ennestään julkisuuden henkilö (päättäjä tai joku muu). Median antama ilmainen julkisuus on todella arvokasta vaaleissa.

Keskustelin tästä kuinka media usein toistaa kritiikittä vallanpitäjien kertomia narratiiveja Blue Skyssä Helsingin Sanomien tutkivan ryhmän tuottajan Salla Vuorikosken kanssa, ja hän kommentoi asiaa ja linkittämääni Purran artikkelia: ”Tuo on aikaklassinen juttumuoto. Haastatellaan ihmistä ja kerrotaan hänen näkökulmastaan asioita.”

Näinhän se on, ja kaikessa klassisuudessaan ja yleisyydessään se on suora syöttö heidän lapaansa jotka haluavat muokata julkisen keskustelun narratiiveja haluamikseen vaikka niiden todellisuuspohja olisi heikolla pohjalla. Eli populistien.

Eduskuntavaalien 2023 narratiivit

Samaa ongelmaa nähtiin myös todella paljon vaalien alla, silloin tuntui että media oli vielä normaalia haluttomampi ottamaan kantaa totuuteen. Vaalit näkemäni mukaan menivät tyyliin näin:

Kokoomus sanoi että edellinen hallitus oli velkaantunut holtittomasti, ja että ainut joka on valmis kääntämään velkaantumisen suunnan on Kokoomus ja ehkä Perussuomalaiset. Se myös sanoi että sen kaavailemaan veroalea ei rahoiteta velaksi. Ja että eniten veroalesta hyötyvät keskituloiset. Kokoomus myös väitti että se tehostaa sote-sektoria miljardilla, ja täten sote-menot tulevat kasvamaan miljardin vähemmän kuin muiden puolueiden ja asiantuntijoiden arvioissa. Perussuomalaiset taas sanoivat vaalien alla että heille ei käy että leikata pienituloisilta, ja että he laskevat bensan pumppuhintaa.

Käytännössä mikään näistä asioista ei pitänyt paikkaansa. Orpon hallitus velkaantuu Marinin hallitusta enemmän, hallituksen veronalennukset hyödyttävät eniten suurituloisimpia, sote-menot kasvavat ja hallitus ei tehosta sotea vaan yksinkertaisesti leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta joka uhkaa romahduspisteessä olevien peruspalveluiden järjestämistä entisestään. Perussuomalaiset taas hyväksyvät hallitusohjelman joka nimenomaan rajusti leikkaa nimenomaan pienituloisilta, ja selittävät että hallitus ei voi vaikuttaa bensan maailmanmarkkinahintaan (vaikka he itse ennen vaaleja pitivät vetoamista maailmanmarkkinahintaan naurettavana).

Vaalien alla vasemmistopuolueet yrittivät vedota nimenomaan totuudenmukaiseen tilanteeseen. Että sote-menot tulevat kasvamaan, ja että velkaantumista ei kääntää näin nopeasti. Eikä sotea voi tällä tavalla tehostaa, ainakaan tässä aikaikkunassa joten menot tulevat tulevina vuosina kasvamaan. Mutta mediassa tämä kaikki meni vain muotoon ”vasemmisto sanoo näin, oikeisto sanoo näin” eikä media halunnut ottaa puolia.

Jälkikäteen näyttääkin että he jotka valehtelivat kertoivat muunneltua totuutta härskeimmin voittivat vaalit. Median pitäisi rohkeammin ottaa kantaa, ja esimerkiksi yksinkertaisesti sanoa että eihän se voi pitää paikkaansa että alijäämää kasvattava veroale ei muka toteutuisi velaksi. Mitkään asiantuntijoiden arviot eivät tukeneet Kokoomuksen narratiivia, mutta silti Kokoomus sai sitä toistaa ja asia typistettiin poliittiseksi näkemyseroiksi. Sama monissa muissakin asioissa joita edellä luettelin.

Media ei saa typistää totuutta ja todellisuutta kansan päätettäväksi, ”miltä sinusta tuntuu?”-huutoäänestykseksi. Jotkin tarinat vastaavat todellisuutta paremmin, jotkin heikommin. Kun sataa, median tehtävä ei ole raportoida että joidenkin mielestä ulkona sataa ja toisten mielestä ei. Vaan työntää päänsä ikkunasta pihalle ja kertoa totuus.

Jos media ei ole tehokkaasti maadoittamassa poliitikkojen puheita erityisesti vaalien alla, koko politiikka tulee syöksymään yhä kauemmas realiteeteista ja se uhkaa koko yhteiskunnan suuntaa.

Median kahdet kasvot

En sano että media on pelkästään vallanpitäjien megafoni, sillä kyllä se toteuttaa myös vallanpitäjien kritiikkiä. Media on haastanut ja kritisoinut erityisen paljon pääministereitä. Myös vaikkapa nuorisosäätiön oikeuteen asti päätyneet epämääräisyydet paljasti alunperin Yle. Media tekee siis paljon hyvääkin.

Kuitenkin, media tekee määrällisesti paljon enemmän vallanpitäjien sanomisien kritiikitöntä raportointia kuin se tekee vallanpitäjien kritisointia. Syykin on ilmiselvä – On helppoa ja kustannustehokasta toistaa vaikkapa mitä ministeri sanoo, ja lätkäistä se uutiseksi. Kritiikin esittäminen vaatii aina enemmän asiantuntijuutta, vaivaa ja tarkkaavaisuutta, sillä kritiikki pitää aina perustella ja lähteistää huolellisesti.

Media on myös niin nopeatempoista, että faktantarkistukset kaikkeen mitä vallanpitäjät sanovat vaatisi paljon resursseja. Netissä julkaiseminen jonkun sanomisista vaikkapa vuorokauden kilpailijoita hitaammin tekee niistä jo lähtökohtaisesti ”old news”.

Ymmärrän siis mekanismeja jotka johtavat tähän. Media toimii kaupallisella logiikalla. Paremman journalismin vaatiminen ja sen tekeminen ei ole läpihuutojuttu.

Esimerkki paremmasta

Lopuksi vielä esimerkki hyvin tehdystä artikkelista: Journalisti.fi – Viestintäministeri Lulu Ranteen mielestä media kirjoittaa perussuomalaisista negatiivisesti. Ranne toivoo monipuolisempaa mediaa.

Artikkeli sisältää esimerkiksi seuraavia kohtia:

”Mutta raflaavat otsikot ilmastonmuutoksesta myyvät. Niin se vain on”, Ranne sanoo.

(Eivät myy ainakaan Ylellä ja Helsingin Sanomissa. Ilmastonmuutosjutut eivät kuulu luetuimpiin, toimituksista kerrotaan.)

…

Hän on aiemmin kritisoinut Yleä puolueellisesta sisällöstä, mutta on nyt haluton antamaan esimerkkejä.
Rahoituksen avoimuudesta Ranne sen sijaan haluaa puhua.

”Kun puhutaan kokonaan verorahoilla rahoitetusta puljusta, kyllä omistajan pitäisi pystyä määräämään, että varojen käyttö on läpinäkyvämpää kuin nyt. Jokainen julkisomisteinen yhtiö tässä maassa voisi toimia nykyistä avoimemmin”, Ranne sanoo.

Yle on avannut rahoitustaan esimerkiksi verkkosivuillaan. Yksittäisten ohjelmien budjeteista Yleltä on vaikea saada tietoa, mutta taustalla ovat usein esimerkiksi yksityisten tuotantoyhtiöiden kanssa tehdyt sopimukset ja niihin liittyvä salassapitovelvollisuus.

…

”Väitän, että Marinin hallitusta kritisoitiin kuitenkin enemmän asiaperustein”, Ranne sanoo. Uutisointi entisen pääministerin vapaa-ajan riennoista on ehkä unohtunut.

”Kritiikki liittyi talouteen ja hallituksen tekemään politiikkaan. Yleltä kritiikkiä ei löytynyt.”

Journalisti selvitti vuonna 2021, mihin sävyyn kuuden suuren tiedotusvälineen politiikan toimittajat käsittelivät eri puolueita näkökulmateksteissään. Kriittisiä juttuja Marinin hallituksesta oli Ylellä lähes yhtä paljon kuin kaupallisilla kilpailijoilla. Marinin hallitusta kritisoitiin selvästi enemmän kuin edellistä hallitusta. Perussuomalaisista kirjoitettiin huomattavan vähän.

Artikkeli on kuin raikas tuulahdus, sillä se ei vain toista haastateltavan ministerin näkemyksiä kritiikittä, vaan ottaa kantaa hänen väitteisiinsä.

Tälläisen siis toivoisin olevan se normaali toimintatapa kaikissa vallanpitäjien haastatteluissa. Journalisti-lehden artikkeli osoittaa että en vaadi mahdottomia.