Kuinka Suomeen saatiin 8 tunnin työpäivä

Kahdeksan tunnin työpäivä on hyvä esimerkki siitä miten hyvinvointivaltiomme on rakennettu. Se on rakennettu kansalaisten järjestäytymisen seurauksena, myönnytys kerrallaan, radikaalien työläisten ja kommunistien kapinan pelossa.

”On naiivia vastustaa kaivoksia jos taistelee ilmastonmuutosta vastaan” – Vastine Ylen artikkeliin

Ylen julkaisu sivustonsa etusivulla tänään jutun otsikolla ”On naiivia vastustaa kaivoksia jos taistelee ilmastonmuutosta vastaan, sanoo malminentistäyhtiön johtaja Noora Ahola”, jonka johtopäätöksistä olen hyvin perustavalla tavalla eri mieltä. Nähdäkseni juttu on tässä muodossaan vahingollinen, sillä se esittää helposti nieltävää totuutta, joka kuitenkin kuvaa hyvin huonosti todellisuutta. Päätin siis lähettää sähköpostitse jutun tekijöiksi merkityille palautetta asiasta. … Lue lisää

Keskustelu työvoimapulasta on absurdia

Minua ja näkemäni perusteella monia muitakin tuntuu vaivaavan julkisuudessa esitetty toistuva valittaminen työvoimapulasta. Kuvio menee yleensä näin: Artikkeleissa haastatellaan jotain yritystä, jolla on ns. työvoimapula. Pula on erityisesti ns. osaavasta työvoimasta. Pula ei kuitenkaan näy nousevana palkkatasona, eli pula on vain työnantajan itsensä määrittämällä palkkatasolla saatavilla olevasta työvoimasta. Puheohjelma kutsuu studioon puhumaan työnantajien edustaja (ehkä … Lue lisää

Talousoikeisto ja talousrikollisuus

Suomen suhtautuminen talousrikollisiin ja talousrikollisuuteen hämmästyttää minua toistuvasti. Erityisesti ihmetyttää se, kuinka poliittiset toimijat kerta toisensa jälkeen voivat lehtien palstoilla ja puheissa olla talousrikollisuutta ja veroparatiiseja vastaan, mutta silti toistuvasti valtaan päästyään toimia juuri päinvastoin ilman oikeasti joutumista asiasta tilille julkisuudessa. Tahot jotka esittävät olevansa ahkerien ihmisten asialla, toistuvasti lyövät juuri näille ihmisille kapuloita rattaisiin … Lue lisää

”Halpa tulee kalliiksi” kirjoituksen vastine

Kirjoitus on vastine Jani Kaaron kirjoitukselle ”Halpa tulee kalliiksi” Hyvä Jani Kaaro Olen jo pitkään miettinyt kirjoittavani sinulle, sillä olen vuosien varrella ahminut kirjoituksiasi ja nauttinut niiden virkistävistä näkökulmista. Kirjoituksesi jotka tuovat ymmärrettävällä tavalla sosiaalisia ja henkisiä näkökulmia täydentämään nykyisin kaiken täyttävää talous- ja edistyspuhetta ovat julkisessa keskustelussa enemmän kun tarpeen. Tilasin jopa Helsingin Sanomien … Lue lisää

Ammattiyhdistysliike ja eläinten vallankumous

Kaksitoista vihaista ääntä huusi ja karjui, ja ne olivat kaikki samanlaisia. Nyt ei ollut enää kysymystäkään, mitä sikojen naamalle oli tapahtunut. Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa kumpi oli kumpi. George Orwell – Eläinten vallankumous (vuonna 1944) Kun ajattelen ammattiyhdistysliikettä, mieleni harhailee … Lue lisää

Vihreiden äänestyskäyttäytyminen on todella sukupuolittunutta

Kuntavaalien tuloksen analysoinnin perusteella näyttää siltä, että Vihreissä on paljon todennäköisempää tulla valituksi naisehdokkaana mitä miesehdokkaana. Ero on paljon suurempi mitä millään toisella puolueella. Pitääkö olla huolissaan?

RKP ja Kokoomus vastustivat talousrikollisuuden vastaisia toimia 2011 hallitusneuvotteluissa

Tommi Uschanovin mainiossa kirjoituksessa Minä ja Juhana Vartiainen oli mielenkiintoiseen kohta: Suomessa vuoden 2011 hallitusneuvottelut olivat muutenkin tuskallisen pitkät, mutta eräs niitä vaikeuttanut tekijä oli, että porvaripuolueet suhtautuivat niin vihamielisesti talousrikollisuuden ehkäisyyn. Neuvotteluista vuoti julki harmaan talouden työryhmän pohjapaperi, jonka mukaan sekä kokoomus että RKP vaativat suuren määrän poistoja talousrikollisuuden torjuntatoimiin, joita muut neljä hallituspuoluetta … Lue lisää

Keskiluokka on yhä useammille vain unelma

Kirjoitukseni otsikko on OECD:n raportista Under Pressure: The Squeezed Middle Class jonka ensimmäisen osion otsikkona on mainittu ”The middle class dream is increasingly only a dream for many”. Ilmiö on yhteinen erityisesti länsimaille, kun yhä kiihtyvällä tahdilla ennen keskiluokkaiset työpaikat siirtyvät joko halpatuotantomaihin tai korvautuvat automaatiolla. Suomessakin keskiluokka on pienentynyt yli 4,5% prosenttiyksikköä viimeisen 30 … Lue lisää

Eriarvoisuus kasvaa tilastoitua enemmän

Tuloerojen mittarit vähättelevät hyväosaisten hyvää ja alati parantuvaa asemaa, sekä vähäosaisten huonoa tilannetta ja kehityssuuntaa. Tähän on useita syitä, joihin paneudun tässä kirjoituksessa.